Feeling the flow

Olen maksanut kuntosalijäsenyyttä tyhjästä jo pitkään. Eilen iltavuoron jälkeen päätin, että satoi tai paistoi, minä menen salille. Mieheni lukiessa iltasatua vaihdoin vaivihkaa farkut ja villapaidan treenivaatteisiin, ja lastenhuoneen oven kolahdettua kiinni nakkasin jumppakassin olalle ja hipsin salille.

Väsytti ihan kamalasti, ja sohvanpohja kutsui huomattavasti vahvemmin kuin hielät löyhkäävä pukkari. Pidin pääni, sillä olen huomannut että ”huominen” ei tule koskaan. Olen ennenkin sopinut itseni kanssa, että 10min riittää. Sen jälkeen saa lähteä kotiin hyvällä omalla tunnolla. Jos treeni ei maistu, se ei maistu. Mutta etukäteen ei saa luovuttaa.

Jo kuntokeskukseen sisälle käveleminen oli kivaa – ihan kuin ennenkin, silloin kun vielä sain ajatella vain itseäni ja tehdä mitä itse halusin.

Astuin alkuverryttelemään crosserille, ja ai että! Jalat löysivät nopeasti rytmin. Taustalla kuului musiikki, muiden lämmittelylaitteiden humina ja levypainot kilahtelivat. Näin kuinka joka puolella rauta nousi ja hiki valui. Ihmisten kasvoilla keskittyneitä ilmeitä. Melko myöhään illalla salilla oli vain tosissaan treenaavia ihmisiä, ei teinejä, ei mummoja, ei turhia pullistelijoita tai keimailijoita. Tunsin olevani juuri oikeassa paikassa. Ei ollut kiire mihinkään, sain keskittyä vain itseeni ja omaan suoritukseeni.

Tunsin kuinka lihasjumit sulivat ja keuhkot saivat työskennellä täydellä kapasiteetillaan. Tosin kunnon huononemisen huomasi siinä, että mukava, lämmittävä hengästyminen alkoi helposti muistuttaa sitä koululiikunnasta tuttua kurkkua kiristävää ja kylkeen pistävää tunnetta. Mutta tiedän että se menee ohi. Tein rankkoja ja tehokkaita inhokki/suosikkiliikkeitäni, mutta nolottavan pienillä painoilla. Huh huijaa, tästä on suunta vain ylöspäin, ja toivon tämän kerran tsemppaavan minuä lähtemään uudestaankin. 10 minuutin sijaan kulutin salilla yli tunnin. Kevyesti.

Myönnän, että tässä ruuhkavuosiarjessa on pirun hankalaa löytää aikaa ja energiaa omalle liikunnalle. Mutta se kannattaa. Se on sen vaivan arvoista pidemmällä aikavälillä.

Tänään kun heräsin, olo oli kuin rekan alle jääneellä. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Tervetuloa takaisin Iksu – olen kaivannut sinua!