Miksi TLR iskee silloin kun sitä vähiten kaipaa?

Joskus se iskee. Itseinhopäivä. TLR-päivä (tyhmä, ruma, lihava). En oikeasti ole tyhmä, enkä ruma, enkä myöskään lihava. Joskus sitä vain on niin väsynyt ja nuutunut, joko henkisesti tai fyysisesti tai pahimmassa tapauksessa molempia, että se näkyy ja tuntuu myös ulospäin. Viime viikonlopuisella Tallinnanmatkalla minulla oli sellainen, ja oikeastaan se jatkuu univelan ja stressin siivittämänä vieläkin.

Tämä kuva on tässä siksi, ettei tuo seuraava happoa-silmilleni-kuva pyörisi kenenkään newsfeedissä.

Seura oli oikeasti mitä mahtavinta, tykkään kaikista näistä mahtavista bloggaajista ihan tosi tosi paljon, ja kaikki ovat niin mukavia ja kivoja, etten voi edes käsittää. Mutta minusta tuntuu että itse olin reissussa kuin itseni varjo. Nuutunut ihmispolo, joka vain haahuili muiden perässä ja näyttää kaikissa otetuissa valokuvissa ihan hirveälle. Siis ihan hirveälle.

”Shiis mitään en oo ottanu”-silmät ennenkuin ensimmäistäkään on otettu. Kaikki minusta olevat kuva on tätä tasoa, vähän kauniimpaa jälkeä on esim. täällä.

Kuulun niihin ihmisiin, joilla on suuri unentarve. Jos en saa nukkua tarpeeksi, se näkyy heti. Ja nyt meillä on kotona menossa vaihe, jossa lapsi herää kuudelta aamulla. Kaksi tuntia liian vähän unta/yö. Se todellakin näkyy. Yritin ennen reissua ehtiä nukkumaan ajoissa, mutta se on joskus pirun vaikeaa kun tehtävää on paljon ja illat ovat lyhyitä. Töissä on mukava olla, mutta ne työt ärsyttävästi haittaavat tätä vapaa-ajan viettoa, heh.

Miksi, oi miksi, silloin kun koittaa pitkään odotettu reissu ja tiedossa olisi kupliva irtiotto arjesta tyttöporukalla, viinipäissäni aamuyölle kikattelun sijaan nukahdan levitettävälle sohvalle kesken lauseen (sori Ella F…)? Vähän aavistelin että väsymys saattaa johtaa johonkin tällaiseen, joten valitsin reissuun mekon, joka peittää kaikenlaiset vatsan turvotukset ja reisimuhkurat – mutta telttakaapukaan ei parantanut fiiliksiä näiden hottiksien ympäröimänä, päin vastoin. Huoh.

Huono rahatilannekaan ei varsinaisesti nosta fiiliksiä, viimeiset skumppalasilliset ja lapsen tuliainen ostettiin lainarahalla. Nyt olisi kätevää olla oma visa, budjetin ylittäminen olisi silloin vähemmän noloa. Tämän pilven hopeareunus on varmaan heräteostoksena mukaan lähtenyt tiukkaakin tiukempi skuba-hame, jossa takapuoli näyttää hyvälle silloinkin kun se hame roikkuu rekissä. (Kuuluuko äitityyli-blogiin virolaiset ”kalpene-JLo”-hameet?)

Tällä viikolla minulla on kaksi suunniteltua ylityöpäivää, jolla saan tehtyä erästä reissua varten tunteja säästöön. Koko tuleva loppuviikko on täynnä (stressaavaa) ohjelmaa ja aikaisia herätyksiä, mm. Linnanmäkipäivä oman perheen ja kummilapsen kera. Mitään näistä tämän viikon menoista ei oikein voi perua, joten se on vain selvittävä ja koitettava kaivaa sisäinen tsemppari jostain esiin. Kahvilla saa koneen käyntiin, mutta kuka korvaisi ne pään sisällä asuvat sadepilvet kukkasilla ja kivoilla ajatuksilla? Tiedän, että tähän auttaisi pitkät yöunet sekä päivän tai edes puolen päivän yksinolo sohvalla maaten ja kissoja rapsutellen. Kun vaan ehtisi.

Reissussa oli oikeasti kivaakin. Vieläkin hymyilyttää kun muistelen joitain heittoja ja juttuja, tai vaikka Emmin tilaamaa hanavettä…

Tiedostan, että tämä ongelma on puhtaasti pääni sisällä. Ja todellakin aion ängetä mukaan seuraavaankin suunnitteilla olevaan reissuun. Kunhan ensin saisin vähän nukkua. Ehkä ensi viikolla helpottaa. :)