Asiat, jotka eivät menneet tänään niinkuin piti
Tänään oli periaatteessa ihan kiva päivä. Mutta.
– Piti lähteä ostamaan pikkuneidille kesäkenkiä klo 9, olimme ulko-ovella 10.15. Lisäksi tapasin matkalla tutun, jonka kanssa juttelin niin pitkään että missasin kaksi junaa. Kuten arvata saattaa, päivän aikatauluni olivat kuralla.
– Painelin ostamaan kenkiä stockalle, koska olen kuullut että siellä myyjät ovat päteviä lastenkenkäasioissa. Kun saavuin paikalle, lasten kenkäosastolla pyöri kuusi äitiä muttei yhtään myyjää. Ostin kengät äiti-intuition avulla.
– Kävin keskustassa ollessani työpaikallani vessassa moikkaamassa työkavereita. Juuri kun pääsin junaan, luin facebookista että iltavuorolainen (jota olisi myös ollut kiva nähdä) oli mennyt töihin raparperipiirakan kanssa.
– Poistuessani junasta en nostanutkaan rattaiden etuosaa tarpeeksi, vaan ihanan näppärien matkarataiden pikkuruiset etupyörät humpsahtivat junan ja laiturin väliseen railoon. Sydän pomppasi kurkusta ulos, mutta sain pelastettua lapseni luiskahtamasta junan alle. Tai no, jäämästä jumiin, ei se railo nyt niiiin iso ole. (Kukaan laiturilla olijoista ei tehnyt elettäkään auttaakseen vaikka näkivät mitä tapahtui)
– Huomasin, että toinen alakoriin viskatuista lenkkareista oli kadonnut. Nyyh, ne supersöpöt mini-adidakset eivät olleet kalliit, mutta sitäkin rakkaammat sekä äidille että lapselle! Onneksi uudet kengät sentään olivat tallella.
– Unohdin aamulla laittaa aurinkorasvaa. Emme palaneet auringossa, mutta se lisäkikkailu vaatteiden kanssa oli ärsyttävää, sillä oli kuuma. Tosi kuuma.
– Koska oli kuuma (kts. edellinen kohta) ja koska aikatauluni oli jo sekaisin (kts. eka kohta), päätin jäädä mieheni työpaikalle puoleksi tunniksi odottamaan kyytiä. Työt venyivät ylitöiksi, ja niin joutuivat venymään myös kitisevän ja joka paikassa touhottavan pikkuriehujan äidin hermot. Hermo katkesi lopulta parkkipaikalla, kun taapero ei suostunut pysymään kärryissään paikallaan sen aikaa, että saa lastattua tavarat pätsiin, joka autonakin tunnetaan.
– Kotiin tultuamme mies lähti suoraan valmentamaan, mutta minä halusin pitää pienen tauon. ”Ihan sama mitä se touhuaa, minä istun nyt tässä 10 minuuttia ja juon kylmää mehua”. (Voit lukea täältä, mitä kävi muovipurkeille viimeksi kun ajattelin noin.) Noh, hetken päästä huomasin, että sohvalla pelkkä vaippa päällään riehuvan taaperon vaippa oli falskannut lahkeesta. Jep, sitä itseään oli joka paikka täynnä. Ei muuta kun rätti kouraan ja luuttuamaan. Ja pyykkäämään sohvatyynyjä. Luojani, anna mun kaikki kestää…
– Unohdin Pikku Kakkosen. Siis yksinkertaisesti unohdin! Edellisen kohdan totaalikatastrofi olisi estetty laittamalla tv päälle, kanava kakkoselle, ja äiti sohvalle viereen lukemaan naistenlehteä ja hörppimään mehua. Tyhmä äiti.
