Ahdistusta ja yliajattellua

Mun bloggaaminen on näköjään nykyään tälläistä parin kuukauden välein tapahtuvaa tunteiden vuodatusta. Onhan sekin parempi kun ei mitään vaikka eipä siitä kyllä taida olla juuri muille iloa kuin mulle, mutta ei haittaa, tämä on kivaa silloin tällöin.

Viimeksi olin kirjoittanut epätoivoisista sinkkuajoista, no ojasta alikkoon en voi juuri nyt tituuleerata itseäni täysin sinkuksi mutta en ole kyllä parisuhteessakaan.

Olen nyt kuukauden verran tapaillut aivan ihanaa tyyppiä, alku oli ruusuista mutta nyt on vähän ryppyjä tapailussa. Jos noin nyt edes voi sanoa. Eikä ryppyjä oikeastaan varmaan ole edes tapailussa vaan lähinnä mun pienessä päässä. Tykkään tyypistä kovin, mutta mulla on ongelma, sellainen joka naisilla taitaa usein olla, ajattelen liikaa. Jos tyyppi ei vastaa mulle hetkeen mitään ehdin jo ajatella vaikka mitä tai jos vastauksessa ei ole hymiöitä. Ja juuri se liika ajattelu saa mut ahdistumaan, mä oikeasti haluaisin saada tämän jutun toimimaan ja sitten mä ajattelen liikaa ja ahdistaa. Teen kaikkeni että en ajattelisi liikaa ja silti syyllistyn siihen aina. Pahimillani pelkään, että nyt tää loppu ja se ei enää halua nähdä mua koska on esim. online facebookissa mutta ei jostain syystä vastaa  viestiin. Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen, miten olla ajattelematta liikaa kun viestittelee jonkun kanssa. Kun nähdään ihan face to face tätä ongelmaa ei ole ja homma toimii kivasti. Ja kyllä tyyppi varmasti jollain tasolla välittää takaisin, on sen teoillaan osoittanut mutta, kun se yliajatteleva urpo mun päänsisällä ottaa vallan niin sitten ei auta enää mikään. Paitsi ehkä se vastaus. 🙂

Sitten kuitenkin kun se viesti tulee tai se vaikka laittaa ensin viestiä olen autuaallisen onnellinen. Voisin hihkua ja hyppiä niin riemmuissani olen. Ja kun nähdään pelkkä vilkaisu sen silmiin saa mut tuntemaan heikotusta. Ja ah kuinka ihana onkaan tunne kun toinen ihminen keskellä yötä vetää sinut lähemmäksi nukkumaan, tai suukottaa niskaa. Tai yksinkertaisesti ottaa vaikka kädestä kiinni on se riemuntunne aivan käsittämätön. Silloin elämä on ihanaa ja maailma vaaleanpunainen.

Ei kai tässä auta muu kuin todetta, että nuoren naisen elämään mahtuu hirvittävän paljon tunteiden vuoristorataa ja että tälläistä kai vaan on kun on oikeasti ihastunut ensimäistä kertaa oikeasti sitten edellisen suhteen.