Tyhjä taulu täynnä

taide3.jpg

Kuva: HARRI HINKKA, TAMPEREEN TEATTERI

Ovelasti hivuttuva vyörytys lähtee liikkeelle valkoisesta taulusta,  jossa on valkoisia viivoja.  Näyttämölle päätyy ystäväkolmikko, Serge, Marc ja Yvan, eli Taneli Mäkelä, Esa Latva-Äijö ja Ville Majamaa. Uskaltaako vai ei? Sanoa että se on paskaa.

Ystävyys joutuu koetukselle kaikissa käänteissä, sanailuissa ja filosofoinneissa, jotka valkoinen taulu käynnistää, varsinkin kun Serge maksoi siitä 200 000 (frangia 1995).  Mikä keräilijä se luulee olevansa? Mitä se yrittää esittää? Sen kanssa ei voi enää edes nauraa.

Estradin pelkistys toimii: Se, kenen kotona ollaan, paljastuu vain toisista tauluista, jotka kulloinkin lasketaan esiin. Yasmina Rezan 35 kielelle käännetty teos Taide on Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön lahja sellaiselle yleisölle, joka rakastaa vivahteita, tulkintoja sekä kaikkea sitä, mitä jotkut kutsuvat saivarteluksi.

Jossain vaiheessa vivahteet kuitenkin ryöpsähtävät selväsanaiseksi parjaamiseksi, jopa toisen kumppanivalinnan haukkumiseksi. Tässä näytelmässä ei kuitenkaan huoritella, vaan toisen partneria voi kutsua esimerkiksi sulottomaksi ja kalseaksi. Tai pahempaa. Mikä on sellaista? Tapa, jolla huitoo toisen tupakansavua. Siis alentuvainen ja umpimielinen luonne. ”Voitko tuomita toisen, vaikka tämä ei sanoisi sanaakaan?”  kysyy Yvan, joka on aina pehmentelemässä ja sovittelemassa. Mielistelemässä, kuuluu sama asia riitatilanteessa. ”Veltto ja tekopyhä myötäilijä”,  julistavat kaverit – joista kukin tulee vuorollaan haukutuksi ja joista kukin tuntuu elävän huteralla maaperällä omassa elämässään.

Valkoisen taulun ääreen palataan aina uudestaan – eikä Taide silti ole näytelmä tauluista. Se ei myöskään ole mitään tekotaidetta.

PS. Koska ohjaajana on Tommi Auvinen, voi ensi-illassa bongata lähes koko Auvinen-Roineen teatteridynastian. Oikeastaan tuntuu siltä, kuin Tampereella kaikki teatterilaiset olisivat yhtä suurta perhettä – eikä ole väliä kummassa isossa työskentelee tai vierailee virkavapaalla. Se on mukavaa.

PPS. Kaikki mainitsee sen Ville Majamaan hysteerisen vuodatuksen. Joo-o. Kyllä se oli täydellinen suoritus.

Kulttuuri Suosittelen

Apocalyptica Niskavuorella

Lähiöteatteri Lysti palasi helmikuussa Niskavuoren nuoren emännän kanssa Hervannan Cinolaan. Parasta ja yllättävintä oli Apocalyptican musiikin käyttö, kun näyttämö oli pimeänä, heti alkuun sekä vaihdoissa.

Harrastajateattereiden suurin haaste on usein saada tasoitettua epätasaista joukkoa – muuten tuntuu kovin piinalliselta. Suosittelen silti arkailematta, että käykää hyvät ihmiset muissakin kuin laitosteattereissa. Innostus on niin inspiroivaa.

Hella Wuolijoen Niskavuoret ovat dramaturgisesti selkeitä. Enää lähinnä harrastajateatterit tarttuvat niihin. Tosin ohjaaja Heidi Lakaniemi toteaa käsiohjelmassa näytelmän teemat edelleen ajankohtaisiksi, vaikka tapahtumat sijoittuvat 1880-luvulle.

Saman kliseen voi toistaa lähes kuka tahansa ohjaaja, koska näytelmät yleensäkin kertovat jossain kohtaa rahasta, vihasta ja rakkaudesta. Minulle Niskavuoren nuori emäntä oli lähinnä kumpujen yöstä, mutta ihan viihdyttävää historian kertausta. Humoristiset hahmot syntyivät muutamasta kylän akasta ja ukosta sekä svenskatalande herrasväestä.

Kulttuuri Suosittelen