Viime aikoina eli sairastelukuulumispostaus
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hiljaisia täällä blogissa, koska on ollut niin paljon kaikkea muuta, etten ole iltaisin jaksanut avata konetta. Olen töissä tehnyt normaalia enemmän hommia tietokoneen ruudun ääressä, joten senkään takia nettisurffailu ei kiinnosta iltaisin. Tässä hieman viime aikojen kuulumisia.
Tämä päiväkodin aloitus ei ole sujunut oikein ongelmitta. Luulin, että kaikkialla nuohoava, peukaloa imevä ja kissakodissa asuva lapsi olisi keskimääräistä paremmin suojassa päiväkodin infektiokierteeltä, mutta väärässä olin. Tämän vuoden puolella lapsella on ollut kuumetta, vatsatautia, korvatulehdusta, silmätulehdusta, keuhkoputkentulehdusta, kurkunpääntulehdusta sekä lievä keuhkokuume. Tälläkin hetkellä hän on kuumeessa. Ja mies matkoilla.
En tiedä pitäisikö tässä vaan antaa lapsen sairastaa ja karaistua pikkuhiljaa vai olisiko jo viisasta alkaa jotenkin suojautua ylimääräisiltä pöpöiltä? Ja miten? Joka tapauksessa, toivottavasti ei tarvitse taas ihan hetkeen hakea Jorvin sairaalasta lisähappea lapselle (ja Unikissalle).
Aina saikkupäivien välissä pääsen onneksi töihin lepuuttamaan hermoja. Sijainen oli viimeksi jättänyt työpöydälleni pienen yllätyksen, ihanaa!
Viimeksi kun olimme luulimme olevamme terveitä, kävimme katsomassa suvun uudinta tulokasta. Voi miten suloinen se oli! (Ps.Haluaako kukaan vaipakakun teko-ohjetta?)
Jee, meistä tulee kummeja! <3 <3
Sain mieheltä naistenpäivänä ihanan ruukkuruusun. Tarkoitukseni oli istuttaa se parvekkeelle, mutta sitten unohdin kastella sen, ja seuraavanakin päivänä unohdin kastella sen, ja nyt en ole ihan varma saako siihen enää puhallettua henkeä…
Lumituiskussa pulkkailun on saanut nyt unohtaa, joten olemme nauttineet keskipäivän auringosta kissamaisen rennosti sohvilla makoillen, ja korkeintaan ikkunasta oravia ja pikkulintuja tiiraillen.
Onneksi lapsen mielikuvitus kehittyy päivä päivältä, joten voimien salliessa sisälläkin on mahdollista keksiä jotain hauskaa tekemistä. Kuten pukeutua Leipuri Hiivaksi.
Aivan kohta vien pikkureppanan nukkumaan makuuhuoneeseemme siirrettyyn pinnasänkyyn. En tiedä mitä yö tuo tulessaan, mutta luulen että aamulla herään pieni pörröpää kainalossani. Hitaat aamut saavat ihan uuden merkityksen kuumeisen taaperon kanssa.
Jokohan kohta voisin alkaa keskittyä blogissakin johonkin muuhun kuin sairasteluun? Toivottavasti, alkaa nimittän pikkuhiljaa ottaa psyyken päälle tämä jatkuva kipeän lapsen lohduttelu. Eikä varmasti ole kivaa lapsellakaan olla aina vain kipeänä.
Parempaa viikkoa meille sekä teille toivotellen!