Kuva: Harri Hinkka

Jos puhenäytelmiä ei olisi, ja musikaaleista pitäisi valita, Les Misérables kärkkyisi kärkisijaa minun listallani. Ihme juttu, että edellismusikaalissa valitin laulunumeroilla liian täyteen ahdetusta teoksesta. Les Mis on läpisävelletty – eikä häirinnyt ollenkaan. Eli homma soljui eteenpäin koko ajan. Vain alkupuolella tökki siinä kohtaa, kun replikointi ei ollut laulua eikä puhetta vaan jotain kummaa siltä väliltä.

Eräät tutuntuttuni katsovat musikaalinsa vain Lontoossa. En tiedä, mitä he sanoisivat Tampereen Teatterin versiosta. Minä viihdyin täällä. Löysin loisteliaan laulajan Tero Harjunniemestä, joka on alkuperäiseltä ammatiltaan rakennusarkkitehti. Myös yleisö palkitsi Jean Valjeanin esittäjän aplodeillaan, eikä siinä kisassa auttanut edes Tomi Metsäkedon ulkomuoto. (Kuvittelinko, vai näyttikö ensirakastaja Metsäketo kuin palkintopallilta pudonneelta loppukumarruksissa?)

Entäs Ville Majamaan magia? Yleensä vain puhenäytelmistä minulle tuttu monilahjakkuus oli majatalon isäntänä ryöstää ajoittain show´n myös musikaalissa, näyttää käyttävän jopa silmänvalkuaisia apuna näytellessään ja laulaessaan. Loiventaakseni sanontaa ”variskin raakkuu äänellään” sanoisin, että kukin lintu laulakoon laillaan, kaikkia tarvitaan. Myös valepukuiseen paroniin tarvittiin juuri Majamaan äänensärmää. Neidoksi varttuneen Cosetten tilalle olisin kaivannut enempi satakieltä kuin peipposta…mutta nyt lintutieteily loppukoon. En ole päässyt vielä itse tarinaan – joka on Jean Valjeanin nivoma nippu aiheita: Laki vastaan moraali, paha voitetaan hyvällä, köyhän kansan barrikadit ja vallankumous, rakkaus voittaa aina.

Claude-Michel Schönbergin musiikki ja orkesterin toteutus siitä tukivat sisältöä voimallisesti. Ohjaaja Georg Malvius oli kuulemma vaikuttunut Kurjista jo 16-vuotiaana nähtyään ranskalaisen elokuvaversion vuodelta 1958.