Kissoillakin ikävä

Olimme keskiviikosta sunnuntaihin Maisan kanssa mummolassa sekä piipahdimme myös pikavisiitin Kuopiossa, joten hiljaista on pitänyt täällä virtuaalimaailmassa. Kiva oli käydä reissussa, mutta kiva oli tulla kotiin! Kissoilla oli luonnollisesti ollut kova ikävä, ja Mini ilmaisi asian mm. hyppäämällä kynsillä roikkumaan selkääni. Auts.

Maisa pääsi tapaamaan matkan aikana monta kissaa. Äitini luona asuu oma kissani Sheri, isälläni on kaksi pitkäkarvaista kollipoikaa ja mummoni naapurissa on aivan ihana, lempeyden perikuva Piu-kissa. Lisäksi kävimme ystäväni luona jolla on yli-söpö, yli-energinen ja yli-innokas kääpiöpinseri, joka täytti meidän molempien viikon koirakiintiön yhdessä illassa. Kotona on muodotunut jo tavaksi, että mennessään kissan ohi Maisa painaa tätä nenästä, ja kikattaa. Ami ja Mini sietävät hyvin pari-kolme painallusta, mutta Viivi-känkkäränkkä ei anna koskea.

Talvi-ilmastolle tyypillinen kissakasa ja nenä-PIIIP.

Koko maanantai kului hyvitellessä kissoille pitkää poissaoloa. Vuorotellen kaikki kolme kinusivat syliin ja rapsutuksia, aina kun Maisa jätti minut hetkeksikään rauhaan. Maisallekin reissu oli rankka, varsinkin korvatulehdus-toipilaana. Entäs Maisan päiväuniaikaan? Omaa rauhaa? Ehei.

Naapurin tuoman Hesarin luku jäi vähän kesken. Mini kaipasi masun rapsutusta. Silput ovat Maisan käsialaa.

Viivi: ”Ai Mini saa huomiota? Mä kans! Anna pusu!”

Ja, jälleen kerran, kylmä yllätti makoilijat:

Nenä patterin välissä

Kun masua ja poskia oli lämmitetty tarpeeksi, Ami tarkeni käydä pitkälleen patterin vieressä olevalle rahille. Yritin ottaa kuvan raukeasta makoilijasta, mutta kuinkas kävikään, tietenkin itse linssilude-tättähäärä änkesi paikalle.

Ami ja linssiluteen peppu.

Noh, katsokaa nyt sitten kaikki kuinka kaunis Viivi on!

Maisan nukkuessa otin pienet torkut sohvalla, joten joka toisesta postauksestani tuttu kissakasa toimi tälläkertaa kissa-välipeittona, eli minun ja peiton välissä. Ei ollut kylmä.