Isäkuukausi lusittu: loppuyhteenveto

Mieheni oli kuusi viikkoa niin kutsutulla isäkuukaudella. Isäkuukausi on Kelan tukema vanhempainvapaa, joka muodostuu siten, että jos isä käyttää vanhempainrahakaudesta vähintään 12 päivää, saa hän ”ylimääräisiä” isyysrahapäiviä. Yhteensä siis jopa kuusi viikkoa. Tänä aikana äiti voi joko olla kotona (ilman tuloja), vuosilomalla tai töissä. Minä olin  koko tuon ajan töissä neljänä päivänä viikossa. Kerroin ensimmäisen viikon tunnelmista täällä.

No miten meillä meni?

Maisa ja jalkapallo. Taustalla näkyy miehekäs tyyli järjestellä vaatteet.

Ensimmäiseksi haluan sanoa että osa-aikatyö oli loistava ratkaisu. Kolme perheen yhteistä vapaapäivää viikossa oli huomattavasti kivempaa kuin kaksi. Ja koska veroprosentti on nyt pienempi, ei se tuntunut tuloissa niin isolta erolta normaaliin palkkaan. Tulot olivat joka tapauksessa suuremmat kuin pelkkä kotihoidontuki.

Minusta oli ihanaa olla töissä. On ihanaa olla kotona lapsen kanssa, mutta siitä jaksaa iloita taas aivan erilailla kun on saanut olla välillä poiskin! Nyt kun on saanut välillä ikävöidä, osaa paremmin nauttia ihan pelkästä yhdessäolosta.

Aamuherätykset (klo 6.00, yök) oli inhottavia, mutta jotenkin oli paljon helpompi herätä kun on oma rauha ja rutiini: aamupesu, vaatteet päälle, tukka ja naama kuosiin, eväät laukkuun ja menoksi. Yleensä bussipysäkille tarpoessa viimeistään herää. Kotiaamuina herääminen on hitaampaa, kun lapsi kainalossa valuu sohvalla ja sadattelee mielessään ”etkö ois voinu nukkua yhtään pidempää?” Kuten laastarin irroittamisessa, myös aamutoimissa se kerralla riuhtaisu olisi näköjään parempi. Mutta toisaalta, kun aikaisia aamuherätyksiä oli takana kuusi viikkoa, oli ihanaa kun tuli aamu, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan voi lämpöinen pikkumussukka kainalossa katsoa sohvalla piirrettyjä, ja jossain vaiheessa siirtyä keittöön nauttimaan hidasta aamupalaa takkutukkaisen ilopillerin kanssa. Aamupesujen jälkeen voi ottaa santsikupin kahvia, ja seurailla kun pikkuneiti leikkiä touhottaa ympäriinsä.

Ammatti-minäni sai taas vähän uutta pontta. En ollut omassa työpaikassani, vaan toisessa firmassa, ja tekee hyvää nähdä välillä muitakin työpaikkoja, saa kontrastia omaan työhön. Lisäksi tietenkin suhteita ei voi olla koskaan liikaa.

Kun aiemmin ruikutin että mieheni pitää lapsenhoitoa liian helppona, ilkeisiin rukouksiini vastattiin ja Maisalle puhkesi isäkuukauden aikana ensimmäiset poskihampaat. Uni ei oikein maittanut aamuisin eikä päivisin, ja ylimääräisiä kitinöitä oli vaikka muille jakaa. Enää ei tehtykään kotitöitä noin vaan yhdessä lapsen kanssa, saati pelattu wiitä keskellä päivää. Loppu ”lomastaan” myös mieheni pyysi saada huilata hetken kun tulin kotiin. Sisäinen itsekäs ilkimykseni on iloinen, että hammasitkut on itketty taas hetkeksi, ja sain jäädä kotiin hyvin nukkuvan ja aurinkoisen neidin kanssa. Kulmahampaita odotellessa…

Maisalla on selkeästi aiempaa enemmän yhteisiä juttuja isänsä kanssa, ja ihan joka juttuun ei tarvita aina äitiä, vaan isikin kelpaa. (Uskon, että myöhemmin tulee myös kausia jolloin vain isi kelpaa).

Oli hyvä että minä olin päivisin töissä enkä aina kotona, myös sen takia että isä ja tytär saivat olla rauhassa, ja mieheni sai tehdä juttuja täysin omalla tavallaan, ilman minun ”valvovaa silmääni”. Hän myös joutui tekemään kaiken itse ja päättämään kaiken itse. Hyvä niin. En tarkoita etteikö mieheni osaisi, vaan lähinnä sitä, että jos toinen on ollut päävastuussa lapsenhoidosta 24/7 tämän ensimmäisen elinvuoden, voi olla vaikeaa vaihtaa rooleja jos molemmat ovat koko ajan paikalla. Ja voin sanoa että kertaakaan en töissä murehtinut, että mitenköhän ne pärjää. Tottakai ne pärjää! Ja pärjäsivätkin hyvin.

Maisa ja pakastevihannekset

Mieheni oppi laittamaan ruokaa. Minä olen ollut perheemme ruuanlaittaja suhteemme alusta asti, joten vaihtelu on erittäin tervetullutta! Nyt kun on lapsi, on kätevää että on kaksi aikuista jotka voi pyöräyttää ne makaroonit ja jauhelihakastikkeet.

Sekä Maisa että isi ovat oppineet monia muitakin asioita. Niistä kirjoittelin jo täällä.

Nyt voi myös ihan erilailla jakaa käytännön vastuun. Jos esimerkiksi lähdemme ulkoilemaan tai kaupoille, minun ei tarvitse yksin päättää mitä Maisalle puetaan päälle, mitä pakataan hoitolaukkuun, syödäänkö ennen lähtöä vai sen jälkeen jne. Ennen mietin itse nuo kaikki asiat ihan automaattisesti, joten mieheni ei tarvinnut edes yrittää. Ja varmaan olisin korjannut jos hän olisi yrittänytkin, heh heh! Myös minun on helpompi antaa sitä vastuuta miehelle, eli molemminpuolista asenteenmuutosta havaittavissa. Olen sopinut kevääksi jonkin verran keikkatöitä, ja on paljon helpompi lähteä päiväksi tai illaksi töihin, kun isä ja tyttö ovat paljon tottuneempia jäämään kahdestaan.

Kissat päivätorkuilla isin jaloissa

Kissat eivät oikein kunnolla sopeutuneet minun poissaolooni. Varsinkaan Mini. Kissat kyllä nukkuivat mieheni sylissä päivisin, mutta iltaisin alkoi hirveä huomion hakeminen. Kauhulla odotan sitä päivää kun molemmat olemme töissä ja Maisa päivähoidossa, kauan kestää kissoilla tottua taas päivisin tyhjään kotiin? Tälläkin hetkellä Mini on sylissäni, kehrää ja kehrää ja kehrää ja leipoo tassuillaan. Ja katselee minua valtavilla silmillään.

Suosittelen kaikille, kenellä vaan mahdollisuus on, pitämään isäkuukauden. En käsitä miksi joku ei haluaisi sitä pitää! Se on niin lyhyt aika pois työelämästä, mutta antaa niin paljon! Ja vaikka äiti joutuu luopumaan 12 ”äitiyslomapäivästään” (vanhempainvapaa, jonka voi siis pitää kumpi tahansa, mutta yleensä se on äiti), on pienestä roolienvaihdosta hyötyä äidillekin. Tai jos äiti ei saa/halua töitä, voi pitää vaikka vain lomaa. Ei se perheen talouskaan yleensä kaadu muutamaan viikkoon.