Lapsi 2 ja puoli vuotta: mielikuvituksen rajattomat ilot
En ole pitkään aikaan tehnyt lapsesta kehitysvaihe-postausta, joten toimikoon tämä 2,5-vuotis-listauksena.
Pikkuneidin henkinen kehitys on ottanut kevän aikana valtavan harppauksen. Vauva-ajat ovat jo kaukana takanapäin, eikä enää voida puhua edes taaperosta, vaan meillä asuu ihan oikea lapsi. Iso tyttö, kuten hän itse itsensä mieltää. Viime yönä hän nukkui ensimmäisen yön omassa isojen tyttöjen sängyssään, ja pinnasänky roudattiin varastoon. ”Kiivin itse” hän sanoi laskeutuessaan aamulla pikkuparvisänkystään alas. (Kiivin=kiipesin) Pukeminen ja riisuminen sujuvat pienellä avustuksella itse, samoin kuin syöminen ja juominen. Veitsellä leikkaamistakin välillä jo harjoitellaan. Vaippoja ei ole tarvittu kevään jälkeen, ei enää edes öisin. Mikä rahan ja vaivan säästö!
Kävely, juoksu, kiipeily, hyppiminen sun muut perusmotoriset taidot alkavat olla hanskassa. Viime kesänä lapsi oli kova kiipeilemään ihan joka paikkaan, ja kolusi leikkipuistossakin aika korkeita kiipeilytelineitä. Nyt hän on seurannut isänsä jalanjäljissä, ja alkanut hyppimään. Rappusilta, penkiltä, pallilta, tyynyn yli, kissan yli, jalan yli…you name it. Koko ajan korkeammalle ja pidemmälle. Isänsä leikki pienenä aina mäkihyppääjää sohvan selkänojalta, eikä ole omena kauas puusta pudonnut.
Parvekkeella on leikit kesken. Keväästä syksyyn parveke on jostain syystä myös neidin lempipaikkoja. ”Lähden vauvan kanssa mökille” hän huikkasi, ja minä jäin tekemään ruokaa keittiöön. Kun menin kurkkaamaan, oli puolet omaisuudesta muutettu tänne ”mökille”. Huom. myös nukensänky 😀
Minun lapsuudestani tuttua puolestaan on mielikuvitus: satujen kerronta ja erilaiset roolileikit. Muutaman viikon takaperin meillä on ollut jatkuvasti jokin leikki menossa: milloin ollaan ravintolassa, milloin lääkärissä, päiväkodissa, mummolassa jne. Kaikista suosituin on kotileikki ja erityisesti vauvan hoitaminen. Neiti itse on äiti, joka vie vauvan päiväkotiin ja lähtee avaimet, kännykkä ja pari muovihedelmää kassissaan töihin, ja palaa hetken kuluttua kyselmään hoitajilta miten päivä on mennyt. Vauvaa syötetään, vaihdetaan vaatteita, käytetään potalla, kannetaan kantorepussa (mallia näytti 4kk ikäinen serkku) ja työnnetään rattaissa. Välillä matkustetaan junassa – ”minä annan nämä liput kondeerille (=konduktööri). Juna lähtee kohta Helssinkiin.”
Neidin sanavarasto on todella laaja, ja hän puhuu paljon. Luulen, että paljolla lukemisella on osuutta asiaan. Verbien taivutuksessa on vielä omia kiemuroita, ja r-kirjain ei useinkaan taivu puheessa, mutta muutoin neiti puhuu todella selvästi. Ja sitä puhetta tulee nykyisin melkein koko ajan. Ihan huippua kuunneltavaa!
Aino-vauva päiväunilla. ”Hyss – ei saa jutella noin kovaa kun vauva herää!”
Vaikka neiti on periaatteessa uhmaiässä, ollaan meillä edelleenkin vältytty suurimmilta tahtokiistoilta. Toki neiti osaa mielipiteensä ilmaista, eikä itkuilta aina vältytä, mutta kiukut tyyntyvät mielestäni lyhyessä ajassa. Ehkä kirjojen lukeminen ja nyt meneillään olevat roolileikit auttavat jäsentämään ja sanoittamaan ajatuksia, joten perheen keskinäinen kommunikointi sujuu melko hyvin. Keskustelemalla pääsee pitkälle.
Kysymyskausi on alkanut. Mikä tuo on? Miksi tuo on tuolla? Mitä tuolla tehdään? Kuka tuo on? Miksi? Vielä ainakaan ei kysymyksiin vastaaminen kypsytä, vaan on kiva opettaa omalle lapselle usia asioita. Välillä tosin meinaa nolottaa kun lapsi kysyy tuntemattoman ihmsen kohdalla kovaan ääneen ”Äiti kuka tuo on? Mitä se tekee tuossa?” Viaton kysymys, mutta joskus hankala vastata korrektisti. ”Se on joku mies joka seisoo siinä.” ”Miksi?” Juo olutta kun sillä ei ole muutakaan tekemistä? :D
Kuten olen ajatellut muutaman kerran aiemminkin, olen taas sitä mieltä, että tämä on kyllä kiva ikävaihe. Lapsi on omatoiminen ja osaa sanoa mitä tahtoo tai ei tahdo. Jos tahtomme ei osu yksiin, lapselle voi selittää asian ja hän yleensä ymmärtää. Lapsi osaa kävellä ja liikkua itse, myös portaissa ym. ”vaikeissa” paikoissa. Hänen kanssaan voi jutella ja keskustella asioista ihan huvikseenkin, ja välillä jopa vitsailla. On niin kivaa, kun lapsikin osallistuu perheen yhteiseen vitsailuun! Hän leikkii tosi paljon itsenäisesti, mikä on äidille ihanan helppoa, verrattuna kovin kahlitsevaan vauvaikään. Olen kesäloman aikana sanonut kyllästymiseen asti miehelleni ”Katso nyt, eikö se olekin söpö! Ja reipas! Ja taitava!” Koska onhan se.
”Hoitolaukku meinasi unohtua. Minä lähden junalla. Heippa!”