Näin hienosti me syödään!
Kun sanon me, tarkoitan tietenkin lastani. Maissinaksuilla ja kurkkutikuilla aloitettiin, ja nyt kulkee jo lusikkakin hienosti lautaselta suuhun!
Kuvanlaatu taas kännykkätasoa. Alkupalana oli pakastemustikoita, mikä selittää siniset sormet ja suupielet. 🙂 Hello Kitty-lautanen on alunperin kummitytön vierailuja varten hankittu, mutta siirtynyt nyt Maisan käyttöön.
Aika usein se lusikka kääntyy väärinpäin matkalla suuhun (aina siinä sylin kohdalla), mutta kyllä sitä puuroa mahaankin asti päätyy. Äitillä on kädessä oma lusikka, jolla livauttaa välistä vähän apulusikallisia. Joskus Maisan lusikka kauhoo niin villisti, että koko ruoka on pöydällä eikä tippaakaan suussa, mutta harjoitus tekee mestarin.
Nam!
Sitä hetkeä odotellessa, kun äidin apua ei tarvita enää yhtään. Ja eritoten sitä hetkeä, kun ruokaa on enemmän suussa kuin sen ympärillä (tai pöydällä tai sylissä tai lattialla).
Ruokaa meillä sitten riittääkin vähäksi aikaa! Ei haittaa vaikka äitiä välillä laiskottaisi keittiössä, sillä meillekin tupsahti tuo monissa äitiysblogeissa jo vilahdellut valtava Muksu-laatikko. Jo ennen tätä kampanjaa ostin välillä Muksu-ruokia, joten paketti oli erittäin mieluinen.
Maisasta hauskinta oli kiipeillä laatikon päällä.
”Tännehän pääsee sisällekin!”
”Nää on mun.”