Jos metsään haluat mennä nyt…

…Kannattaa poiketa Helsinkiin Amos Andersson taidemuseoon. Kävimme siellä Phocahispidan ja M:n kanssa tutustumassa koko perheelle suunnattuun Metsäretki-näyttelyyn. Näyttelyssä on esillä useita suomalaisia klassikko-teoksia, ja nämä on ripustettu esille lapsia ajatellen. Näyttelyssä on jotain kaikille aisteille: taideteosten katselun lisäksi museossa pääsee kuuntelemaan ja ihmettelemään erilaisia ääniä, tunnustelemaan materiaaleja ja jopa haistelemaan metsän tuoksuja. Eri tilojen teemat vaihtelivat ruskasta lumiseen talveen ja öisestä lintumetsästä suon poikki kulkeville pitkospuille.

kaapiot.jpeg

Miten näyttelyssä viihtyi vilkas taapero kaverinsa kanssa? Yllättävänkin hyvin! Naperot ilahtuivat jo ensimetreillä löytäessään korin, josta sai napata kierroksen ajaksi mukaansa nalle-kaverin. Lattianrajasta löytynyt hiirenkolo oli jännittävä, muttei vetänyt vertoja talvipumpulimaailmasta löytyneelle luolalle. Näyttelyssä oli lainassa eläinnäytteitä Luonnontieteellisestä museosta, mikä ilahdutti ainakin meidän pientä eläinbongaria.  Olimme liikkeellä heti aamupäivästä, joten ruuhkaa ei ollut (lue: saimme kirmailla käytäviä ihan rauhassa keskenämme).

maisa_kiipeaa.jpeg

Molemmat naperot harrastivat myös kärpässienikiipeilyä, ja tuli jälleen kerran todistettua että minun refleksini ovat yhtä nopeat kuin kuolleella kävyllä…

Isommille lapsille on järjestetty näyttelyn yhteydessä työpajatoimintaa, tapahtumia sekä satutunteja. Kustannusosakeyhtiä Otava on julkaissut Metsäretki-seikkailukirjan, jossa riittää luettavaa ala-asteikäisille. Kirjasta tuttuja hahmoja voi sitten bongailla museossa. Kirjan on kuvittanut Stiina Saaristo, ja hänen upeita kuvituksiaan on museossa esillä kevään ajan.

Kierros oli viihdyttävä sekä äidille että lapselle. Pieni kulttuurintutkija nukahti rattaisiinsa ennenkuin pääsimme ulko-ovesta ulos.

maisa_sormi_suussa.jpeg

Metsäretki Amos Anderssonin taidemuseossa 24.2.2014 asti. Lisätietoja täällä.

Tarkempi kuvaus sekä lisää kuvia retkestämme täällä Ilman sinua olen lyijyä-palstalla.

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Piipi!

Yksi kissoistamme ei pidä lapsestamme. Se on Viivi.

Lapsemme pitää erityisesti yhdestä kissastamme. Se on Viivi.

img_1732.jpg

Vaikka kuinka yritämme kieltää kissaa raapimasta ja näykkimästä lasta, tassu viuhahtaa heti jos lapsi menee tarpeeksi lähelle. Ja lapsihan menee, koko ajan. Lapsi erottaa kissat toisistaaan ja tietää saavansa tältä yhdeltä aina tassunhuitaisun, yleensä pehmeän läpäytyksen, mutta joskus kynsienkin kera. Joskus seuraa kikatusta, joskus itku. Viivi ei ole muutenkaan sylihalipusu-kissa, vaan enemmänkin mukana touhuileva kaveri jota aikuiset minä saan rapsuttaa. Miksi lapsi sitten on niin kovasti juuri tämän kissan perään?

Yksi asia näitä kahta yhdistää enemmän kuin muita kissojani ja lasta, nimittäin leikki. Viivi on nuorin kissani, ja ehdottomasti leikkisin. Se jaksaa pomppia, hyppiä, juosta ja sinkoilla milloin minkäkin narun ja kepin perässä. Viivi jaksaa leikkiä kauemmin kuin kukaan on sitä jaksanut leikittää. Lapsellamme ei riitä vielä keskittymiskyky (eivätkä taidot) pitkiin ja kunnollisiin leikkituokioihin, mutta kovaa yritystä on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa. Viivi on aina valmis leikkimään. Leikkiessään Viivi ei koskaan ärhentele tai yritä millään tavalla satuttaa, vaan on mitä innokkain ja kultaisin hyppivä leikkitoveri. Viivi on leikittäjä-lasten paras kaveri.

Maisa osaa sanoa nimeltä yhden kissan, ja se on Viivi. Tai Piipi tai Viipi. Kokoajan syliin tunkeva pullukkapoikamme Ami on selkeästi kakkossijalla, ja Maisan kielessä nimellä Aaa.

Mitä Maisa tekee ensimmäisenä kun tulemme Metsäretki-museokierrokselta kotiin? Huudahtaa Piipi!, painaa kaikkia kolmea kissaa nenästä ja käy eteisen lattialle niiden viereen makaamaan.

Mutta miksi lapsi tökkii nukkuvaa kissaa tietäen, että se herättyään puree? En tiedä. Huoh.

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä