Sanokaa te, minä kuvaan.

En ole jaksanut nyt kunnolla päivittää blogia, en edes niitä kesälomakuvia, sillä ajatukseni ovat täyttyneet uuden arjen opettelusta. Olen nimittäin siirtynyt hoitovapaalta takaisin työelämään. Iik! Yksi kotiäitipäivä viikkoon sentään jää, sillä teen nyt toistaiseksi nelipäiväistä viikkoa. Uudenlaisen arjen pyörityksestä avaudun ehkä myöhemmin, kunhan ensin saan selville miltä tämä tuntuu. Muutakuin hassulle.

Mutta siis. Olen kyllä lueskellut monia blogeja, ja taas tänään ihastelin muiden blogien kauniita kuvia. Oma rakas, uusi kamerani on ollut nyt pari viikkoa lomalla, ja nyt olisi aika saada se taas töihin. Kopioin siis surutta muutamassa blogissa nähdyn haasteen ja kysynkin teiltä, rakkaat lukijat:

Mitä haluatte minun kuvaavan? Kaikkea saa ehdottaa kissanviiksistä lempisukkiin. Toiveita saa heitellä useampiakin. Kertokaa se kommenttiboksissa tämän ja huomisen aikana! (tai kunnes näette postauksen valmiina…)

Suhteet Oma elämä

Pieni suklaasilmä kylässä

Eilen meillä kävi mieluisia vieraita, nimittäin Yksi, kaksi, meitä on vain kaksi -blogista tutut helloAochi ja Kain. Sää oli kuumaakin kuumempi, ja vaikka yleensä viihdyn lämpimässä paremmin kuin viileässä, tällä kertaa tämä emäntä meinasi kyllä hyytyä helteen alle. Pahoittelut siitä.

Vaikka yksi(ja puoli)vuotiaat eivät osaa vielä leikkiä yhdessä, on toisen lapsen seura silti mieluisaa. Välillä on kiva seurailla toisen touhuja tai leikkiä vierekkäin. Ja äideistä on ylisöpöä kun kaksi vaahtosammuttimen kokoista pikkutyyppiä kävelevät käsi kädessä!!

IMG_6988.JPG

IMG_6992.JPG

IMG_7002.JPG

”Hyppysellinen suolaa”

IMG_7004.JPG

IMG_7010.JPG

IMG_7012.JPG

IMG_7016.JPG

”Kukkuu!”

IMG_7017.JPG

IMG_7020.JPG

Ihan ongelmitta ei näistä junioritreffeistä selvitty, sillä meidän neitimme ei suostunut nukkumaan päiväunia sinä aikana kun meillä oli vieraita. Iltapäivään mennessä väsymys (ja kuumuus) yhdistettynä mustasukkaisuuteen omista leluista johtivat ikäviin hampaanjälkiin Kain-paran selässä. Auts! Pahoittelut siitäkin! Kun vieraat lähtivät jatkamaan matkaa, meidän pieni pirulaisemme antoi väsymykselle periksi ja sammui sohvalle syliini. Nukkua posotti puolitoista tuntia Unikisu kainalossa ja sohvatyynyn jäljet poskessa.

IMG_7022.JPG

Unilta herättyään tättähäärämme etsiskeli Kain-kaveriaan useaan otteeseen, samoin kuin vielä tänäänkin. Nähdään siis pian uudestaan, Maisalla on jo ikävä!

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä