”Löysin Ainon kirjaimen!”

Eilen pikkuneiti nuohosi jotain keittiön lattialla ruoan valmistumista odotellessaan. Yhtäkkiä hän pomppasi pystyyn ja kiljaisi ”Äiti kato, mä löysin Ainon kirjaimen!” Ja toden totta – pieni sormi osoitti kissaruokatynnyrin alalaidassa olevan Royal Canin -logon o-kirjainta. A – i – n – O.

Aino on eräs sukulaistyttömme, ja joko neitimme on harjoitellut sanoja ja kirjaimia isoäitinsä kanssa, tai sitten hän on vain poiminut niitä mieleensä korteista ja piirrustuksista. Tai sitten he ovat käyneet näitä läpi päiväkodissa. Meillä on muumien kirjainpalapeli, ja sitä pelaillessa olemme jutelleet eri kirjaimista, mutta lähinnä palapelin kuvien kautta, ei niinkään tuttujen nimien kautta. Jostain hän on kuitenkin imuroinut kirjainoppia päähänsä enemmän kuin arvasinkaan.

Oli opin alkulähde mikä tahansa, en olisi osannut kuvitella, että vastikään kolme vuotta täyttänyt lapsi osaisi yhdistää kirjaimia ja sanoja toisiinsa. Varsinkaan sanan viimeistä kirjainta, alkukirjaimet kuulostavat vähän helpommilta. Ainakin oman nimensä alkukirjaimen hän osaa, siitä olemme jutelleet hänen kanssaan aiemminkin, esimerkiksi mainitsemaani kirjainpalapeliä tehdessä.

Meidän tytöllämme on ikäisekseen hyvin monipuolinen ja laaja sanavarasto. Näköjään myös luku- ja kirjoitushommat kuuluvat hänen kiinnostuksen kohteisiinsa, ja veikkaan että hän osaa lukea ennen kouluun menoa. Ja luulenpa, että se tapahtuu lähes itsestään, hölmistyneen äidin vain ihmetellessä ylpeänä vieressä.

Viimeistään tässä vaiheessa on myönnettävä, ettei jokailtaisesta iltasadusta ole ollut ainakaan haittaa.

Kuvan logo liittyy tapaukseen, kissanruoka ei.