Harmaa sunnuntai
Tämä viikko ei ole ollut kaikista kaunein. Säät ovat olleet koleat ja ankeat. Mielikin on ollut vähän harmaa, sillä olemme olleet lähes koko viikon eristyksissä kotona. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, Maisalla oli flunssa korvatulehduksineen sekä ehkä sairastettu vesirokko. Joko siis vältimme koko vesirokon, tai se tuli hyvin lievänä. Joka tapauksessa mahdollisen tartuttamisvaaran takia (sekä flunssa että rokko) välttelimme suosittuja puistoja ja kerhoja. Melko yksinäistä siis. Kissatkin ovat olleet tylsistyneitä ja ärtyneitä siitä että auringonpalvonta-helteet loppuivat.
Suurin harmaus tulee kuitenkin eilen olleista hautajaisista.
Olen kertonut täällä aiemmin ihanasta naapurin eläkeläispariskunnasta, josta on tullut meille todella läheisiä ja suorastaan Maisan vara-isovanhemmat. Nyt toinen heistä on poissa. Naapurin herra siunattiin eilen ikuiseen lepoon Hietaniemen kappelissa. Tilaisuus oli erittäin kaunis ja liikuttava, ja suuri määrä ihmisiä oli kokoontunut paikalle muistamaan tätä avoimen ystävällistä ja hienoa miestä. Ikävä on suuri. En voi edes kunnolla käsittää, että häntä ei enää ole. Hän ei ole enää kokoamassa lenkkisauna- tai pihatalkooporukkaa tulemaan tiettyyn aikaan, eikä hän ole enää kertomassa tarinoita taloyhtiömme historiasta. Hän ei istu enää tutussa nojatuolissa parvekkeen oven edessä, kun käymme yläkerrassa kylässä. Hän ei enää kaiva taskustaan maailman mielenkiintoisinta avainnippua Maisan ihasteltavaksi, eikä rapsuttele hänet ystäväkseen hyväksynyttä hienohelma-kissaamme. Vielä muutama viikko sitten Maisan nimipäivillä hän istui keittiönpöytämme ääressä kehumassa leipomaani kuivakakkua. Ei istu enää. Koskaan.
En voi edes kuvitella mitä naapurin rouva käy läpi. Onneksi hän ei ole yksin, vaan rapussamme asuu paljon ystäviä. Hän tietää, että ovemme on hänelle aina avoinna. Hän on auttanut minua paljon, nyt on minun vuoroni auttaa häntä. Heti huomenna hän tulee meille päivälliselle, luulen että se tekee hyvää meille kaikille, minulle, hänelle sekä pikku-Maisalle. En ole mikään suurten sanojen ihminen, mutta osaan olla läsnä. Joskus se riittää.
Ensi viikko on muutenkin jo valoisampi. Maanantaina on päivällisen lisäksi neuvola ja kerhotreffit. Tiistaina Maisa menee leikittämään kummitätiään, mikä tarkoittaa minulle (ainakin osittaista) vapaapäivää! Sellaista ei olekaan ollut…öö…viime kesän jälkeen? Tänään sovimme extempore, että anoppi tulee käymään keskiviikkona. Minun tapauksessani se ei ole painajainen, vaan siunaus. Taas leikkiseuraa Maisalle, jolloin minulle jää vapaat kädet vaikka kaappien siivoamiseen (kyllä, sitäkin voi joskus kaivata). Jompana kumpana päivänä aion myös repäistä ja mennä kampaajalle! Torstaina lähdemmekin juhannuksen viettoon Heinolaan, jossa pääsen moikkaamaan perhettäni, isovanhempiani, ystäviäni sekä yhtä uutta vauvaa. Lisäksi aion syödä ja levätä hyvin sekä käydä mökillä uimassa. Onneksi on kesä! :)
