Siiri D.

Blogin kannalta lienee olennaista, että heti alussa on pieni esittely siitä, kuka täällä oikeastaan kirjoitteleekaan. Olen kuitenkin melko huono kertomaan itsestäni, joten päätin toteuttaa itseni esittelyn tällaisessa nostalgisessa ystävänikirja -postauksessa. Koska olen 90-luvun lapsi, ovat ystävänikirjat minulle erityisen lähellä sydäntä ja tuovat paljon muistoja mieleen.

Nimi: Siiri D., missä D viittaa toiseen nimeeni ja arjessa käyttämääni kutsumanimeen. Blogissa haluan kuitenkin esiintyä hieman yleisemmällä etunimelläni.

Ikä: Olen syntynyt lokakuussa -95, eli täytän reilun kuukauden päästä 24 vuotta. Syntymäpäiväni on kolmastoista lokakuuta, eli kansainvälinen epäonnen päivä.

Hiusten- ja silmienväri: Musta ja tummanruskea.

Perhe: Ikiomaan pikkuperheeseeni kuuluu mieheni Nico sekä meidän vajaa kaksivuotias isovillakoiramme Aili. Lapsuudenperheeseeni kuuluvat vanhempani sekä kaksi pikkusiskoa.

Opiskelupaikka: Tartton Yliopisto, missä opiskelen lääketiedettä ensimmäistä vuotta. Ensimmäistä viikkoa itseasiassa, jos ollaan tarkkoja. Tätä ennen olen opiskellut vuoden psykologiaa (sivuaineena ihmisen biologia) Queen Margaret Universityssa Edinburghissa, sekä tietysti peruskoulut ja lukio on käytynä.

Harrastukset: Valitettavasti ainoa harrastukseni tällä hetkellä lienee koiran kanssa lenkkeily ja patikointi. Työ + opiskelu -kombinaatio ei ole jättänyt hirveästi vapaa-aikaa, joten jos (ja kun) sohvalla koomaamista ei lasketa, jää Ailin kanssa puuhaaminen ainoaksi harrastukseksi.

Pienenä halusin olla isona: Eläinlääkäri tai delfiininkouluttaja.

Minusta tulikin: Lääkäri, toivottavasti!

Paras muistoni: Heti ensimmäisenä tulee mieleen eräs ilta Costa Ricalla tähtien alla. Olimme lähteneet heti lukion päätyttyä parhaan kaverini kanssa sinne reppureissaamaan, ja siellä tähtien alla seisoessa tunsin vain autuasta onnea elämästä. Toinen ihana muisto on kun kävimme katsomassa Ailia ensimmäistä kertaa, ja se viipotti meitä vastaan kasvattajan eteisessä häntä heiluen.

Lempikirjani: Haruki Murakamin Norwegian Wood, kirja joka toi osittain minut ja Nicon yhteen. Viimeaikaisista lemppari on varmaan Adam Kayn This is going to hurt.

Lempielokuvani: Se oli pitkään A Beautiful Mind, mutta nykyään kovia kilpailijoita ovat myös The Light Between Oceans ja The Theory Of Everything.

Tykkään: Vähän kaikesta ja kaikista. Keväästä, kukista ja sinisestä taivaasta. Turkoosista merestä ja merestä ylipäätänsä. Nicosta, Ailista ja hymyilevistä ihmisestä. Sipseistä!

Inhoan: Muistan miten tähän piti alakoululaisena vastata ”poikia”. Jotkut vastasivat myös ”veljeäni”ja hurjimmat ”koulua”. Nykyään inhoan aika harvaa asiaa, mutta mm. ahdistus ja ennakkoluulot saavat mielen huonoksi. Kevyemmistä inhokeista selleri ja persilja ovat sellaisia mitkä nypin ruoastani pois jos vaan kehtaan.

Pahin mokani: Olen mokaillut paljonkin, mutta kai aika on parantanut haavoja, sillä mieleen ei heti pompahda mitään erityisen pahaa. Isän silmäteräauton kolhiminen useaan eri otteeseen on kyllä ollut joka kerta yhtä ikävää ja noloa.

Mielenkiintoinen fakta: Ihan teinivuosista asti olen löytänyt päästäni aina silloin tällöin vitivalkoisia hiuksia sieltä täältä. Ei harmaita, vaan oikeasti vitivalkoisia. Ne masensivat aluksi ja olin jo hyväksynyt harmaantumisen kypsässä 13-vuoden iässä, mutta sitten tajusin niiden olevan vain satunnaisia pigmenttivikaisia hiuksia ja nyt voin taas hyvillä mielin haaveilla eläkepäivistä mustatukkaisena.

Nukkumaanmenoaikani: Valitettavan usein liian myöhään. Yleensä viimeistään kahdeltatoista yritän painaa pään tyynyyn.

Bravuurini keittiössä: Munakoisolasagne!

Salainen paheeni: Se ei ehkä ole salainen, mutta hamstraan mielenkiintoisen oloisia kirjoja kaikki nurkat täyteen, enkä ikinä ehdi lukea kaikkia.

Elämänviisaus jonka haluan jakaa: Haaveiden eteen kannattaa tehdä töitä, sillä palkinto on todellakin sen arvoinen!

– Siiri D.