Rv 13.
30 % raskaudesta on jo kulunut!
Mä oon kyllä ihan mahdoton, kun taas on niin epävarma olo koko raskaudesta. Taas mietin, että mitä jos siellä ei olekaan ketään. Tai pienen sydän ei enää lyökään. Niskaturvotus on niin valtava, ettei kätilö ole koskaan ennen nähnytkään sellaista. Pieni ei mitenkään vastaa niitä viikkoja, joilla pitäisi olla… Pelottaa, jos kaikki ei olekaan hyvin.
Miten tän hitsin pelon saisi häädettyä? Eka pelkäsin niin hulluna lapsettomuutta ja nyt pelkään, että jos kaikki ei menekään hyvin. Samalla tiedostan kyllä, että jos tälle tielle lähtee niin lapsen kanssa koko elämä on yhtä jatkuvaa pelkäämistä, ja sitä en todellakaan halua.
Kunhan ensi viikon perjantaina on se nt-ultra, ja jos siellä todetaan kaiken olevan juuri niinkuin pitääkin, niin sitten lupaan kyllä vain nauttia onnellisesta odotuksesta.
Ja kyllä mulla tavallaan on koko ajan myös se usko, että kaikki menee hyvin ja me ollaan hyvissä käsissä. Kunpa vaan onnistuisin luottamaan siihen täysin! Jo kesällä kirjoitin siitä, miten silloinkin pelkäsin kaikkea mutta onnistuin sitten korjaamaan asennoitumiseni siten, että uskoin kaiken käyvän vielä hyvin. Nyt samanlainen uskonvahvistus olisi paikallaan omassa ajattelussani.
(Lohdutti lukea tässä taannoin yhdestä blogista siitä, kun blogin kirjoittaja(kin) tuli äidiksi aika nuorena (tai siis samoihin aikoihin kuin minäkin tulen tulemaan), kun hän(kään) ei ollut uskaltanut lykätä myöhemmäksi lapsihaaveita, kun etukäteen ei voinut tietää miten helposti sitä raskautuu vai tuleeko raskautuminen olemaan kaukana helposta. Pointti oli se, että ”ihan hyvinhän tässä olisi vielä voinut muutaman vuoden odottaa, mutta kun eipä sitä etukäteen tiennyt miten hommat omalla kohdalla onnistuu”. Tuollaisia ajatuksia myös mulla on tässä viime aikoina mielessä risteillyt mielessä. Että oltaisiin toisaalta ihan hyvin voitu odotella vielä muutama vuosi ennen lapsentekohommiin ryhtymistä. Mutta todellakin olen samanaikaisesti myös todella kiitollinen tästä raskaudesta ja ihan varma, että lapsen saaminen on elämän huippuhetkiä ja vaikka olenkin silloin huhtikuussa vasta 25 tai 26 vuotta vauvan synnyttyä, niin en ole yhtään liian nuori. Mutta kaikenlaisia ajatuksia sitä tuleekin mieleen ja tykkään pohtia asioita monesta näkökulmasta. Ja eipähän me/minä edes raskauduttu heti, vaan ehkäisyn jätöstä oli se 10 kk ennen tärppiä. Jos olisin raskautunut heti ensimmäisestä kierrosta, olisi meillä kotona nyt n. 3 kk ikäinen pikkuinen. <3)
Tosiaan, nyt on vain 6 yötä nt-ultraan. Ihanaa! Myös muita ilonaiheita viime aikoina on ollut: saatiin muutto tehtyä, vanhan asunnon avaimet on luovutettu uusille vuokralaisille, minä valmistuin maisteriksi, uutta kotia on laitettu kuntoon suurella innolla. Töitäkin näyttää riittävän aika mukavasti, mutta siltikin minua odottaa reilun viikon päässä noin kahden viikon mittainen syysloma, jolle on luvassa sopivassa suhteessa rentoilua kotioloissa että myös reissua etelämpänä. 🙂
Olo on ollut kaikinpuolin hyvä. Ei nyt ihan paras mahdollinen, yhä väsyttää ja eilen illalla iski oikein kunnolla huono olo kun ruokailu venyi (ja jotenkin kummallisesti jos otan lyhyetkään päiväunet enkä heti herättyäni syö jotain, iskee kunnon heikotus ja kuvotus!). Mutta kokonaisuudessaan tuntuu, että tosi vähillä vaivoilla olen kyllä selvinnyt. Nyt pian ensimmäinen kolmannes alkaisi olla ohi ja monesti puhutaan, että toinen kolmannes on onnellisinta aikaa odotuksessa. Neuvolassakin sanoivat, että silloin usein olo on ihan mahtava eikä raskauttakaan huomaa muusta kuin että masu kasvaa. Sitä odotellessa. <3
