Syksykin jo teatterikiikarissa

Tätä nykyä teatterit esittelevät keväkauden ja syksyn ohjelmiston melkein samaan aikaan. Tampereen Teatterin aina hyväntuulinen johtaja Reino Bragge totesi, että hän on saanut viime aikoina selitellä ikäviä talousasioita julkisuudessa, mutta tulevaisuuteen katsotaan silti reippaasti. Syksy vaikuttaa tosiaan odottamisen arvoiselta. Jos joku pitää naurua ja jännitystä pelkkänä budjetinpaikkausohjelmistona, niin pitäköön. Viisasta on paikata. Mikko Viherjuuri ohjaa päänäyttämön avauksena Villikalkkunan. Se on palkitun Broadway-komedian pohjoismainen kantaesitys. Marraskuussa meno riehaantuu farssiksi, kun Viherjuuri teettää paluun TT:n historian kolmanneksi suosituimmalle esitykselle Älä pukeudu päivälliselle. Farssin mestariksi tituleeratun Marc Camolettin sopassa on kuitenkin niin monta höystettä ja hämmentäjää, etten tiedä, uskallanko maistaa. Jos vaikka läkähdyn, tavalla tai toisella. Runsaista aineksista ovat yleensä myös Kari Hotakaisen keitokset tehty, mutta uskon niiden resepteissä pippurin, suolan ja sokerin suhteen olevan oikea. Ihmisen osan ohjaa Marika Vapaavuori. Hänen jäljiltään jyllää Kuin ensimmäistä päivää Frenckellissä yhä kuin ensimmäisenä päivänä, eli täydelle salille. Suhtaudun uteliaasti Malmikunnaksen perheeseen, jossa kukin tuo omanlaisensa ongelman käsittelyyn. Aikuisia lapsia on kolme + ystävät. Kaiken matriarkkana vierailee 82-vuotias kaunotar Anja Pohjola Malmikunnaksen Salmena. Salmessa kiteytyvä vanhemmuuden ikuisuus koskettaa ohjaaja Vapaavuorta juuri nyt, kun hän ottaa tuntumaa siihen, että toinen lapsista tuli täysi-ikäiseksi. Monenlaiset päätökset askarruttavat ja odottavat ratkaisua. ”Pienestä lapsesta on krooninen huoli, sitä kuvittelee, että kohta se helpottaa, mutta ei helpotakaan…”  Ihmisen ikä -näytelmän Pekka-poika etsii myös reittiään elämään.

marika vapaavuori.JPG

Kun Marika Vapaavuori eli itse tuota päätöksenteon aikaa yo-kirjoitusten jälkeen, hän pääsi pähkäilyistä kuin ihmeen kautta. ”Tultiin juuri 1990 alun lamaan, mutta minua kohtalo potki eteenpäin kerta toisensa jälkeen.” Teatteriala ei ollut kypsynyt itsestäänselvyytenä. Hän oli tosin tienannut taskurahoja iltatyössä teatterilla ja hanttihommaillut Pyynikillä. Marika Vapaavuori valmistui ensin valosuunnittelijaksi. Nyt ohjaustöitä on niin paljon, että hän sanoo vähitellen pudonneensa kelkasta valotekniikassa. ”Tuo tuossa on osallinen alanvalintaani”, Marika viittilöi Tommi Auviseen, jonka apulaisena hän toimi muinoin Pyynikillä, ja näki koko prosessin. Sittemmin hän ohjasi samojen honkien huminassa Häräntappoaseen 2010. Eipä juututakaan historiaan enempää vaan Tommi Auviseen. Hänen kontollaan on ensi syksynä kummitusnäytelmä Mustapukuinen nainen. Sitä on esitetty Lontoossa 25 vuotta, ja siellä Tommikin on karjahdellut katsomossa. Vaikka oli juuri vakuutellut vaimolleen, että häntä ei saa katsomossa pelkäämään. ”Jos mikään ei liikauta Frenckellin esityksessä, niin ohjaajan piikkiin saa kahvit”, Auvinen lupaa. Esa Latva-Äijö esittää näyttelijää ja Jukka Leisti vanhaa herraa, joka haluaa opetella näyttelemisen kautta käsittelemään menneisyyttään. Yksi esityksen viihdyttävä juju on kuulemma seurata tätä näyttämötyöskentelyä, joka on ensin karmaisevan huonoa. Oppilas ei ymmärrä edes tyhjää näyttämöä. Miten nyt tyhjällä näyttämöllä? Missä ovat hevonen ja rattaat?

Kulttuuri Suosittelen

Tirehtöörit ja yleisö nokikkain

Yleisö kohtasi tamperelaiset teatterinjohtajat Aamulehden järjestämässä paneelissa tammikuun lopulla. Yleisö sai myös äänestää toimittaja Markus Määttäsen tekemiä vaihtoehtoja.

