Enemmän ja vähemmän huurteisille prinsessoille
Tämä jälkijuna-bloggaaja pääsee vihdoin toitottamaan kesäkuun lopussa meidän perhettä kovin ilostuttaneesta Netflix-tärpistä, nimittäin Disneyn Frozen – huurteinen seikkailu on ilmestynyt Netflix-suoratoistopalveluun.
Meidän kolmevuotiaamme on henkeen ja vereen Frozen-fani, ja meillä leikitään ”Annaa ja Elsaa” päivittäin. Minä olen leikissä aina pikkusisko Anna ja neitimme puolestaan jännittäviä, jäisiä taikavoimia omaava Elsa. Lähes joka päivä kampaustoivomuksena on ”Elsan letti”, eli toiselle olkapäälle laskeutuva letti. Syömään on turha kutsua neitiämme nimeltä, vaan paremmin toimii ”Arendelin kuningatar Elsa, tulisitko syömään?” Kun kuljemme portaita, pikku”Elsamme” tekee kuninkaallisilla jää-korkokengillään portaista jääportaat. Sanomattakin selvää, että neitimme osaa laulaa ulkoa elokuvan tunnarin Taakse jää. Elokuvan katsoneille tiedoksi, että vauvamme on leikeissä Kristoff ja mieheni lumiukko Olaf, hihih.
Frozen on oikeastikin hyvä elokuva, ja sitä jaksavat myös aikuisetkin katsoa. Luulen, että se taitaa kuulua mieheni nykyisiin Disney-lemppareihin, sen verran paljon hän on sitä hehkuttanut naapuruston lapsiperheille. Emme ole ainoita elokuvasta tykänneitä, sillä Frozen voitti mm. vuoden 2014 parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Frozen on siitä erilainen prinsessaelokuva, että sen keskiössä on prinssin sijaan sisarten välinen rakkaus. Elokuvan tarina on jännittävä, muttei liian pelottava tai väkivaltainen pienillekään katsojille (vrt. esim. Kaksin karkuteillä eli ”Tähkäpää”, joka vilisi väkivaltaisia kohtauksia).
Meillä itseasiassa oli elokuva jo tallennettuna Cmorelta digiboxille, mutta helpottaahan se elämää, kun tätä voi katsoa kummasta telkkaristamme vaan, tai vaikka tabletilta reissun päällä. Eikä haittaa vaikka olemme nähneet elokuvan jo kymmeniä kertoja – veikkaan että neitimme tulee katsomaan sen varmaan vielä ainakin sata kertaa.
Toinen prinsessasuosikki Netflixistä on Pikku prinsessa. Sarjasta ilmestyi juuri toinen kausi katsottavaksi Netflixiin, eli nyt riittää tapitettavaa. Olen tainnut mainita sarjasta aiemminkin täällä blogissani. Pikku prinsessa on kuvittaja/kirjailija Tony Rossin luoma hahmo, joka on utelias, touhukas ja usein hieman uhmakaskin. Vahvan tahtonsa vuoksi Pikku prinsessa joutuu usein hankaluuksiin, mutta tarinoilla on aina onnellinen ja opettavainen loppu. Vaikka prinsessa on melko kitiseväistä sorttia, ei hän ole äiti-katsojan mielestä silti yhtään ärsyttävä (toisin kuin eräs kaljupäinen ylellä seikkaileva hahmo), vaan ennemminkin sellainen suloinen höpsäkkä. Piirrosjälki on sarjassa kivan yksinkertaista, värikästä ja lastenkirjamaista. Jossette ole vielä tutustuneet, suosittelen.
Minä ja mieheni olemme nyt katsoneet molemmat kaudet Hannibalia, hyi! Siinä vasta koukuttavan kamala sarja! Hyvin kaukana prinsessatarinoista. Harvinaisina vapaahetkinäni olen katsonut myös Breaking badia, Amerikkaan kylmän sodan aikana soluttautuneista venäläisagenteista kertovaa sarjaa The Americansia sekä The Blaclistiä, josta en kyllä saanut niin paljon kiinni kuin olisin toivonut. Seuraavana listalleni pääsee Netflixin uusi alkuperäissarja Sense8, jota pikkuveljenikin minulle kovasti kehui. Noniin, nyt tekee mieleni istahtaa sohvalle telkkarin ääreen heti, vaikka valitettavasti toiveeni taitaa toteutua vasta hyvin myöhään illalla.
