Yksivuotias

Viime perjantaina pieni ilopillerimme Maisa täytti vuoden. Nyt viimeistään sai jättää hyvästit vauva-ajalle, ihan virallisestikin meillä asuu taapero.

Kummitädiltä saadussa kortissa oli täysin Maisaa kuvaava runo:

Päivänsankarina hurmaan ja veikistelen,
taaperran ja keikistelen,
sanoja tapailen, äitiä huhuilen.
Menen piiloon ja kurkistan,
koko juhlapäivän touhuan.
Illalla vasta väsähdän,
kisun kanssa uneen nukahdan.
Äidin kuulen sanovan,
Nuku hyvin kulta, aamulla saan taas hymyn sulta.

Maisa ja työkavereilta saatu Hector-nalle.

Täysi klisee, mutta hirvittävän nopeasti on tämä vuosi mennyt. Toinen klisee: ajan kulumisen huomaa parhaiten lapsista. Viime uutena vuotena emme kunnolla edes huomanneet vuoden vaihtumista, sillä olimme juuri kotiutuneet sairaalasta uuden, ihmeellisen ihmisen kanssa. Alkuaika meni rutiinien pyörittämiseen; syöttämiseen, vaippahuoltoon ja aivan uudenlaiseen, koko muun elämän pysäyttävään ihmissuhteeseen totuttelemiseen. Maisa oli ns. ”helppo lapsi”, ei koliikkia, allergioita, puklailua, isompia vatsavaivoja tai sen kummemmin muutakaan sairastelua. Eikä kitinää tai itkuakaan ylenmäärin, jos sai olla äidin sylissä. Toisin sanoen, olin sekä henkisesti että fyysisesti vauvassa kiinni ensimmäiset kuukaudet, ympäri vuorokauden. Sitterissä Maisa suostui olemaan vasta nelikuisena kun aloimme harjoittelemaan kiinteiden syömistä (jotta voisin edes joskus poistua hetkeksi kotoa, pullo ei kelvannut). Lattialla neiti viihtyi ainoastaan ilman vaippaa, eli siis kylpyhuoneessa, muualla emme viitsineet pitää vauvaa alasti koska oli talvi. Vaikka vauva oli äärimmäisen ”helppo”, oli se minulle raskasta aikaa. Myös kivaa ja ihmeellistä, mutta raskasta.

Nyt kun katson taaksepäin vauva-aikaan, tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Kaikki on nykyisin niin erilaista. Olen todella onnellinen että minulla on näin ihana lapsi. Voiko tällainen onni oikeasti osua kohdalle?!

Minulla on lapsi, hassua. Minulla on jo yksivuotias lapsi, vau!

Tänään luimme Maisan kanssa kirjoja hänen omassa huoneessaan. Yhdessä lukeminen on parasta.

Olen itse syntynyt ihan joulun alla, ja Maisa ihan joulun jälkeen. On hankalaa kun kaikki juhlat ovat lähes samaan aikaan. On vaikea asennoitua järjestämään lapsen juhlia kaiken joulutohinan keskellä. Omat synttärit nyt ovat jo kauan jääneet viettämättä. Iso osa vieraistakin oli reissussa sukulaisten luona joulun välipäivät. Mutta kivat juhlat saatiin silti aikaiseksi :)

Juhlimme Maisan synttäreitä ensin perjantaina meillä kotona muutaman Maisan kaverin kanssa. Siinä oli vilskettä ja vipinää kun neljä yksivuotiasta touhusi pitkin kämppää! Vähän esimakua kaverisynttäreistä, mutta nyt jokaisella oli omat äidit mukana. Illalla tuli mieheni perhe sekä muutama kaverini käymään. Olin tehnyt (ekassa kuvassa näkyvän) kakun itse.  Oli hauskaa pitkästä aikaa leipoa ja näperrellä koristeita.

Lauantaina menimme minun äitini luokse jonne saapui molemmat mummoni ja muutama kaverini. Toinen mummoni oli leiponut sinne kakun, jottei minun tarvinnut järjestää ihan kaikkea. Mummot on parhaita! Sunnuntaina kävimme vielä juhlimassa Maisaa isäni luona (vanhempani ovat siis eronneet). Oli hauskaa juhlia synttärit osissa kolmena päivänä, mutta oli kyllä kiva päästä kotiin ihan omaan rauhaan.

