Leikkiä, leikkiä

Tänään kaivoin pitkästä aikaa esiin Minin lempilelun, kiiltävästä lahjanarusta tehdyn huiskan. Huiskalla on hauska tarina: Mini varasti sen tuomarilta kissanäyttelyssä! Se tapahtui kauan sitten, ennen Minin ensimmäisiä pentuja, kun Mini vielä nautti näyttelyissä käymisestä. Joskus kissanäyttelytuomarit houkuttelevat huiskien ja erilaisten lelujen avulla esimerkiksi kissojen ”ilmettä” tai korvien asentoa esiin. Mini ei tyytynyt valpastuneeseen ilmeeseen, vaan nappasi superkivasta lelusta kiinni kaksin käsin(tassuin). Eikä päästänyt irti. Ei millään vaikka tuomari kuinka yritti keplotella. Lopulta keppi napsahti poikki, ja tuomari totesi vain että ”pidä sitten jos se on NOIN hauska.” Mini ei irrottanu otetta ennenkuin vasta häkillä.

Lelu on edelleen, vuosien jälkeenkin Minille niin rakas, että sitä on säilytettävä piilossa kaapin perällä. Muuten Mini söisi sen, huonoin seurauksin. Ei tarvitse kuin kerran rapisuttaa sitä ilmassa, niin Mini syöksyy paikalle silmät kiiluen.

Kuvat ovat tilannekuvia sekasotkumme keskeltä, pahoittelut.

Maisa testaa ensin ite. Ja kissat ihmettelee.

Naruleikistäkin tuttu Ami liittyy leikkiin.

Suuri saalistaja Mini maastoutuu haalarin lahkeeseen ja valmistautuu kuolettavaan hyppyyn perä heiluen.

Ilma-akrobatia oli jälleen kerran huikeaa, mutta kuvat olivat lähinnä tätä tasoa. Olen pahoillani.

Lähikuva lelusta ja Mini hetkenä ennen iskua.

Maisa sai istua hetken aikuisten tuolilla katselemassa kissojen leikkiä. Niin pollea tyttö että!

Ja ilmeestä päätellen vähän hirvittikin… Huomatkaa teeman mukainen paita.

PS. Sain äitipostiaaa!! Kerron paketista tarkemmin vasta sunnuntaina, vaikka sormet syyhyääkin jo. Kivaa!