superäitiharjoituksia

Tällä hetkellä eniten päässäni pyörivä ajatus on ”miten hemmetissä mä selviän arjesta kahden lapsen kanssa kun miehen isyysloma parin päivän päästä loppuu?!” En ole ensimmäinen enkä viimeinen tätä stressaava äiti, ja samaa on pohdittu useassa lilyläisessä blogissakin viime aikoina. Vaikka joka puolella näkee, että kyllä muutkin kahden lapsen äidit arjestaan selviää, niin silti se hirvittää omalle kohdalle tullessa.

varpaat.JPG

Tänään pääsin vähän harjoittelemaan kahden lapsen kotiäitinä oloa, kun mies lähti omille menoilleen ja jäin lasten kanssa kolmistaan koko illaksi. Koska pienempi suvaitsi nukkua ainakin tunnin verran itsekseen ja isompi oli väsytetty sopivasti leikkipuistolla ja kaverisynttäreillä, sain sen lisäksi että pidin meidät kaikki kylläisinä ja puhtaina, vielä tehtyä sekä ruoan että iltapalan ja pestyä koneellisen pyykkiä. Isompi on ollut jo pari tuntia nukkumassa, enkä edes oikaissut missään iltatoimissa. Pienempi ei ole joutunut itkemään juuri yhtään. Äiti on ehtinyt imettäessään katsoa rauhassa telkkaria, rapsutella kissoja ja nyt pitkästä aikaa jopa kirjautua blogiin.

Voittajafiilis!

Saatan ehkä sittenkin selvitä tästä!

varpaat2.JPG

(Paitsi tajusin just ettei kukaan ole tainnut tyhjentää kissanhiekkalaatikkoa koko päivänä…)

Perhe Lapset Vanhemmuus

Ekoja kertoja

Itse on tullut koettua tähän ikään mennessä yhtä ja toista, ja kolmevuotias pikkuneitikin on nähnyt ja tehnyt jo vaikka mitä. 

Pikkuveikan synnyttyä pääsemme kokemaan taas huiman paljon erilaisia ekoja kertoja. Oli vähän jännää ajaa synnäriltä kotiin ekaa kertaa nelihenkisenä perheenä. Pikkuveikka oli vain muutaman päivän ikäinen kun hän oli ekaa kertaa muun perheen kanssa leikkipuistossa. Isovanhemmista on ollut ihanaa pitää uusinta lastenlastaan ekaa kertaa sylissä. Kuopuksen kanssa ekaa kertaa ruokakaupassa käyminen oli huomattavasti vähemmän kuumottavaa kuin aikanaan esikoisen kanssa. Kissojen ekat kunnon tutustumiset vauvaan ovat olleet liikuttavia, ekasta isosiskon sylissä olosta puhumattakaan. Vauva ekaa kertaa kylvyssä. Isosiskon futistreeneissä. Yöunilla pinnasängyssä. Naapureilla kylässä.

Ja tänään, kiitos Aika kypsä äidiksi -blogin Katien, pikkuveikkamme oli ekaa kertaa Linnanmäellä. Kypsässä melkein kahden viikon iässä. Pikkutyyppi lekotteli tyytyväisenä vaunukopassaan suojassa enimmältä meteliltäja viimalta, ja isosisko hurvitteli laitteissa vuorotellen isänsä ja vuorotellen toisten blogimutsien sekä näiden lasten kanssa. Kiitos seurasta kaikille asianosaisille, oli kiva nähdä! Toivotaan, että pikkutyyppi on jatkossakin yhtä leppoisa matkustaja kuin siskonsa. Mikäs tässä ollessa, kahden huipputyypin äitinä.

IMG_2900.jpg

Söpöt tylleröiset kotkot-junassa (kuva Ella F.)

Perhe Lapset Vanhemmuus