Ryppyjä sisarusrakkaudessa

Tai no ei nyt ryppyjä, mutta esikoisella on alkanut aivan mahdoton uhma/kiukuttelu/pelleily/itku-vaihe. Luulen sen liityvän vauvan syntymään. Alkuaika meni uutta opetellessa ja ihmetellessä, neitimme jäi pois päiväkodista ja sai isältään ekstrapaljon huomiota isyysloman aikana. Kun mies palasi töihin, oli tiedossa parin viikon tiukka yksinhuoltaja-rutistus, jonka aikana tsemppasin toden teolla saadakseni arjen rullaamaan ja isommankin lapsen viihtymään. Vauvan hoito oli lähinnä imettämistä, vaipanvaihtoa ja ympäriinsä kanniskelua.

Sitten mies jäi kesälomalle, ja halusi vihdoin toteuttaa muutaman kuukausia roikkumassa olleen pikkuprojektin. Pettymys oli suuri meille kaikille, kun miehen loma ei tarkoittanutkaan perheajan alkamista, vaan pikemminkin työleirin aloittamista. Itse olin ihan puhki parin viikon tsemppaamisesta, enkä olisi jaksanut enää kannatella arkipalettia ja huolehtia ihan kaikkien viihtymisesta ihan koko aikaa. Esikoisen temppuilut ovat saaneet pinnan kiristymään ja olen huomannut tavoistamme poiketen käyttävämme paljon ei-sanaa. Samoihin aikoihin pikkuveli oppi minun suuresti odottamani taidon – hymyilyn. Vauvanhoidosta tuli enemmän vuorovaikutteista, eikä enää pelkkää kasvotonta perushoitoa. Olen nyt jutellut ja leperrellyt vauvalle paljon enemmän, kun koen hänen ymmärtävän ja nauttivan siitä enemmän kuin ensiviikkoina.

Nämä asiat yhdistettynä taisivat olla isosiskolle aika kova pala. Entisen kiltin, taitavan ja aurinkoisen pikkuneidin sijaan meillä asuu kiukutteleva, itkeskelevä, irvistelevä, tavaroita heittelevä ja muita potkiva vastarannankiiski. Huh huh. Mummolareissukaan ei helpottanut tilannetta, vaan elämä on ollut aikamoista taistelua.

Olen saanut nyt pikkuhiljaa itse palauduttua niistä yh-viikoistani, joten yritän taas tsempata myös esikoisen suhteen. Tänään on ollut jo vähän parempi päivä. Tämä kahden lapsen tarpeisiin vastaaminen ei ole kovin helppoa, varsinkaan henkisellä puolella. Eikä varmasti ole helppoa siirtyä ainokaisesta isosiskon rooliin. Niinhän sitä sanotaan, että pikkusisaruksen syntymä tuntuu samalta kuin jos aviomiehesi ottaisi uuden vaimon. Hirveää. Onneksi neitimme ei kohdista pahaa oloaan suoraan vauvaan, vaan mielellään lepertelee, halailee ja suukottelee veljeään.

Uskon, että näiden kahden suhde lähenee ja paranee kunhan vauva kasvaa, ja oppii edes kohdistamaan katseen edessä heiluvaan siskoonsa. Ja minä löydän varmasti ajan kanssa tasapainon näiden kahden lapsen huomioimiseen. Sitä odotellessa täytyy vain hengittää syvään.

IMG_3767.JPG

 

Perhe Lapset Vanhemmuus

Enemmän ja vähemmän huurteisille prinsessoille

Tämä jälkijuna-bloggaaja pääsee vihdoin toitottamaan kesäkuun lopussa meidän perhettä kovin ilostuttaneesta Netflix-tärpistä, nimittäin Disneyn Frozen – huurteinen seikkailu on ilmestynyt Netflix-suoratoistopalveluun.

