”Miten kissat ovat suhtautuneet uuteen perheenjäseneen?”
Kun saimme lapsen, eniten kysytty kysymys oli ”Miten kissat ovat suhtautuneet uuteen perheenjäseneen?”
Lyhyt vastaus tähän kysymykseen on tylsä: ei oikein mitenkään.
Kissani ovat rodultaan korateja, eli edustavat maailman ehkä kauneinta mutta itsekkäintä rotua. Niinpä mustasukkaisuus olisi voinut helposti muodostua ongelmaksi. Lisää rodusta täällä ja lisää minun kissoistani täällä.
Syliterapiaa kissalle ja kehräysterapiaa masuvauvalle
Olin valmistellut asiaa jo raskaana ollessani esimerkiksi ottamalla kissat mukaan kaikkeen vauvantavaroihin liittyviin juttuihin. Ja niitähän riitti. Tämä virallinen karvakorvien testiryhmä testasi innolla kaikki vaunuista haalareihin ja pinnasänkystä vaippakoreihin.
Kissat varmasti aistivat, että jokin iso muutos on tulossa. Ja koska en kieltänyt niitä tutustumasta näihin uusiin tavaroihin (joita kertyi lopulta ihan mieletön määrä) uskon että niillekin syntyi ihan positiivinen fiilis stressin sijaan.
Kuvat otettu kännykkäkameralla, pahoittelut huonosta kuvanlaadusta.
Kun pikkuihminen sitten tuotiin sairaalasta kotiin, innosta puhkuen menin riisumaan haalaria olohuoneen lattialle jotta kisuliinit pääsisivät heti tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Mielessäni olin kuvitellut tilanteen jossa kaikki kiertävät kummastellen kehää vauvan ympärillä puolisen tuntia. Mutta ei. Arka Sheri ei tullut edes katsomaan. Ami vilkaisi, ”Aha, tommonen” ja meni tutkimaan Miehelläni ollutta kassia. Viivi katsoi ”yök, mikä tuo on?”, vähän hypähti taaksepäin ja meni pois. Mini sentään kävi vähän haistelemassa tulokkaan varpaita ja sormia, mutta häipyi pian tutkimaan kassia Amin kanssa. Se oli siinä.
Kuvittelin tilanteeseen edes jotain draamaa, kummastusta, intoa, sähinää, ihan mitä tahansa, mutta ei. Ei mitään.
Seuraavien päivien aikana kissat sentään kävivät vuorollaan haistelemassa vauvan (silloin kun vauva nukkui, varmuuden vuoksi) mutta ei niihinkään tilanteisiin mitään kummempaa draamaa liittynyt. Höh, tylsää. Ekat viikot Amia vähän ärsytti ja Viiviä vähän pelotti. Kissojen mielestä taloon oli ilmestynyt omituinen äitin jatke, mutta ei muuta.
Koska suhtautuminen oli näin neutraalia, en stressannut kissojen ja vauvan kohtaamisista. Eikä tullut mieleenkään että kissat pyrkisivät tukehduttamaan vauvan. Urbaani legenda, sanon minä. (toki parempi katsoa kuin katua, kissoilla ei ole pääsyä pinnasänkyyn, ja vauva nyt on aika luonnostaankin aina valvonnan alla, ei keskenään kissojen kanssa)
Kuvakulma vähän hämää, vaikka vauva onkin pieni, ei kissa ole ihan noin iso siihen nähden :D
Yhdessä on lämmin!
Koska vauvasta tuli heti alusta alkaen koko perheen juttu, kissat mukaanlukien, ei meillä ole ollut minkäänlaisia mustasukkaisuusongelmia. Päinvastoin, kissat tykkäävät kun olen äitiyslomalla paljon kotona ja lapsella on paljon mielenkiintoista seurattavaa!