MIELUITEN KATSON teatterissa Tampereella -vastaukset näyttävät sellaisilta, joihin johtajat tuskin voivat tukeutua suunnitellessaan seuraavia näytäntökausia:
Kantaesityksiä 40,8 %
Klassikkoja 32,7 %
Komedioita ja farsseja 12,2 %
Musikaaleja 14,3 %

Tilaisuuden kimmokkeena toimivat uutiset teatterien katsojamenetyksistä ja yhteiskunnan tukien leikkaamisesta, toisin sanoen rahapula ja yt-neuvottelut. Miten tähän on tultu, teatteripääkaupungissa? Titteli ei ole syntynyt syyttä. Tamperelaiset käyvät teatterissa väkimäärään nähden eniten Suomessa.

Päättäjäporukka ei tunnu uskovan kulttuuriväen väittämää, että jokainen teatteriin satsattu euro tulee mutkan kautta vähintään puolitoistakertaisena takaisin. Näyttelijä Heikki Kinnunen oli tosi tuohtunut laskutaidottomuudesta, mutta työllistävyyden, turismin, verojen, oheisostosten ja henkisen hyvinvoinnin laskukaava ON hankala. Kinnusen tuohtumuksen kiteytys on silti hauska: Ei kai nappitehtaassakaan lopeteta nappien valmistamista siksi, että pitää säästää!

 TTT:n johtaja Kai Hintsanen avaa ison näyttämön matematiikkaa: Jos tietylle esitykselle, siis yleensä musikaalille tai komedialle, budjetoidaan 75 prosentin täyttöaste, mutta katsomo jääkin keskimäärin puolilleen, niin satoja tuhansia euroja jää samalla puuttumaan. Carmen ja Chaplin jättivät vajetta kassaan. Entä naapurissa? Les Mís menestyy, mutta on vierailijoineen kaikkineen liian kallis puitteisiin nähden. TTT:n tuore taiteellinen johtaja Maarit Pyökäri muistutti, millaisiksi laitoksiksi teatterit ovat paisuneet hänen alkuajoistaan, jolloin riitti esitys ja lippuluukku. Nyt on markkinointiosastoa ja oheispalveluja, lisääntynyt tekninen väki on tullut jäädäkseen. Tähän pienempien teatterien johtajat, Palatsiteatterin Petri Lairikko ja Komediateatterin Panu Raipia, saattoivatkin kivasti tarttua. Heillä kun ei ole suuria näyttämöitä eikä niiden laitteistoa, niin pitää pysytellä ”nuotion äärellä”. Tarinaa, sen esittäjää ja suhdetta yleisöön ei hukata tekniikan alle. Itse yleisöä pohdittiin myös: Keskivertokatsoja on 55-vuotias nainen. Miehiä näkyy luonnollisesti eniten Palatsiteatterin ravintolakatsomossa, jossa kylkiäisenä voi syödä illallisen.

Kaikkien ei tarvii, kaikki ei voi

Kaikkien ei suinkaan tarvitse käydä teatterissa, sen johtajat myönsivät auliisti. Silti keskusteluissa vilahtivat niin nukketeatteri kuin esitykset vanhainkodeille, mutta nuorisosta ei puhuttu ollenkaan. En minäkään, kun rahasta oli jo niin paljon paasattu –  vähävaraiseen nuorisoon panostaminen tuo mukanaan yhden mahdottoman yhtälön lisää. Opiskelijaliput pitäisi myydä vähintään puoleen hintaan. Sittenkin pohjatyö riippuu vanhemmista, jotka joutuvat ehkä soveltamaan Marttojen ruokasääntöä  = Kun kymmenen kertaa maistaa outoa vastentahtoista makua, se muuttuu hyväksi 🙂 Monilapsisessa perheessä kulttuurikasvatuskin tulee liian kalliiksi.

PS. Minulla on pienperhe. Kun Mikko Roiha ohjasi Seitsemän veljestä TTT:ssä (2008), vein 12-vuotiaan poikani sinne videoiden ääreltä puoliväkisin. Alkoi rasittava ärinä ja jupina. Jouduin taipumaan hävyttömään lupaukseen, että väliajalta saa lähteä. Arvasin kyllä lopputuloksen, ei hän halunnut poistua mihinkään. Antoi jopa kiittäviä lausuntoja paikallislehteen jälkeenpäin! Muutaman kärvistelykerran jälkeen jupina vaimeni; koitti päivä, jolloin omille tahoilleen arvioita kirjoittava poika ehdotti: ”Äiti, voitsä hankkia liput sellaseen ku Taide, se menee TT-Frenckellissä! (Blogissa 5.2.2013)

Kulttuuri Suosittelen