Kevättä kohti

Lumi narskuu vielä menokengän alla, mutta kotoa kannattaa lähteä vaikka parinkymmenen pakkasessa. Siihen kannustaisi varmaan Eino Salmelainenkin, jos vielä elävien kirjoissa kirjoittaisi. Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri avasi Tampereen Työväen Teatterin kevätkauden lainaamalla Salmelaisen tekstiä teoksesta Teatterin naisia (1968). Sen mukaan teatteri on erityisesti naisten pakopaikka, jossa on turvallista istua pimeässä, seurata toisten elämää, nähdä myös itsensä. Ja paluumatkalla on luultavasti jotain uutta ajateltavaa. Vanha päänäyttämö saa muuten syksyllä takaisin nimensä teatterineuvos Eino Salmelaisen mukaan.

ei makseta.JPG

 Teija Auvinen ja Heidi Kiviharju kapinoivat Tommi auvisen ohjauksessa

Minua kiinnostavat niin uusi kuin vanha tulossa olevista TTT:n näytelmistä. Olen muinoin tavannut valloittavan Dario Fon, joka vaikutti kuin kaikkien teatterilaisten isähahmolta. Näin myös hänen kuuluisan komediansa Ei makseta, ei makseta. Vuonna 1978 sen ohjasi TTT:ssä Vili Auvinen, nyt Tommi Auvinen. ”En lähde sitä kautta, mitä tekisin samoin tai mitä eri tavalla”, poika kommentoi. Nyt eletään tätä euroaikaa. Valuutta on päivitetty, mutta ruuan hintojennousu, irtisanomiset, työttömyys, pankkikriisit ja muut Fon aiheet pätevät sellaisenaan. Milanossa markettien kotirouvat nousivat hintakapinaan vasta ensi-illan jälkeen. Dario Fo oli joutua syytteeseen lietsonnasta.

Hannu Lindholmin milanolaismiljöö syntyi ohjaajan kanssa torikahvilla muffinipaperiin. Etupenkkejä katsomossa on siirrelty jotenkin kivasti niin, että komedia pääsee lähelle.

snoopi siren.JPG

Snoopi Siren Jäniksen vuoden jäljillä

Myös teatterinjohtaja-ohjaaja Snoopi Siren päästää naiset valloilleen. Hän on tarttunut näytelmäsovitukseen Tuomas Kyrön teoksesta Kerjäläinen ja jänis. Siinä Laura Alajääski, Emmi Kaislakari ja Jaana Oravisto saavat melskata melko monessa roolissa. Miellän Sirenin modernien esitysten mieheksi. Johtunee edellisestä Tampereen vierailusta ”ilmastonmuutosnäytelmä” Harhaoppisen kanssa. Myös Vatanescun ja citykanin vaelluksessa ekoasiat tulevat esille, mutta Tuomas Kyrön runsaudensarveen mahtuu planeetta muiltakin osin, ja varsinkin Hyvinvointi-Eurooppa. Snoopi Siren ei kuulemma sittenkään ole näytelmien ikärasisti eikä vierasta pukudraamaa – kunhan voi sitoutua aiheeseen, ykkösasioina ympäristön lisäksi rakkaus ja lapset. ”Nyt tyylilajina on ylilyönti. Haasteena tällaisissa kärjistyksissä on henkilöiden syvyys, kun tyypit on kuin näyttämölle heitettyjä sarjakuvahahmoja”, Siren sanoo. Tsekkaillaan.

Utelias katse TT Frenckelliin

Sami Keski-Vähälän ja Esa Leskisen trilogia jatkuu, mutta jatkuuko kasvu? Siihen tamperelaiset saavat vastauksen helmikuusta alkaen TT Frenckellissä. Aiemmat osat Päällystakki ja Euroopan taivaan alla olivat riemastuttavia kokemuksia Tampereen Teatterissa.

Kolmososan kantaesityksen näin Ryhmäteatterissa. Oli mielenkiintoista seurata uuden ja vanhan virtuoosin eli Aku Hirviniemen ja Martti Suosalon yhteistyötä. Kyllä Tom Lindholm ja muut täkäläiset näyttelijävoimat piisaavat, mutta miten saada viimeisen osan sisällöstä irti sellaista, mikä ei tuntuisi ennestään kalutulta. Menestystä toivottaen!

Kulttuuri Suosittelen

Simsalabim! Joulumieltä

Kuva: harri hinkka

Saiturin_joulu7.jpg

Jos romaanista nimeltä A Christmas Carol tulee kaikkien aikojen klassikko, ja näytelmää nimeltä Saiturin joulu esitetään vain joulun tienoissa, on selvää, että kyseessä on simsalabim-tarina siitä, miten paha muuttuu hyväksi. Joulun taika tekee joulumielen. Ja miksei kannattaisi heittäytyä hankkimaan joulumieltä, jättää shoppailut hetkeksi, ja istahtaa Tampereen Teatterin katsomoon. Ilkka Heiskanen vierailee toistamiseen raakkuvana Mister Scroogena, koronkiskurina, joka vihaa joulua ja sen yletöntä rahanmenoa. Humpuukia, hän hokee. Ja jos nyt viitsisi ryhtyä filosofoimaan, niin onhan joulussa ylettömästi enemmän humpuukia nykyään, kuten kaikki tietävät. Ihme sinänsä, että Charles Dickens kirjoitti sen jo vuonna 1843.

Ebeneser Scrooge säästää huushollinsa lämmityksessä niin, että nälkäpalkalla töitä tekevän kirjanpitäjän muste on jäätyä pulloon. Köyhäinavun kerääjät hän häätää luudalla pihapiiristään. Hän torjuu myös sukulaispojan kutsun joulupöytään – missä vähävaraiset nauttivat toistensa seurasta ja perheistään. Eli kitupiikki jää ypöyksin jouluöisten haamujen kanssa. Yksi kerrallaan haamut paljastavat Scroogelle tämän elämän varjoja, muistoja, nykyhetkeä ja mahdollista tulevaisuutta. Saituri tokeentuu pysäyttämään ketjun, kuten kuvitella saattoi. Kaikki on hyvin, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Viimeiseksi jää soimaan ihana laulu Ensimmäinen joulu. Sen myötä voi tietysti vakavoitua pohtimaan, miten vähällä joulun voisi tehdä – jos pysyttelisi siinä, mitä viime vuonna lupasi itselleen (”vain yksi lahja per henkilö” ”ei viimetingan turhuuksia”).

Yleisön joukossa oli paljon nuoria, jotka tuntuivat viihtyvän. Saiturin kohtalon synnyttämästä hengestä voinee sittenkin ammentaa ja vahvistaa suuntaa, jota yltäkylläisten joulujen sukupolvi on jännällä tavalla omaksunut viime aikoina: käsintekemisen joululahjavalvojaisia ja kierrätyslahjojen pikkujouluja.

Auvisen dynastia on vahvasti tekemässä jo toista kertaa joulun sanomaa. Dickensin romaanin on näytelmäksi kirjoittanut ja ohjannut Tommi Auvinen, koreografia on Teija Auvisen, äänisuunnittelut Janne Auvisen. Heiskasen perheestä mainittakoon, että viime vuonna Kari Heiskanen esitti Kansallisteatterissa samaa roolia kuin veljensä Ilkka Tampereella. Hän kuuluu myöntäneen, että ”Ile on kyllä parempi”. Sitä en pysty vertailematta vahvistamaan, mutta kyllä Ilkka Heiskanen antaumuksella hahmonsa luo, ja narisee niin, että äänihuulet ovat taatusti koetuksella.

Kulttuuri Suosittelen