Omat Kalevankisat – palloja ja pellehyppyjä yleisurheilukentällä
Luvassa hienoja ja söpöjä urheilukuvia, eli jee, kannatti ostaa se kamera viime kesänä!
Eräänä iltana lapsi katsoi naapurin pojan kanssa televisiosta Kalevan kisoja, erityisesti pituushyppyä. Erilaisia hyppyjä harjoiteltiin innoissaan olohuoneen matolla, ja ilmoittipa lapsi alkavansa isona korkeushyppääjäksi (sori, sait 156 senttisen äitisi pituusgeenit…). Kun sitten loman viimeisenä vapaapäivänä mietimme mitä tekisimme, mies ehdotti lähtöä yleisurheilukentälle. Jotkut treenit siellä olivat menossa, mutta hyvin mahtui yksi napero vanhempineen sekaan.
Isänsä opetti taas pallonheittoa. Mihinkäs valmentaja nahoistaa pääsisi, vai miten se sanonta menee?
Hauskaa oli myös viivoja pitkin kävely. Paljain varpain tietysti, eli ”ilman varpaita” kuten kaikki pikkulapset tuppaavat sanomaan.
Huomatkaa tarkasti aseteltu asento.
ja heitto!
Kun on tarpeeksi kuuma, aitajuoksun vesiestekin näyttää maailman ihanimmalta vilvoittavalta keitaalta.
Ei haittaa vaikka housunpuntit kostuu, kesä kuivaa sen minkä kastelee.
Menossa mukana #MOMFIE-blogistakin tuttu hame. Tässä hameessa myös pyöräilin kentälle. Voiko monikäyttöisempää vaatetta ollakaan?
”Tämä on tällainen heittopaikka. Tuo se pallo tänne ja heitä tonnepäin. Eiku tonne heitä se pallo. Tai no, voidaan me sit vaan istua siinä verkollakin.”
Ja sitten itse asiaan.
Pituushyppy muuttui kolmiloikaksi hiekalla, mutta ei se niin tarkkaa ole.
Mies näytti ensin mallia…
…ja sitten toivoton epäurheilija esitti hienon pellehypyn, ylittäen kirkkaasti tavoitteensa (metrin)!
Huomatkaa aloituskuvassa kädet ”damsel in distress” -asennossa. :D
Ja sitten vielä lapsi ja äiti yhtäaikaa – hiiop!
Äiti maassa, lapsi vielä ilmassa.
Keskustelimme erilaisista urheilulajeista ja katselimme kaikenlaisia kentältä löytyneitä välineitä. Pompimme (lapsi pomppi) korkeushyppypatjalla, otimme useita juoksukilpailuja ja kokeilimme myös näitä liikkeellelähtötelineitä (mikä niiden nimi on??):
än yy tee NYT!
Päivä yleisurheilukentällä oli mukava lopettaa, mihinkäs muuhunkaan kuin jalkojen hautaamiseen pehmeääkin pehmeämpään hiekkaan.
Itse olen jäänyt lapsuudessa paitsi kaikenlaisesta urheilukasvatuksesta, ja on hienoa että voin tarjota omalle lapselleni kaikenlaisia kokemuksia konserteista ja teatterista niin kotieläimiin ja puutarhanhoitoon kuin jalkapalloon ja pituushyppyynkin. Valitkoon niistä sitten mitä haluaa isona tehdä ja harrastaa – tai harrastakoon vaikka kaikkea. Pikkuneidiltä sujuu useat pelit kännykän kosketusnäytöltä, mutta ulkona liikkuminen, ja liikkuminen yleensäkin, on tärkeämpää ja onneksi myös kivempaakin.