Kallis hinta

Kuvat: Tapio Vanhatalo/HKT

hinta 4 rivissä.jpg

Arthur Millerin kirjoittama ja Paavo Westerbergin ohjaama Hinta Helsingin Kaupunginteatterissa: Havahduin huomaamaan, miten paljon olen viime aikoina nähnyt uusinta tai uudehkoa teatterituotantoa, ollut useimmiten enemmän kuin tyytyväinen näkemääni, mutta miten ”virkistävänä” kokee sitten vanhan kunnon kamarinäytelmän – huolimatta siitä, että välillä vängätään yhtä ja samaa. Varsinaisesti kuoritaan väkevästi ja ovelasti vuosikausien mittaan kertynyttä vyyhtiä. Monikerroksisuus käy ilmi jo nimestä. Hintaa veivataan isän jäämistön eli 16 vuotta ullakolla pölyttyneen huonekaluröykkiön äärellä, eikä kulisseja tarvitse tässä esityksessä vekslata eikä videoita pyörittää. Pyöritellään psykologisia kuvioita, joissa hintaa kysytään elämän valinnoille, hintaa uhrautumiselle ja uhriutumiselle. Entä mihin asti voi antaa anteeksi?

Huonekalujen arvioitsijaa odotellessa poliisiveli Victor ja hänen vaimonsa Esther puivat liittonsa lastia ja raha-asioita, sitten seuraa hykerryttävä arviointi, jonka ansiosta varsinainen veljesvääntö odotuttaa itseään toiseen puoliaikaan saakka. Jäämistön arvioinnissa herkutellaan tyypillä, joka löytyy randomisti puhelinluettelosta, käy ilmi, että ikivanhasta luettelosta: Gregory Solomon on 89-vuotias.

solomon ja victor.jpg

Sillä välin kun Solomon koputtelee kananmunaa hiukopalaksi voi miettiä oman suvun henkilösuhteita ja perunkirjoitusta. Kunnes näyttämölle astuu se menestynyt kirurgiveli, joka on jo etukäteen rankasti syyllistetty. Mutta hurraa, hyviksiä ja pahiksia ei tässä näytelmässä olekaan, ei yksioikoisia ihmiskuvia.

Veljeksinä intensiivisesti ottelevat Eero Aho ja Santeri Kinnunen; tämän vaimona ja veljesten sovittelijan on Aino Seppo, mehevänä Solomonina Esko Salminen. Sivuhuomiona tulkoon mainituksi, että Estherin paheksuttu alkoholismi oli outoa, kerkesi kyseisen session aikana, ennen pariskunnan elokuviin menoa, olla sekä humalassa että selvitä siitä monen monta kertaa…

Samaistumispintaa – ellei suorastaan tarttumapintaa jo kotimatkalla – löytää Hinnasta luultavasti jokainen, tavalla tai toisella. Totaalisen toisella tavalla menee Tampereen Teatterin Sademiehessäkin parhaillaan. Myös siinä kaksi veljestä on isän kuoltua perinnön äärellä. Molemmat esitykset suositeltavia!

hinta1 miekat.jpg

 

Kulttuuri Suosittelen

Viisas Pässi

KUVAT KARI SUNNARI/TTT

pienempi.jpg

Sirkku Peltolan luottonäyttelijät ovat koolla, kun uutuusnäytelmä Pässi aloittaa ennustettavan voittokulkunsa. Roolinimet ovat vaihtuneet, mutta sujuvasti Tuire Salenius, Miia Selin, Auvo Vihro, Aimo Räsänen, Samuli Muje ja Tommi Raitolehto rooleihinsa solahtavat. Auvo Vihrolla on tosin kolme erilaista hahmoa, joiden elementit hän ensi alkuun esittelee.

Pässin, pakolaisen ja pikkutytön suuhun oli pantu paljon niistä filosofisista huomioista, joita tekijä on vuosien varrella kerännyt. Sirkku Peltola on nimittäin sanonut, että näytelmä syntyi vuosien ajan muiden näytelmien rinnalla. Syntyikin vahva mielikuva tekijän muistikirjasta, johon tämän tästä lisätään ”juttuja”. Tunnistin lukeneeni samaa haastattelua irakilaisesta muusikosta, joka kertoi, että hänen kotimaassaan jopa soitinkotelon kantaminen voi johtaa tappolistalle.

Jossain kohtaa tuntui jo siltä, että muistiinpanoissa oli tavaraa yli tarpeen, mutta ”tämäkin pitää vielä saada mukaan”. Eli näytelmä täyttyy ja levittyy monitahoisista aineksista. Riittääpähän poimimista oman juonen tai lopputuloksen rakenteluun, jos semmoinen juolahtaa mieleen.

Tuire Saleniuksesta ei ole eläkkeelle, kerta kaikkiaan. Hellä Puska on nimensä mukaisesti hellä, mutta yhtaikaa topakka. Tämän sukulaistyttönä Miia Selin hersyttää huomautteluillaan niin kuin aina, ja minua kai erityisesti: Meinasin nauraa itseni tikkauksiin, vaikka repliikki oli vain: Onks pässillä jotain? Vaikea selittää.

juha muje aimo tommi.jpg

Monitoimiyrittäjät Leksa eli Aimo Räsänen ja Hebu eli Tommi Raitolehto tuovat huumoria peliin hömelyydellään, joskin sanailu tarvitsisi vähän sordinoa. Mekkailoinnin ja moniosaamisen huipentuma on hulvaton synnytyksessä avustaminen. Raksamiehistä tulee haltiakummeja. Eli se on pienestä kii, mihin voi joutua, kun autonrenkaista irtoaa pultit ja puhelimesta loppuu akku.

Matkan varrella olemme oppineet pakolaiselta – jonka täytyy anoa lupaa elämään viranomaiselta – että suomalainen saisi olla kiitollinen, kun lapsosesta  pidetään huolta jo ennen syntymää. Huomaamme myös, että kantakirjalampaallakin on Suomessa paremmat paperit kuin pakolaisella, Lampaalta kuulemme, että eläin ei ole ihmistä vähäisempi. Lapselta opimme, että ilmastonmuutos on totta, koska talvisin ei enää pääse jäälle luistelemaan.

Näytelmän sääolot ovat välillä sateiset. Päätteeksi katsellaan kirkasta tähtitaivasta. Hannu Lindholmin sympaattiseen lavastukseen vaikuttaa paljon myös TJ Mäkisen taitava valosuunnittelu.

Lopuksi arvoitus: Mikä Conversen kumitossuissa yhdistää lammasta, pakolaista ja 9-vuotiasta tyttöä? Vastaus selviää esityksessä.

vihro tuire.jpg

 

 

Kulttuuri Suosittelen