Eilen oli supersiivouspäivä (vaikkei tänään enää näytäkään siltä), joten tänäaamuna kaappasin oven pielessä rullattuna makoilevat matot rattaiden alakoriin ja tepsuttelimme pikkuneidin kanssa läheiselle matonpesupaikalle. Esimerkiksi Vantaalla on kymmenen tällaista ilmaista matonpesupaikkaa, joista suurimmassa osassa on kuivumista helpottava mattomankeli. Aurinkoisena päivänä pesijöitä riitti, mutta onneksi riitti altaita ja letkujakin. Varsinkin isoja mattoja on helpompi pestä kahdestaan, mutta hyvien tilojen avulla se matonpesu onnistuu kyllä yksinäänkin.

Minulla oli tietenkin pikkuapulainen mukana matkassa. Olin varustautunut hiekkaleluin ja traktorein, mutta eiväthän ne kiinnostaneet kun läsnä oli elementti nimeltä vesi. Tyttö pyöri siellä täällä, välillä yritti jopa mennä altaiden alle likavedellä läträämään. Aika pian jalasta lähti kengät. Koska oli lämmin ilma ja varavaatteet mukana, annoin tytön melskata altaiden ympärillä varpaitaan lammikoissa lätsytellen. Kun se ei enää riittänyt viihdykkeeksi, nostin tytön viereeni ”auttamaan” matonpesussa. Letkuista tuleva vesi oli kylmää, mutta urhea pikkuneiti ei antanut sen häiritä. Lopuksi, kun matot oli pesty ja omat romppeet kasattu, nostin koko tytön pesupöydälle ja huuhtasin kädet ja jalat letkulla puhtaiksi. Kuivat vaatteet päälle ja valmista tuli.

Aikamoinen urheilusuoritus tuo operaatio oli. Pienehköt ryijymatot ovat rullattuina kuitenkin aika isot pienten matkarattaiden alakorissa, ja märkinä erittäin painavat, mutta selvisimme matkasta. Tällä hetkellä matot tiputtelevat vettä pihalla pyykinaruilla, ja auringon lämpö tekee tehtäväänsä mattojen kuivumiseksi. Toivon, että matot ovat ”pesun” ja kuljetuksen jälkeen edes vähän puhtaammat kuin ennen… Ainakin hyväntuoksuiset ne ovat!

En ollut aiemmin käynytkään missään kaupungin matonpesupaikalla, vaan olin hoitanut homman yleensä mökillä. (Pienimmät matot meneekin pesukoneessa) Olin positiivisesti yllättynyt miten mukava henki matonpesupaikalla vallitsi, ihmisiä tervehdittiin ja uskon, että apuakin olisin saanut jos olisin sitä tarvinnut. Pikkuneidilläkin riitti niin paljon puuhaa ja virikkeitä, että hän sammui melkein heti rattaisiin päästyään.

Sain eilen illalla ystävältäni K:lta viestin ”Hellou! Miten kukkaskaba etenee? Mun flowerit näyttää tältä. *kuva rehottavasta parvekelaatikosta* ” Ajattelin vastata tämän blogin kautta.

Minulla on joskus (aina) vaikeuksia pitää parvekekukat elossa. Viimeistään neljän päivän pituisen kesälomareissun aikana ne kuivuvat ja kuolevat. (Eivät kuolisi jos kastelisin ne reilusti ennen lähtöä, nostaisin ne paahteesta lattialle varjoon ja kastelisin taas reilusti heti kotiintultua. Unohdan silti aina.) Ystävälläni on joskus (aina) vähän samaa vikaa. Olimme yhdessä ostamassa kummankin parvekkeelle kesäkukkia, kun kukanunohdus-taipumuksemme tulivat esiin, ja päätimme lyödä vedon. Se, jonka kukat kuolevat ensin, tarjoaa toiselle illallisen.

No miten minun kukkani voivat?

Siihen nähden, että ovat minun hoidossani, erittäin hyvältä! Petuniat, lobeliat ja pelargoniat kukkivat. Pelargonia alkoi kitua heti istuttamisen jälkeen, mutta alkoi sitten yhtäkkiä kukkia uudestaan ja kasvatti tuuheat, voimakkaan vihreät lehdet. Ehkä se vaati pienen sopeutumisen uuteen ilmastoon. Lobeliat ovat, noh, niinkuin lobeliat aina. Tylsiä, mutta hengissä. Petuniat (helppo, mutta juoppo perus-parvekekukka) kasvavat kasvamistaan. Olisi pitänyt ehkä laittaa amppeleihin yksi tai kaksi taimea enemmän, niin olisi vähän tuuheammat puskat, mutta ihan hyvältä nuo näyttää tuollaisenaankin.

Sitten tähtisilmät, nuo kaunottaret jotka näkyvät mm tässä postauksessa. Niille ei kuulu ihan yhtä hyvää. Kolmesta taimesta kaksi päätti heittää lusikan nurkkaan kukinnan jälkeen. Kolmaskin oli henkitoreissaan mutta virkistyi, ja pukkaa nyt uutta kukkaa. Mielestäni ne eivät kuivuneet, mutta taidan olla väärässä. Niiden kuuluisi viihtyä parvekkeella ja kukkia keväästä pitkälle syksyyn. Hmm, täytyy nyt tsempata sen jäljelle jääneen kanssa. Ajattelin laittaa niiden kahden raadon tilalle samettikukkaa, sitä en ole tainnut yhtenäkään vuonna tappaa. Eikä kissatkaan syö sitä. Eihän tätä lasketa huijaamiseksi, eihän?

Se varren päässä töröttävä petunia ei valitettavasti kasva alas- vaan ylöspäin, eikä näinollen peitä alustaansa. Mutta ihan kivannäköinen se on silti. Sen kastelu vaan on pirullista puuhaa, kun siinä ei ole reunoja!

”Onneksi” minulla on puutarhahommissa auttelemassa ahkera pikkuapulainen. Kukkien kastelukin sujuu niin hienosti, vaikka heti aamutuimaan!

Hups. Lirahti laatoille.

Parvekekukkien hoito-ohjeita otetaan vastaan!

Mitä kukkia teidän parvekkeilla on? Mitkä ovat lempikukkianne, joko ulkonäön tai helppohoitoisuuden vuoksi?