Maisa leikkii nukella. Nukke on rakas lelu, vaikkemme ole tietoisesti opettaneet häntä ”tyttöjen leikkeihin”.

Maisa osaa yksivuotiaana jo:

• kävellä sujuvasti. Melkein juoksuksikin sitä voisi jo sanoa. Ensiaskeleensa neiti otti 9,5 kk iässä, kymmenkuisena sitä pystyi sanomaan jo kävelyksi.
• Kiivetä sohvalle. On hauskaa varastaa sohvalle unohtunut kaukosäädin ja muutella television asetukset miten sattuu.
• Sanoa äiti. Ihan selkeästi. Muut ihmiset, kuten isi, kulkevat usein nimellä ”äittä”. Mutta äiti on äiti. Hyvin usein käytetty sanantapainen on päpä, eli leipä. Sitä Maisa haluaa usein.
• Ymmärtää puhetta. Ei voi enää sanoa ”mä otan leipää vasta kun Maisa on syönyt ruuan loppuun”, sillä syöttötuolista kuuluu salamana ”päpä, päpä” ja lyhyt, pullea sormi osoittaa leipäpussia.
• Lukea kirjoja nätisti. Iltasatu on kuulunut jo pitkään iltarutiineihin. Maisa osaa itse käännellä sivuja nätisti ja availla luukkuja. Luukkukirjat on parhaita.
• Leikkiä erilaisia arkielämän toimintoja, kuten harjata hiuksia, pukea vaatteita (aina päähän, housuista lapasiin kaikki puetaan aina päähän), soittaa puhelimella. Enää leikit eivät ole vain asioiden tutkimista maistelemalla ja paukuttamalla.
• Kunnioittaa eläimiä. Kissoja ei revitä eikä hakata, eikä muutenkaan kannata koskea liian pitkään, vaan mieluummin pari painallusta nenästä ja sitten jatketaan matkaa.
• Syödä kaikenlaisia ruokia leivästä ja juustosta oliiveihin ja mandariineihin. Ruokaa menee sekä sormin että lusikalla syötettynä. Itsenäisesti lusikalla syömisen harjoitukset ovat käynnissä.
• Juoda mukista.
• Pinsettiotteen. Mikroskooppisen pienet roskat löytävät tiensä lattialta suuhun.
• Vitsailla. Olemme mieheni kanssa todella huumorintajuisia, ja meillä on paljon kaikkia ihan hölmöjä (ja meidän mielestä hauskoja) juttuja. Sama on tarttunut tyttäreemme. Hän höpsöttelee milloin minkäkin kanssa. Ja nauraa PALJON. Yksi päivittäin toistuva vauva-vitsi ruokailutilanteesta: Maisa osoittaa mukissa olevaa kirahvia, äiti sanoo ”kirahvi”. Maisa osoittaa sen jälkeen mukia pitelevää äitin sormea, ja äiti sanoo ”äitin sormi”. Hih hih hih…
• Vilkuttaa kun sanotaan ”hei hei”.
• Tanssia musiikin tahdissa.
• Availla erilaisia kaapinovia ja laatikoita. Onneksi suurin villitys on jo mennyt ohi, 11kk kohdalla se oli paras leikki kaivella kaikki äitin ja isin kaapit ja levittää sisältö mahdollisimman laajalle alueelle.
• Painella erilaisia nappuloita, varsinkin jos ne liittyvät leluihin joista lähtee ääni (ja äidiltä järki).
• Virnistellä ja ilmeillä eri tavoilla tarkoituksenmukaisesti.
• Sekä paljon, paljon muuta. On se niin mahtava lapsi!

Uusi keinuponi ja peilistä näkyvä iloinen nassu.

Ylihuomenna koittaa tässä perheessä taas uusi aikakausi: reilun kuukauden ajan mieheni on kotona maisan kanssa isäkuukauden turvin ja minä menen töihin. Jännää!! Tämä on tervetullutta vaihtelua kummallekin, minusta on ihanaa päästä vähän pois neljän seinän sisältä aikuisten pariin, ja miehelleni tekee hyvää reilun kuukauden ylimääräinen paussi työelämästä. Kirjoitan aiheesta lähipäivinä lisää.

Maisa soittaa synttärilahjaksi saamaansa ksylofonia.

Missä kissat olivat kun leikimme, luemme ja musisoimme Maisan huoneessa? Mukana tietenkin.

Ami  kaivautui peiton alle, Mini ihailee itseään peiliovesta.