Kaksi viivaa!

Perjantaina tein elämäni neljännen ovistestini klo 17 maissa. Testiin tuli kaksi viivaa, mutta varsinainen testi viiva oli haaleampi kuin kontrolliviiva. Myös edeltävän illan testissä oli ollut kaksi viivaa, mutta silloin se testiviiva oli vain ihan hädintuskin nähtävissä. Lauantaiaamupäivällä, klo 10.30, tein testin jälleen (koska oltiin puolen päivän aikaan lähdössä yhtiin juhliin (häihin<3), niin piti heti aamulla hoitaa testailut:)), ja tuloksena oli parissa minuutissa kaksi todella tummaa viivaa! Testiviiva oli tummempi kuin kontrolliviiva. Olin kyllä niiiiiin iloinen!! Vaikka ei viivat vielä mitään merkkaa, mutta koska olen korjannut vähän ajattelutapaani (ainakin yrittänyt) ja päättänyt, että hyvin tässä vielä käy, niin annoin itselleni luvan ajatella, että todennäköisesti Letrozol on auttanut ja saanut aikaan ovulaation! 

Raskauskeijun mukaan paras aika yhdynnälle on ovisplussasta 24 – 48 tunnin sisällä. Noh, me mentiin testin jälkeen samantien petipuuhiin, koska illemmalla ei olisi enää kerinnyt. Eilen illalla otettiin sitten uusinta, tuolloin ovistestin teosta oli aikaa n. 34 tuntia. Tänään pitää” varmaan vielä illalla puuhata, tosin nythän tuosta testistä on jo yli sen 48h, mutta ei se varmasti ainakaan haittaakaan mitään! Luulisi, ettei ainakaan siitä jäisi kiinni, etteikö oltaisi oltu petipuuhissa! (Tietysti harvallahan se raskaus ekasta tärppää [ekasta silleen, että nyt on ainakin testin mukaan ekaa kertaa ovulaatio, vaikka en siis aiemmin olekaan testaillut, mutta Gyne silloin sanoi, ettei ovista välttämättä ole aiemmin tapahtunut], mutta en voi olla ajattelematta, että saattaisihan se tärpätäkin<3 koska ollaanhan me sillein yritetty jo syyskuusta asti, niin nyt tavallaan on jo yk8 [vaikka pillereiden lopetuksesta on jo 10 kk, niin pitkien kiertojen takia nyt on ”vasta” yrityskierto 8]).

Nyt yritän olla ajattelematta koko asiaa ja nauttia vaan elämästä ja huolehtia omasta ja parisuhteen hyvinvoinnista 🙂 En tiedä onko jostain hormoneista johtuvaa, vai viikonlopun häähumusta vai mistä, mutta oon ihan sairaan fiiliksissä miehestä(ni) nyt<3 Tekis mieli vaan koko ajan kiehnätä sen kainalossa. Ihan tosi rakastunut olo 🙂 Ja niin toivon, että tää meidän onni sais pian täydennystä, miehestä tulis varmasti niin paras isä lapsolle<3 

Saattaa olla, että en tule nyt blogiin kirjoittelemaan hetkeen. Koska tänään on kp15 (ovistesti näytti siis plussaa kp13 aamulla), todennäköisesti pääsen testailemaan elokuun ekan viikon lopulla/tokan viikon alussa (jos ei menkat yllätä jo sitä ennen, ajattelen positiivisesti, eli todennäköisesti menkat ei ala vielä ennen elokuuta, sillä jos alkaisivat, kierto jäisikin tosi lyhyeksi, ja sitä on vaikea uskoa minun kohdalla!!).

Sunnuntaina 6.8. mulla olis kp28, sitä ennen nyt ainakaan ei pidä testata! Ja varmaan tuolloin sunnuntaina ollaan mökillä, jossa ei oikein r-testimahdollisuuksia ole, niin sitten ehkä maanantaina 7.8. voisi olla testin paikka! 🙂 Koska oletan, että jos ovulaatio on tapahtunut sen jälkeen, kun tuo LH-hormoni on ollut koholla kp13, niin ei kierron silloin pitäisi venyä minnekään yli kp30?! Toivon niin!!! 

Perhe Raskaus ja synnytys