Murasesta on moneksi Mansessa

 

 

veeti kallio, miika muranen, petra karjalainen

desiree trio.JPG

Jopas! Poikamaisella olemuksella varustettu Miika Muranen, 31, ohjaa parhaillaan harjoituksia TTT:n syksyn musikaalin Desirèe – Pieni yösoitto. Minun kaksi viimeistä kokemustani teatterissa ovat olleet Murasen ohjauksia, joissa on menty asia edellä ja rankasti. Tampereen Teatterin Tarpeettomissa ihmissä rakkaus vaihtuu väkivallaksi, Työväenteatterin Kaikki on kohta hyvin -näytelmässä rakkaus on aidsin takia määräaikainen. Desirèen lempeily on hempeämpää sorttia.

Havahdun, että musikaalejahan Muranen on nimenomaan urakoinut; My Fair Lady ja Myrskyluodon Maija Jyväskylässä, Chicago ja West Side Story Lahdessa. Niskavuoren naisten sovittaminen musiikkiteatteriksi tuntuu olleen erityisen mieluista. Nyt Miika Muranen kehuu niin vuolaasti Desirèetä, että on pakko kysyä: Miksi Pieni yösoitto – johon TTT:ssä on nostettu nainen eteen – on sitten jäänyt lähes tuntemattomaksi Suomessa, jos se on niin hyvä? (esitetty vainTurussa 2011) Ohjaaja uskoo syyn olevan syntyajankohdassa. Hairin aikakaudella 1970-luvulla epookkipukuinen A Little Night Music kalskahti vanhanaikaiselta. Tosin se pyöri Broadwayllä ja palkittiin Tony-palkinnolla. Tarinan perimmäinen alku on vielä kauempana, Ingmar Bergmanin romanttisessa komediassa Kesäyön hymyilyä, joka ansioitui puolestaan Cannesissa jo 1955. Juuri Ingmar Bergmanin nimi merkitsi Muraselle meriittiä, jonka vuoksi hän ajatteli, että ”ei se nyt ihan huttua voi olla”.

-Ohjaajantyö olisi kammottavaa, jos tekisi vain yhdenlaisia juttuja. On ollut hienoa tehdä painavaa asiaa, nyt on ihanaa mennä iloiseen rakkauden täyttämään maailmaan, samalla uusiutuu itse, hyväntuulinen Muranen sanoo. -Kyllä musikaaleistakin voi asian löytää, rakastamisesta ja sen vaikeudesta on taas kysymys. Voi myös viettää viihtyisää iltaa muuten vaan.

Rovaniemeltä kotoisin oleva Muranen kävi lukion Tampereella ja teatterikoulun Helsingissä. Hän valmistui sekä ohjaajaksi että näyttelijäksi 2009, ja muutti pian sen jälkeen takaisin Tampereelle. Tämä tuntuu kuulemma ihan kotikaupungilta. Seuraavaksi hänellä on tiedossa kaksi opiskelupaikkaa: joko teatterin jatko-opintoja kaksi vuotta tai fysioterapeutin opinnot. -Fysioterapia tarjoaisi hengähtämistä teatterista paljon tekemisen jälkeen. En ole vielä päättänyt, Muranen hymyilee.

Aikamoinen aatos aallonharjalla, rispektii.

miika muranen1.JPG

MM – mansen mestari

 

Kulttuuri Suosittelen

Rakkautta kuoleman varjossa

Ensin oli Jonas Gardellin näytelmä Ömheten. Sitten syntyi kirjatrilogia Rakkaus, Sairaus ja Kuolema. Sen pohjalta tehty tv-sarja Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin nousi jo monimiljoonaisiin katsojalukuihin. Tv-kameroilla mukaan saa niin paljon elämyksellisyyttä, koko Tukholman homokulttuurin, yhteisön karismaattisen kingin, tämän huikeat hautajaisjärjestelyt – että paluu näyttämön typistettyihin puitteisiin vähän arveluttaa. Se on kyllä väärin ajateltu. Kellariteatterin Kaikki on kohta hyvin on omistettu rakkautensa vuoksi taistelleille. Saman kattauksen pohdinnan aiheita saa syliinsä parissa tunnissa. Oikeastaan jo esityksen alkua odotellessa, jos käsiohjelmaan paneutuu. Ohjaaja Miika Muranen antaa valmiit kysymykset: Mitä tekisit jos rakastuisit mieheen/naiseen? Vai rakastuisitko sukupuolen sijasta ihmiseen? Mitä tekisit jos tietäisit jääväsi rakkaasi jälkeen kokonaan yksin? Mitä tekisit jos lapsesi rakkauden kohde ei sopisi maailmankuvaasi? Mitä tekisit jos tietäisit kuitenkin menettäväsi tämän lapsen? Jne.

Käsikirjoittaja Jonas Gardell antaa evästeet omasta kokemusvarastostaan. Hän kuuluu siihen joukkoon, joka homoutensa vuoksi kiusattuna päätyi Tukholmaan 1980-luvulla, nuorena kollina, jonka rakkauden kaipuu oli suuri. Aids-potilaat olivat tuolloin syrjittyä ”hinttiruttoista” kastia sairaanhoidossa ja hammaslääkärissä. Moni Gardellin kavereista päätyi itsemurhaan. Nykyään Jonas Gardell on lukuisin tavoin palkittu tekijä, Vuoden Ruotsalaiseksikin nimetty. Hän elää kuulussa parisuhteessa Mark Levengoodin kanssa, mutta perää kyyneleitä menettämiensä ystävien muistoksi. Ja onnistuu siinä. Kuolemantuomion varjostama rakkaus riipaisee, monelta kantilta.

Rasmuksen hössöttävä äiti on aluksi hulppea kevennys, ennen kuin muuttuu hyytäväksi kauhistukseksi. Ensimmäisellä puoliajalla Juha-Matti Koskela ja Severi Saarinen näyttävät Rasmuksen ja Benjaminin kotielämää mukavan arkisesti tiskeineen ja pyykkeineen, riitoineen ja pelleilyineen. Mistäs sen tietää, vaikka joku homofobinen hetero kuvittelisi kliseiden varassa, että homot vaan bilettää. Hyvää yötä, Rasmus-Nalle, hyvää yötä, kapteeni Hylje, pojat toivottelevat toisilleen, mutta kohtalokas aids saa heittelehtimään tunnelmasta toiseen. Tyyntä ja myrskyä aiheutuu erityisesti Rasmuksen vanhempien yllätysvierailusta. Minna Hokkanen ja Vesa Kietäväinen tekevät herkkua pelkästä säkkituoliin istuutumisesta. Vähän päästä on selvää, ettei taudin etenemistä voi äidin silmien alla salata. Universaalit tunteet äidin ja pojan välillä kihelmöittävät kyynelkanavia. Isän suru ilmenee eri tavalla ja tartuntaa peläten. Toinen puoliaika eletään sairaalassa ja kuolinvuoteella. Viimeimmäksi voi eläytyä hautajaisten osapuoliin, joiden näkemykset hautajaisjärjestelyistä poikkeavat toisistaan täysin. Ei auta, että pojat olivat keskenään puhuneet kaiken valmiiksi. Isä sentään pyytelee anteeksi.

kaikki_on_kohta_hyvin_pressi1.jpg

kuva kari sunnari

Kulttuuri Suosittelen