Hyvin menee, mutta menköön

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki rullaa sujuvasti. Töissä on kivaa, kotona on runsaasti lastenhoito-ja kotityöapua ja pikkuneidin kanssa on iltaisin niin paljon kivempaa, kun saa/joutuu olemaan päivisin erossa. Tämä uraäidin elämä näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan minulle parempi vaihtoehto kuin kokopäiväisen kotiäidin.

Pikkuneiti on niin reipas ja nokkela ja taitava ja söpö ja kaikinpuolin paras! Ei enää jokapäiväistä helmassa roikkumista ja kitinää. On hassua muuttua siitä tutusta ja turvallisesta ihan koko ajan vieressä olevasta äidistä hassuttelevaksi ja höpsötteleväksi vanhemmaksi, joka ei enää aina tiedäkään kaikkia lapsensa juttuja ekana. Se on outoa, mutta paljon helpompaa ja kivempaa. Elämä on paljon… kevyempää. Saan ja jaksan tehdä taas niitä samoja juttuja kuin ennenkin. Kävin maanantaina salilla, oli kivaa ja vapauttavaa! Tiistaina silitin liinavaatteita – terapeuttinen kotityö jota en ole tehnyt loppuraskauden jälkeen. Keskiviikkona työkaveri toi minulle lounaanhakureissultaan laten, se maistui niin hyvälle kun join sitä omalla työpisteelläni omassa rauhassa töitäni tehden. Töissä olen oman alani ammattilainen, ja nautin siitä. Kotonakin olen toki tärkeä, mutta on ihan kiva saada jotain konkreettista tehtyä ja ennenkaikkea saada siitä kunnioitusta. Ainakin itseltään, hehe.

Neiti sai eilen pomppia nukensänkynsä patjalla, ja kiljui innoissaan ”Onnenpäivä! Onnenpäivä!”

Vaikka on ihanaa huomata löytäneensä taas itsensä, kaikkea ei tietenkään voi (tai edes halua) tehdä niinkuin ennen. En pääse salille silloin kun haluan, vaan se vaatii hurjasti suunnittelua ja aikataulutusta. Töiden jälkeen on kiire lapsen luo, varsinkin myöhemmästä vuorosta haluaa ehtiä kotiin ennenkuin lapsi menee nukkumaan. Päiväkodin alkaessa töistä lähteminen vasta hulabaloota onkin. Iltaisin on aivan eritavalla väsynyt kuin ennen, ja silti ei malttaisi mennä nukkumaan. Kaikessa, siis ihan kaikessa täytyy ottaa huomioon perheen pieninkin jäsen. Mutta toisaalta, entisessä elämässä en tekisi aamupalaksi vohveleita, enkä ehkä osaisi nauttia iltahiljaisuudesta tai rauhassa juodusta latte-mukillisesta yhtään niin paljon kuin nyt.

Pikkuneiti se vaan chillailee kotona mummon kanssa kun äiti painaa töitä.

Ei elämä tietnkään liian helppoa ole. Pientä stressiä aiheuttaa mm. rahatilanne (ja sen huononeminen päivähoitomaksujen myötä), sotkuun menneet reissusuunnitelmat, alitajunnassa viipyilevä tieto viisaudenhampaiden poistosta sekä se, ettemme vielä tiedä mihin (täyteen ahdettuun) päiväkotiin tyttömme pääsee/joutuu. Tämä täydellinen lastenvahtikuvio päättyy vuodenvaihteessa, ja se surettaa jo valmiiksi.

Siltikin – juuri tällä hetkellä kaikki on aika hyvin.

Mini antaa vinkkiä arvontapalkinnosta…

P.s. Lupailemani synttäripostaus antaa vielä odottaa itseään, mutta paljastan jo, että viikonloppuna, ehkäpä jo huomenna, polkaisen käyntiin pienen arvonnan! Jee!! Pysykää kuulolla.