NFLIX_FrozenGIFS_21.gif

Meidän kolmevuotiaamme on henkeen ja vereen Frozen-fani, ja meillä leikitään ”Annaa ja Elsaa” päivittäin. Minä olen leikissä aina pikkusisko Anna ja neitimme puolestaan jännittäviä, jäisiä taikavoimia omaava Elsa. Lähes joka päivä kampaustoivomuksena on ”Elsan letti”, eli toiselle olkapäälle laskeutuva letti. Syömään on turha kutsua neitiämme nimeltä, vaan paremmin toimii ”Arendelin kuningatar Elsa, tulisitko syömään?” Kun kuljemme portaita, pikku”Elsamme” tekee kuninkaallisilla jää-korkokengillään portaista jääportaat. Sanomattakin selvää, että neitimme osaa laulaa ulkoa elokuvan tunnarin Taakse jää. Elokuvan katsoneille tiedoksi, että vauvamme on leikeissä Kristoff ja mieheni lumiukko Olaf, hihih.

NFLIX_FrozenGIFS_18.gif

Frozen on oikeastikin hyvä elokuva, ja sitä jaksavat myös aikuisetkin katsoa. Luulen, että se taitaa kuulua mieheni nykyisiin Disney-lemppareihin, sen verran paljon hän on sitä hehkuttanut naapuruston lapsiperheille. Emme ole ainoita elokuvasta tykänneitä, sillä Frozen voitti mm. vuoden 2014 parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Frozen on siitä erilainen prinsessaelokuva, että sen keskiössä on prinssin sijaan sisarten välinen rakkaus. Elokuvan tarina on jännittävä, muttei liian pelottava tai väkivaltainen pienillekään katsojille (vrt. esim. Kaksin karkuteillä eli ”Tähkäpää”, joka vilisi väkivaltaisia kohtauksia).

Meillä itseasiassa oli elokuva jo tallennettuna Cmorelta digiboxille, mutta helpottaahan se elämää, kun tätä voi katsoa kummasta telkkaristamme vaan, tai vaikka tabletilta reissun päällä. Eikä haittaa vaikka olemme nähneet elokuvan jo kymmeniä kertoja – veikkaan että neitimme tulee katsomaan sen varmaan vielä ainakin sata kertaa.

NFLIX_FrozenGIFS_27.gif

Toinen prinsessasuosikki Netflixistä on Pikku prinsessa. Sarjasta ilmestyi juuri toinen kausi katsottavaksi Netflixiin, eli nyt riittää tapitettavaa. Olen tainnut mainita sarjasta aiemminkin täällä blogissani. Pikku prinsessa on kuvittaja/kirjailija Tony Rossin luoma hahmo, joka on utelias, touhukas ja usein hieman uhmakaskin. Vahvan tahtonsa vuoksi Pikku prinsessa joutuu usein hankaluuksiin, mutta tarinoilla on aina onnellinen ja opettavainen loppu. Vaikka prinsessa on melko kitiseväistä sorttia, ei hän ole äiti-katsojan mielestä silti yhtään ärsyttävä (toisin kuin eräs kaljupäinen ylellä seikkaileva hahmo), vaan ennemminkin sellainen suloinen höpsäkkä. Piirrosjälki on sarjassa kivan yksinkertaista, värikästä ja lastenkirjamaista. Jossette ole vielä tutustuneet, suosittelen.

pikkuprinsessa.jpg

Minä ja mieheni olemme nyt katsoneet molemmat kaudet Hannibalia, hyi! Siinä vasta koukuttavan kamala sarja! Hyvin kaukana prinsessatarinoista. Harvinaisina vapaahetkinäni olen katsonut myös Breaking badia, Amerikkaan kylmän sodan aikana soluttautuneista venäläisagenteista kertovaa sarjaa The Americansia sekä The Blaclistiä, josta en kyllä saanut niin paljon kiinni kuin olisin toivonut. Seuraavana listalleni pääsee Netflixin uusi alkuperäissarja Sense8, jota pikkuveljenikin minulle kovasti kehui. Noniin, nyt tekee mieleni istahtaa sohvalle telkkarin ääreen heti, vaikka valitettavasti toiveeni taitaa toteutua vasta hyvin myöhään illalla.

NFLIX_FrozenGIFS_13.gif

Suhteet Ystävät ja perhe Leffat ja sarjat Suosittelen