Pakenen

Siitä asti kun muutin asumaan yksin olen ollut menossa. Kokoajan. 

Tänään olen ollut kokopäivän kavereiden kanssa. Heräsin kymmeneltä ja lähdin puoli yhdeltä kaverille pelaamaan. Kotiin tulin vasta ilalla kuuden jälkeen. Ja vielä seitsemän jälkeen yksi kaveri tuli käymään iltateellä. Jäin yksin yhdeksän aikaan. Olin siis koko päivän sosiaalinen. Kaverini lähdettyä se iski aivan yhtäkkiä, yksinäisyys. Ensimmäistä kertaa yksinasumiseni aikana tunsin olevani yksinäinen.
Välillä tuntuu että pitäisi rauhoittaa ja olla kotona enemmän, aina se jää vain ajatukseksi.  Nyt tajusin miksi. 
Pakenen. Olen mahdollisimman paljon mennossa, että koti aikaa jää lyhyeksi. Jotta ei tarvitsi olla niin kauan yksin. Menenminen on pakkokeinoni. Tein samaa teininä kun pidin äitiä rasittavanana, pakenin menoihini. 

En pelkää olla yksin ja välillä on mukavaa olla ihan yksin, ei tarvitsse huomioida ketään (paitsi kissat). Kumminkin kaipaan ihmisiä ympärilleni ja tähän asti olen aina asunut jonkun kanssa. Kaipaan sitä että ilalla saa käpertyä jonkun kanssa sohvalle, katsella lempi tv-sarjaa ja ketoa päivästään. Kaipaan sitä, että joku on kokoajan läsnä. Kaipaan sitä tunnetta kun odottaa toista tulevaksi kotiin. Kaipaan oven kolahduksia aamuisin toisen lähtiessä töihin. Kaipaan sitä, että saa laittaa ruokaa kahdelle ihmisille. Kaipaan sitä kun keskellä yötä herää, ja huomaa toisen nukkuvan rauhallisena siinä vieressä.

Hassua huomata kaipaavansa aivan arkisia asioita, vaikka aluksi olin innoissani siitä että saan asua yksin. Vaikka on yksin asumisessa paljon hyviänkin puolia.

Pidän siitä, kun saan ostaa juuri sellaisia huonekaluja kun haluan.

Pidän siitä kun saan laittaa niin moneen ruokaan tomaattia kun vain haluan. Pidän siitä kun saan mennä nukkumaan juuri silloin kun huvittaa. Pidän siitä kun asuntoni sotku ei häiritse ketään muuta kuin itseäni. Pidän siitä kun saan kasata vaatteitani ihan mihin haluan. Pidän siitä kun saan nukkua leveästi. Pidän siitä kun saan pitää tyttöjeniltoja, niin usein ja äänekkäästi kuin haluan. Pidän siitä kun minulla vihdoinkin on kaksi ihanaa kissaa.

Nämä karvalapset pelastavat silloin kun olo tuntuu yksinäiseltä. Mikään ei piristä niin hyvin kuin kuuma teekuppi, viltin alla käpertyneenä kahden kissan kehrätessä sylissä.