Tag: jukka leisti

Teatteri taukosi, taistelu alkoi

Teatteri taukosi, taistelu alkoi

kuva Heikki järvinen Tähän mennessä olen nähnyt aika monta ja vaikuttavaa sisällissotaan liittyvää esitystä ja tapahtumaa. TT:n 1918 Teatteri Taistelussa oli sellainen katarsis, että saattaa jäädä viimeiseksi huipennukseksi. Tampereen Teatteri on yksi vanhimpia taidelaitoksiamme. Uusi talo oli valmistunut vain muutamaa vuotta aiemmin koko kaupungin komistukseksi, kun se punaisten päämajana joutui sotatantereeksi. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina […]

Tyttö ja varis

Tyttö ja varis

Jopas on hyvää teatterisyksyä Tampereella. Varsinkin Frenckell-näyttämölle taitaa tulla tunkua. Ulkomaalaisen lisäksi tämä Tyttö ja varis! Iloisesti jätin hyvästit Kotalan perheelle, kun näin uudensorttisen Peltola-näytelmän, lisäksi suosikkini Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamana. Peltolan teemat saavat kaikin mokomin toistua. Pienen ihmisen arki, äitiys, ystävyys, kurjuudessakin kumpuava hyvyys, ihmisen heikkoudet ja vahvuudet, olemassaolon näkyvyys. Elokuvamaailmassa suomalaisia leffoja on totuttu […]

Patriarkka ja matriarkka

Patriarkka ja matriarkka

 kuva tampereen teatteri/harri hinkka Tampereen Teatterin patriarkkaa esittää Heikki Kinnunen. Matriarkalla viittaan Mari Turuseen, joka miniänä laukoo ronskeja mielipiteitään appiukon paluujuhlissa Normandiasta Suomeen. Juha Jokelan kirjoittama Patriarkka oli Suomen Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä. Sitä voi hyvin juhlia Tampereellakin. Myös Jokelaa voi juhlia, vaikka jotkut nyrpistelivät, että aiheet on jo käsitelty. Tietysti ikuisuusaiheet perhesuhteista, sukupolvien ja sukupuolten eroista on […]

Huima hetki yön kulkijoiden matkassa

Huima hetki yön kulkijoiden matkassa

Katsomon jakaminen näyttämön molemmille puolille sopii yön kulkijoille, jotka majailevat enemmän tai vähemmän Tommyn sedän omistamassa poikamiesboksissa. Eli ei mitään turhaa kikkailua Mikko Viherjuuren ohjauksessa Frenckellissä. Jukka Leisti Tommyna aloittaa touhuamalla kämpillään varsin kotoisasti, odotuksia luoden. Usein siellä vierailee tai yöpyy vähän hidas mutta niin lempeä Doc. Esa Latva-Äijö esittää roolin niin riipaisevasti, että itseä […]

Syksykin jo teatterikiikarissa

Syksykin jo teatterikiikarissa

Tätä nykyä teatterit esittelevät keväkauden ja syksyn ohjelmiston melkein samaan aikaan. Tampereen Teatterin aina hyväntuulinen johtaja Reino Bragge totesi, että hän on saanut viime aikoina selitellä ikäviä talousasioita julkisuudessa, mutta tulevaisuuteen katsotaan silti reippaasti. Syksy vaikuttaa tosiaan odottamisen arvoiselta. Jos joku pitää naurua ja jännitystä pelkkänä budjetinpaikkausohjelmistona, niin pitäköön. Viisasta on paikata. Mikko Viherjuuri ohjaa […]

Teknologinen horror show

Teknologinen horror show

Kuva: Harri hinkka Kylmän murhan alkuasetelma palautti mieleen edellisen dekkarin Tampereen Teatterin näyttämöllä. Murhaloukussakin kynäilijät punovat juoniaan. Tosin Kylmässä murhassa Paul ja Harold tekevät tv-sarjaa. Jukka Leistin ja Esa Latva-Äijön sanailu on sukkelaa ja ”rytmikästä”. Elina Rintalan mukaan tuoma Emman naisenergia hoituu hienosti ja helposti. Näytelmässä joskaan ei näyttämöllä on toinenkin nainen Valerie, mutta neljäs […]