Kyä tästä maksetaan mukisematta

heiditeijahannu.jpg

kuva kari sunnari

Makaronia sai maksamatta Tampereen Työväen Teatterin katsomossa, kun Dario Fon kuuluisa farssi Ei makseta! Ei makseta! oli aluillaan, nyt nimellä Näillä palkoilla EI MAKSETA. Mellakkapoliisi oli jo ladellut megafoniinsa uhkailuja ja ohjesääntöjä yleisölle niin kännyköistä kuin kuvaamisesta juutuubiin. Nauramiseen saimme luvan, ja sen me teimme vedet silmissä seuraavan parituntisen ajan. Samalla saimme monipuolisen paketin yhteiskuntakritiikkiä. Fon hampaissa ovat korruptoituneet virkamiehet ja vallanpitäjät paaviin asti. Niin työttömien kuin työläisten asialla ollaan, mutta välillä rosvot ja poliisit menevät hurtisti sekaisin. Noin 88-vuotias Fo on itse päivittänyt teoksensa euroaikaan. Ilmankin olisi tullut ymmärretyksi, että klassikko pätee ajankohtaisuudellaan paremmin kuin koskaan. Ohjaaja Tommi Auvinen jatkaa upeasti isänsä Vili Auvisen perintöä ”Fo-eksperttinä”. Niin absurdiksi kuin kaaoksen kiemurat menevätkin, homma pysyy ikään kuin hallittuna kaaoksena. Näyttelijäjoukko on tasaisen tasokas karabinieerejä myöten. Siinä mielessä sivuosia ei ole, vaikka repliikkejä olisikin vähemmän kuin Teija Auvisen Antonialla. Teija tykittää kuin vain tuohtunut nainen voi – tai punoo valheiden verkkoa loputtomasti niin kuin ovela nainen kykenee. Ruuan hinta on kohonnut kohtuuttomaksi. Supermarketista omilla hinnoilla otetut ostokset ovat välillä sängyn alla, välillä ystävättären mahassa.

Lavastaja Hannu Lindholmin idea tuoda olohuone lähemmäs katsomoa siirtämällä etupenkkejä eri asentoon on toimiva. Näyttämöä taustoittavat milanolaistalojen fasadit. Kokonaisuus on niin taitava, että antautumiseni naurulle meinaa suistaa minut hysteriaan. Mitä arvostelua tästä kannattaisi vääntää? Ei rautalangasta eikä ratakiskoista – olikohan Giovannin repliikissä? No, lopussa Giovanni – hieno Pentti Helin – taltuttaa sirkuksen seesteisyyteen: ”Eikö meidän olis vain saatava mikä meille kuuluu, että voitais elää tyytyväisinä, että voitais nauraa ja tehdä työtä sydämen kyllyydestä.”

PS. Dario Fo on vieraillut Suomessa useaan kertaan, yleensä vaimonsa Franca Ramen kanssa (joka kuoli viime vuonna). Ei makseta -ensi-iltayleisön joukossa kuulin heidän muinoin vetäneen täyteen juuri valmistuneen Hervannan Vapaa-aikakeskuksen. Sitä en päässyt todistamaan, mutta muistelen lämmöllä voimallisen pariskunnan tapaamista Tampereen Teatterikesässä 1980-luvulla.

Kulttuuri Suosittelen

Keinuvaa melontaa ilman pudotusta

Melomista3.jpg

kuva: johnny korkman

Nykyään viskellään virtuoosinäyttelijän titteliä melko heppoisesti. Minulle Aku Hirviniemi lukeutuu virtuooseihin. Olin siis menossa mukaan melomaan Tampereen Teatteriin. Muka ilman ennakko-odotuksia. Ikään kuin puhtaalta pöydältä – vaikka mies esiintyy joka toisessa tv-sarjassa ja hahmokilpailussa viidettä vuotta…Kyllä Hirviniemeltä melominen sujuu vaikka siivousmopilla. Moppi käy melan lisäksi vaimosta, peruukista ja alapesuvälineestä. Navan alle menon tai vatsan toimintojen tarkkailun paljasti heti alkuunsa tyhjällä lavalla töröttävä vessanpönttö. Huomasin, että minulla oli sittenkin odotuksia. Toivoin kai, että virtuoosinäyttelijä näyttää jonkin uuden – vakavan? – puolen itsestään, kun hänellä on koko ilta aikaa. Tämä jäi vielä odotuttamaan itseään. Taitavat olla nuo toislaitaisestikin kohoavat kulmakarvat, jotka tuovat vilpertin ilmeen vakavassakin paikassa. Mutta joo, kyllä Hirviniemen karisma yhden alle kahden tunnin illan kantaa. Voi silti olla, että Hirviniemi on pohjimmiltaan ryhmässä työskentelevä ryydittäjä?

Monologiesitys – lisättynä lasten äänillä – perustuu Antti Leikaksen esikoisromaaniin Melominen (2011). Se on syntynyt keväänä, jolloin kirjailija yhdisti työ- ja kotielämän äärimmäisen vähillä yöunilla. Hirviniemen hahmo Arto Jaakkola ei ole Antti Leikas, mutta tuudittelee myös pientä tyttövauvaa, joka ei nuku öisin. Huomasin, että Tuu tuu tupakkarullaa hyräilevä Hirviniemi houkutti minua vähän tirkistelemään perheenisä-Hirviniemeä, mutta Arto Jaakkolan rooli veti enemmän pitämään miehisiä luentoja yhdestä sun toisesta absurdista aiheesta. Kyseessä oli nykyajan Havukka-ahon ajattelija, joka ehtii pohtimaan muun muassa muurahaisen aivoituksia Hollannissa. Varjoteatterin avulla kuvitettiin niin ötököitä, eliöitä ja muita elukoita. Yhden ihmisen illoissa kiehtoo yleensäkin keksintöjen runsaus niukassa lavastuksessa. Takki toisin päin, olet eri tilanteessa. Laatikko pyöräytettynä ympäri, olet eri paikassa. Ohjaaja Kari Paukkusella on näppinsä myös esityksen sovituksessa ja lavastuksessa. Arto Leikaksen filosofia melonnasta saa melkein havittelemaan uutta harrastusta: Melominen on hauskaa. Melominen pitää pinnalla. Melominen opettaa antamaan vähän periksi, kun virta on liian voimakas, ja kun tulee suvanto, voi puristaa melaa taas tiukemmin.

 

 

Kulttuuri Suosittelen