Anoppi tuli taloon osa2, isoäiti ja lemmikit
Kirjoittelin aiemmin meidän tämän syksyn lapsenhoitojärjestelyistä, eli siitä kun anoppi asuu viikot meillä hoitamassa lasta. Yksi asia, josta hieman stressasin etukäteen oli se, miten kissat suhtautuvat meille muuttavaan uuteen ihmiseen. Tietysti anoppi oli kyllä vieraillut meillä aiemminkin, mutta ei niin kovin usein. Kuten olen toitottanut, anoppi on tosi ihana ihminen, enkä epäillyt etteikö hän olisi ihana myös kissoille. Kysymysmerkki oli se, ovatko kissat hänelle.
Kissani osaavat olla joskus vähän tuittupäitä, vaikka täällä blogin puolella olenkin keskittynyt lähinnä niihin söpöihin, hassuihin ja hellyyttäviin puoliin. Kissani ovat nimittäin ihania ja äärimmäisen rakastettavia minua kohtaan, mutteivät välttämättä vieraita kohtaan. Yksi kissani ei aiemmin sietänyt miestäni juuri lainkaan (vaikka mies oli ennen kissaa) ja toinen ei oikein tykkää lapsista, ei meidän omastakaan. Kissat eivät ole sillä tavalla aggressiivisia, että hyökkäisivät kenenkään kimppuun, mutta joku (muu kuin minä) saattaa saada esimerkiksi pienen näykkäisyn käteensä jos koskee näihin maailmanomistajiin väärällä tavalla tai väärään aikaan, tai vaikka puhuu liian kovaan tai väärällä tavalla.. Kissaihmiset osaavat tulkita hienovaraisiakin eleitä, mutta suurin osa ihmisistä ei. Anoppikin on saanut joskus osansa kissani hampaista, vaikkei ole tarkoittanut mitään pahaa. Niinpä vähän jännitin, mitä tuleman pitää.
Jännitin myös vähän sitä, että jos anoppi ärsyyntyy kissoistani. Miehelläni kun on joskus väsyneenä tapana hermostua kissojen maukumiseen (vaikka ne eivät mourua ilman syytä, vaan kertovat nätisti jos niillä on jotain oikeaa asiaa), niiden riehumiseen (eli leikkimiseen) tai siihen että ne ovat aina tiellä (sillä ne ovat aina tiellä). Myöskään appiukolla ei meinaa kärsivällisyys riittää nelijalkaisten touhuiluihin, ja kissat selkeästi käyttävät tätä hyväkseen ärsyttämällä appiukkoa tahallaan. Onneksi anopin suhteen tämä pelko oli turha, ja hän selkeästi ajattelee, että kissatkin kuuluvat tähän perheeseen siinä missä ihmisetkin. Hän on pari kertaa kertonut tarinoita mitä kissat ovat päivän aikana tehneet, tai kuinka kissat ovat tulleet hänen kanssaan kutomaan, kuten tämän postauksen kuvituskuvista näkee. Joskus iltaisin kun olemme yhdessä iltateellä, hän antaa kissojen istua pöydän ääressä omilla tuoleillaan, juttelee niille nätisti ja varoo häiritsemästä. On hienoa, että lemmikkejäni kunnioitetaan, varsinkin niiden omassa kodissa.
Hirviökissa
Tämä tehopakkaus-isoäiti auttaa meillä ollessaan lastenhoidon lisäksi myös kissojen hoidossa. Esimerkiksi kissojen ruokakupit löytyvät yleensä tiskattuina kaapista, ja vesikulhokin saattaa saada täydennystä työpäiväni aikana. Anoppi on ideoinut kissoille leluja roskiin menossa olleista matonkuteista, ja joskus iltaisin leikittänyt kissoja. Myös silloin kun Maisa oli ihan pienen pieni, ja minä en voinut tehdä muuta kuin istua sohvalla ja imettää, anoppi tarttui höyhenhuiskaan ja juoksutti kissoja puolestani. Korvaamatonta!
Kissat aistivat herkästi mitä niistä ajatellaan, ja vastaavat anopin ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Huomaan että kissoilla on iltaisin minua hirveä ikävä, ja kaipaavat minun syliini ja minun rapsutettavakseni. Välillä ihan jonoksi asti. Muutaman kerran Mini on selkeästi meinannut hakeutua anopin syliin, se on arponut edestakaisin mennäkö vai ei mennä. Tähän mennessä kissat eivät ole vielä rohjenneet kunnolla mennä isoäidin syliin silloin, kun minäkin olen kotona. Luulen, ettei mene enää kauaa kun mummonkin syli kelpaa nirppanokille.
Isoäidinkin syliin on joskus jonoa.
No mites ne kissat ovat suhtautuneet anoppiin päivisin, kun olen töissä? Eivät mitenkään – ne nukkuvat koko päivän. KOKO päivän.