Tunnissa teiniksi

Kahdeksan hengen kirjava joukko kokoontuu saaressa pidettävälle päihteettömälle ja seksittömälle aikuisten elämäntarkoitusleirille. Jokainen on pääosassa yhtä paljon, kokki yhdeksäntenä. Eppu Salmisen nimi on huijarileirinvetäjä-Kallena vedetty myös pääosien nimilistaan, mutta tämä häipyy kuvioista varsin pian; homo, joka karkaa ensimmäisen yön aikana koiran synnytykseen. Tämä sitten potenssiin 9, niin voi tehdä johtopäätöksiä henkilögallerista kohelluksineen, mukana on rokkikukkoa ja hippivääpeliä, lesboa, transua ja lestadiolaista.

Viikossa aikuiseksi -elokuvan lajityyppi on määritelty näpsästi: vuoksenmaalainen komedia. Se riittää viihtymiseen. Jokainen tv-katsojakin tietää käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaan riehakkaita repliikkejä sarjoissa kuten Kumman kaa, Klikkaa mua ja Tahdon asia. Elokuva 21 tapaa pilata avioliitto tuli sekin hiljattain telkusta, Nousukausi on näytetty varmaan moneen kertaan.

Palkitun ohjaajan parhaimmistoon Viikossa aikuiseksi ei ulotu, mutta hyvän mielen leffana sitä tekee mieli olla pahemmin rääpimättä. Joitain henkilövalintoja tulee ihmetelleeksi, mutta eniten hienosäädön puutetta ylipäätäään, niin tyypeissä kuin tapahtumissa. Vaikka kyse on karikatyyreistä, niin liiasta syntyy klisettä. Johanna Vuoksenmaa kuvailee ensemblen ohjaamista uudenlaiseksi seikkailuksi. Entiset toimintatavat ja yksilöohjaus eivät päde. Jotkut ylilyönnit menevät kyllä ihan näyttelijän omaan piikkiin.

Höh, aloinko sittenkin rääpiä? Se loppuu tähän. Runsaasti herkullisia hetkiä, liikuttaviakin, on tarjolla Rymättylän kauniissa maisemissa.

PS Yhden Protun aikuisleirin ohjanneena mietin hetkisen, viekö elokuva pohjaa virallisilta Prometeus-aikuisleireiltä, koska vilautetaan joitain järjestön omia käytäntöjä ja tutustumisleikkejä. Ilman Protu-sanan käyttöäkin olisi pärjätty. Vai tarvittiinko se yhden tohelon takia, joka luuli tulleensa yhteiskunnalliselle Prole-leirille. Sitten hylkään huolestumisen: Enhän minä voi niin tosikko olla, minäkö muka! överithän tässä juuri pelastavat. Sitä paitsi ohjaaja kertoi olevansa riparitaustainen leirikonkari, joka on laittanut oman jälkikasvunsa protulle. Järjestön hallitus kutsuttiin ensimmäiseen esitykseen.

PPS Ai niin, se nimilista: Minttu Mustakallio, Taneli Mäkelä, Jarkko Niemi, Jarkko Pajunen, Essi Hellén, Minna Koskela, Iina Kuustonen, Anna-Leena Sipilä, Lauri Tanskanen

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Haavaiset sormet suolassa

sormet_hunajapurkissa_pressikuvaok_0(1).jpg

kuva kari sunnari

Tasapainoinen tiimityö toimii ja näkyy näyttämöllä, mutta eniten Sormet hunajapurkissa on minulle katsomossa istuvan Kari Heiskasen näytelmä, käsikirjoittajan.

Ensi-ilta Kellariteatterissa tammikuun puolivälissä oli hieno alku uudelle teatterivuodelleni, koska teksti antoi oivalluksia, repliikeiksi luontuvia aforismeja, hykerryttävää vivahdetajua ja pierutonta huumoria. Aiheet olivat vaikeita kuin myös vakioita: pelot, häikäilemättömyys, narsismi. Kuolemalle ja muistisairaudellekin sai nauraa ”juuri sopivasti”. Tarkoitan kai terapeuttisesti, koska 87-vuotiaalla äidilläni on alzheimer. Rakkaus loistaa poissaolollaan, mutta on sittenkin läsnä koko ajan. Kun lisäksi Anna-Elina Lyytikäinen on yksi suosikkiohjaajistani, jo kaikki tämä riittää pitkälle.

Näyttelijöitä on vain kaksi: Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi. He suoriutuivat sujuvasti. Se mikä minua häkellytti kerta toisensa jälkeen, oli Raitolehdon heiskasmaiset otteet ja äänenpainot. Ihan kuin olisi välillä kuullut kirjoittajan olevan lavalla. Toisaalta taas havaitsin kuvittelevani Sanna-Kaisa Palon Kudjoin tilalle, vaikken Ryhmäteatterin kantaesitystä 2014 nähnytkään. Herättää itselleni mystisen kysymyksen, miksi?

Dialogi sivaltelee ja parisuhdemössöä pilkataan, mutta tästä esityksestä on mössö kaukana. Kaukana on myös perinteinen päivänkakkarameininki – vaikka kysymys kuuluu koko ajan, rakastaa vai ei rakasta. Tai oikeastaan, osaako ja uskaltaako rakastaa. Juonenkäänteistä rohkenee sanoa vain, että yllätyksiä on edessä paljon nähneellekin. Valheiden kautta saa mukaan mielenkiintoisia aiheita pohdittavaksi. Mutta minähän en valheita paljasta. Sanonpa vaan, että avioparit ovat mellastaneet ja raastaneet toisiaan näyttämöllä aikojen alusta, joten on kerrassaan ällistytävää, miten nohevasti riitelyyn voi yhä keksiä keinoja. Hunajapurkissa viitataan lähinnä avioliittohelvettien perusteokseen ”Kuka pelkää Virginia Woolfia”. Rääpii Heiskanen teatteriakin, muun muassa tai muun mudan ohessa. Molemmilla päähenkilöillä on tai on ollut julkkisammatti – näyttelijä ja tv-toimittaja. Siitä pääsee kätevästi miettimään myös todellisen minänsä  ja toisten näkemän minän suhdetta.

Perttu Sinervon suht yksinkertainen lavastus ei enempää kaipaa; Timo Alhasen valosuunnittelulla pääsee hienosti muuttamaan tunnelmaa toiseen paikkaan, kun tarinankerronta vie kauas pois olohuoneesta, muistoon rakastumisen hetkestä.

PS ”No on tää vähän erilainen”, vastasi Tampereen Teatterikesän valitsijavelho Mikko Kanninen veikeästi hymyillen. Näin häntä vain ohikiitävän hetken, mutten voinut vastustaa ikävää vertailukysymystä Ryhmiksen ja Työviksen välillä

 

 

Kulttuuri Suosittelen