Viisas Pässi

Tampester Teatro
KUVAT KARI SUNNARI/TTT

Sirkku Peltolan luottonäyttelijät ovat koolla, kun uutuusnäytelmä Pässi aloittaa ennustettavan voittokulkunsa. Roolinimet ovat vaihtuneet, mutta sujuvasti Tuire Salenius, Miia Selin, Auvo Vihro, Aimo Räsänen, Samuli Muje ja Tommi Raitolehto rooleihinsa solahtavat. Auvo Vihrolla on tosin kolme erilaista hahmoa, joiden elementit hän ensi alkuun esittelee.

Pässin, pakolaisen ja pikkutytön suuhun oli pantu paljon niistä filosofisista huomioista, joita tekijä on vuosien varrella kerännyt. Sirkku Peltola on nimittäin sanonut, että näytelmä syntyi vuosien ajan muiden näytelmien rinnalla. Syntyikin vahva mielikuva tekijän muistikirjasta, johon tämän tästä lisätään ”juttuja”. Tunnistin lukeneeni samaa haastattelua irakilaisesta muusikosta, joka kertoi, että hänen kotimaassaan jopa soitinkotelon kantaminen voi johtaa tappolistalle.

Jossain kohtaa tuntui jo siltä, että muistiinpanoissa oli tavaraa yli tarpeen, mutta ”tämäkin pitää vielä saada mukaan”. Eli näytelmä täyttyy ja levittyy monitahoisista aineksista. Riittääpähän poimimista oman juonen tai lopputuloksen rakenteluun, jos semmoinen juolahtaa mieleen.

Tuire Saleniuksesta ei ole eläkkeelle, kerta kaikkiaan. Hellä Puska on nimensä mukaisesti hellä, mutta yhtaikaa topakka. Tämän sukulaistyttönä Miia Selin hersyttää huomautteluillaan niin kuin aina, ja minua kai erityisesti: Meinasin nauraa itseni tikkauksiin, vaikka repliikki oli vain: Onks pässillä jotain? Vaikea selittää.

Monitoimiyrittäjät Leksa eli Aimo Räsänen ja Hebu eli Tommi Raitolehto tuovat huumoria peliin hömelyydellään, joskin sanailu tarvitsisi vähän sordinoa. Mekkailoinnin ja moniosaamisen huipentuma on hulvaton synnytyksessä avustaminen. Raksamiehistä tulee haltiakummeja. Eli se on pienestä kii, mihin voi joutua, kun autonrenkaista irtoaa pultit ja puhelimesta loppuu akku.

Matkan varrella olemme oppineet pakolaiselta – jonka täytyy anoa lupaa elämään viranomaiselta - että suomalainen saisi olla kiitollinen, kun lapsosesta  pidetään huolta jo ennen syntymää. Huomaamme myös, että kantakirjalampaallakin on Suomessa paremmat paperit kuin pakolaisella, Lampaalta kuulemme, että eläin ei ole ihmistä vähäisempi. Lapselta opimme, että ilmastonmuutos on totta, koska talvisin ei enää pääse jäälle luistelemaan.

Näytelmän sääolot ovat välillä sateiset. Päätteeksi katsellaan kirkasta tähtitaivasta. Hannu Lindholmin sympaattiseen lavastukseen vaikuttaa paljon myös TJ Mäkisen taitava valosuunnittelu.

Lopuksi arvoitus: Mikä Conversen kumitossuissa yhdistää lammasta, pakolaista ja 9-vuotiasta tyttöä? Vastaus selviää esityksessä.

 

 

Kommentoi