Tiedättekö sen tunteen, kun pysähdyt kadunkulmaan ja katsot suurien lumihiutaleiden leijailevan maata kohti? Tiedättekö sen hetken, kun katseesi pysähtyy toiseen, ja hymyilette molemmat yhteisymmärryksen merkiksi? Tiedättekö sen, mitä on löytää siitä toisen katseesta koti, johon haluaa palata pitkän, synkeän päivän jälkeen?

Oletteko huomanneet, kuinka sielu soi toisen naurua katsellessa? Oletteko huomanneet, miten iloisilta leikkivät lapset näyttävät? Miten kaunis on auringonlasku, nousu, ja joskus se pimeyskin niiden välissä?

Oletteko huomanneet, miltä teistä tuntuu sinä hetkenä, kun liike ottaa teistä vallan? Kun vain menette sen mukana, pysähtymättä, miettimättä, täysin siinä kiinni. Millaista iloa kipuilevat lihakset ja rinnasta läpi pyrkivä sydän aiheuttavat? Miltä se tuntuu, kun hengität ilmaa takareiteesi?

Muistatteko, miltä näyttää vihertävä maa pitkän talven jälkeen? Miltä mäntymetsä tuoksuu kesän ensimmäisinä päivinä? Millainen on ensi kertaa ratisevan ohueksi jäätynyt järven jää? Semmoinen, josta hiirikin räsähtäisi läpi, mutta ei räsähdä, koska se on tarpeeksi viisas pysytelläkseen rannalla. Korkeintaan nuuhkaisee varovasti rantavettä, ja palaa sitten omaan koloseensa.

Tiedättekö sen tunteen, kun ihme saapuu juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan osoitteeseen? Kaksosten siluetti ultraäänikuvassa ihmisellä, joka on odottanut lasta vuosikausia. Pelännyt, ettei niitä saa.

Tiedättekö sen tunteen, kun jälkikäteen ajattelet: ”Siinä hetkessä oli taikaa.”