Kahden minuutin elämää

Olen ollut nyt kaksi päivää kirjoittamassa tätä blogipostausta. Eilen sain kirjattua ylös jo otsikon.

Esikoinen on olut mummolassa lomailemassa pari päivää, jotta hän saisi vähän paremmin leikkiseuraa, ja jotta äiti saisi parin päivän ajan vain hengailla kotona vauva sylissä, ilman keskeytyksiä. Olin tietysti ajatellut, että teksiin tänä aikana sohvahengailun lisäksi kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Kuten vähän siivoilisin, tekisin ruokaa valmiiksi loppuviikkoa varten, kirjoittaisin luonnoksiin pari blogipostausta jostain niistä kahdestakymmenestä aiheesta, jotka pyörivät päässäni, katsoisin Netflixistä hyviä sarjoja maratonina, järjestelisin lastevaatteita.

Netflixin katsominen on ainut jossa olen onnistunut kohtalaisesti.

Pienellä kaupunkikeitaallamme eli parvekkeella kukkii ja tuoksuu ihanasti. Useimmiten ehdin kastella kukat iltaisin vasta miehen tultua töistä.

Tämä vauva on siskoonsa verrattuna hieman paremmin itsekseen viihtyvää tyyppiä, mutta vain hieman. Mies on ollut aamusta iltaan töissä, ja tuntuu että olen ollut vauva ihooni liimattuna 24/7. Olen huomannut, että ns. oma elämäni on ripoteltu pieniin, noin kahden minuutin pituisiin ripauksiin.

Vaipanvaihdon jälkeen vauva viihtyy lattialla ilman vaippaa sen aikaa, että saan kuivat pyykit viikattua. Seuraavalla vaipanvaihdolla ripustan uudet kuivumaan. Seuraavalla laitan uuden koneellisen pyörimään.

Keittiössä aamupalan jälkeen pesen perunat valmiiksi kattilaan. Vaipanvaihdon jälkeen pilkon puolet salaatista. Aamupäivän imetysmaratonin jälkeen pilkon loput salaatista ja alan paistaa pihvejä. Niitä ei ehdi paistaa kahdessa minuutissa, vaan ruoanlaitto on viime päivinä sujunut kuunnellen sitterissä sydäntä särkevästi rääkyvää vauvaa.

Ehdin ehkä keittää kahvit, mutta saan juotua ne vain vauva sylissä.

Tomaatti, jonka anoppi kylvi, esikasvatti, ja lopulta myös istutti isompiin ruukkuihin.

Suihkussa ehdin juuri ja juuri pestä hiukset, ennenkuin nappaan pienen nakupötkylän sinne mukaani. Suihkun jälkeen on ensin imetys, ja vasta sitten pääsen kunnolla kuivaamaan hiukset ja rasvaamaan kasvoni. Kun esikoinen on kotona, siihen väliin kuuluu myös hänen kuivaaminen, rasvaaminen ja pukeminen.

Suunnittelen blogipostausta ja käyn nappaamassa pari valokuvaa. En kuitenkaan ehdi siirtää niitä koneelle ennenkuin vauva taas kutsuu.

Yhdessä välissä klikkaan Noshin alesta pari tuotetta ostoskoriin, toisessa klikkaan kassalle ja toivon etteivät valintani ole ehtineet karata bittiavaruuteen.

Useana aamupäivänä vauva nukkuu puolisen tuntia, jopa tunnin, yhtenäisiä päiväunia sohvannurkassa, itsekseen, ilman minun syliäni. Tänään en tuhlaa sitä hetkeä kotitöihin. Mielestäni vauvojen kuuluu olla paljon sylissä, jos he sitä kaipaavat, mutta on ihan kiva tehdä välillä muutakin. Kuten vaikka käydä yksin vessassa.

Mutta onhan hän suloinen. Ja tarvitseva. Niinkuin vauvojen kuuluukin.

Ja kyllä, tässä elämänvaiheessa lasken kotitöidenkin teon omaksi ajakseni, haha.