Ripaus yhteisöllisyyttä

Asumme pääkaupunkiseudulla tavallisessa lähiössä, tavallisessa 70-luvun kerrostalossa.  Rapussamme asuu kait ihan kivoja ihmisiä, mutta perisuomalaiseen tyyliin ei ole tullut heihin kovin paljoa tutustuttua. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Rapussamme asuu juuri eläkkeelle jäänyt, ihana pariskunta. Olemme tutustuneet heihin pikkuhiljaa muutaman vuoden aikana; lenkkisaunassa, satunnaisilla yhteisillä bussimatkoilla, pihatalkoissa eikä vähiten heidän hauskan koiransa ja meidän ikkunasta kurkkivien kissojen avulla. He pitävät lapsista, ja heistä on pikkuhiljaa muodostumassa Maisalle loistavat vara-mummi ja -ukki!

Kaikki Maisan isovanhemmat ovat innoissaan lapsenlapsestaan, mutta asuvat noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, ja ovat tahoillaan vielä työelämässä. Eli pika-apua lastenhoitoon ei heistä ole. Nämä kyseiset naapurit ovat itse tarjonneet meille apua lastenhoitoon. Heidän omat lapsenlapsensa alkavat olla jo isompia, ja asuvat kaukana. Uskon, että meidän pienestä ilopilleristä on heillekin iloa! Ongelma vaan on se, että kun ei kehtaisi pyytää!

Pari kertaa hoitoapu on ollut erittäin suureksi hyödyksi kun olen käynyt muutaman tunnin töissä. Se muutaman tunninkin työvuoro auttaa sekä äidin henkistä terveyttä että perheen rahallista tilannetta. Ongelmallista vaan on mieheni pitkät työpäivät, joiden takia on vaikea löytää aikaa päästä töihin. Naapurintäti on leikkinyt Maisan kanssa hetken ennen mieheni kotiintuloa jotta minä olen päässyt lähtemään töihin. Mahtavaa. Ja kuulemma naapurintädistäkin kivaa. Sekin puoltaa naapureiden lapsenvahtihaluja, että he ovat useasti puhuneet että kun Maisa vielä vähän kasvaa, he voivat ottaa Maisan myös heidän kotiinsa leikkimään. Ja tietysti mikä tärkeintä, Maisakin tykkää heistä.

Joskus naapurit vahtivat Maisaa saunavuoromme ajan. Yleensä käymme saunassa/pesulla koko porukka, mutta joskus on kiva mennä kahdestaan.Viimeksi lauantai-iltana naapurinrouvasta oli meille suurta iloa. Vaihdoimme erään naapurin kanssa saunavuoroja, joten meidän vuoromme oli poikkeuksellisesti vasta Maisan nukkumaanmenon jälkeen. Naapuri tuli meille tunniksi lukemaan kirjaa, jotta pääsimme mieheni kanssa kahdestaan saunaan. Mitä arjen luksusta! Parasta parisuhdeaikaa!

Myös tämä saunavuorojen vaihtelu tietyn porukan kesken tuo sujuvuutta elämiseen. Mieheni on lenkkisaunassa tutustunut talomme ahkerimpiin saunojiin. Jos emme pääse itse käyttämään saunavuoroamme, lahjoitamme sen mielellämme jollekin naapureista. Sauna lämpiää jokatapauksessa automaattisesti, joten on järkevää että joku sen käyttää. Vastaavasti olemme itse päässeet saunaan joskus jonkun toisen vuorolla. Myös päikseen vaihtaminen onnistuu, jos oma aika ei joskus jostain syystä sovikaan. Todellista naapuriyhteistyötä ja saunatilan hyötykäyttöä.

Ja bonuksena: naapurit tiputtavat joka päivä hesarin postiluukustamme sen jälkeen kun ovat sen itse lukeneet.

Lisää tällaisia naapureita! Tai ehkä heitä on, kunhan vain tutustuisi.