Osallistuin Muksun ja Lilyn yhteistyökampanjaan kertomalla omasta vauvakuumeilustani. Tai minun kohdallani se oli lähinnä raskauskuumeilua. Tässä vähän pidempi versio tarinasta, sekä tämänhetkinen tilanne.

Firman pikkujouluissa, ehkä raskausviikolla 38. (huom. ei ole minun olut…)

Olimme puhuneet mieheni kanssa jo yhteenmuuttaessa, että haluamme jossain vaiheessa lapsia. Olimme nuoria, joten ei ollut mikään kiire. Sitten aloitin opiskelut, eikä vauva-ajatus ollut ajankohtainen. Lopulta valmituin ammattiin, minulla ja miehelläni oli vakituiset työpaikat ja asuimme omassa asunnossa. Kaikki oli nyt valmiina vauvaa varten. Meille joku vauva? Eikai sentään! Hirveän työläskin se olisi, en mä sellaista halua!

Mutta ajatus alkoi itää takaraivossa. Kaikkialla tuli vastaan naisia ison raskausmahan kanssa. Monet odottavat äidit näyttävät mielestäni jotenkin todella kauniilta ja seesteisiltä, aivan kuin he uhkuisivat jotain äidillistä viisautta ja rakkautta. Ja lempeyttä. Ja tulevat isät silittelemässä vaimojensa vatsaa, oih. Ajattelin, että olisi niin ihanaa jos itselläkin olisi sellainen ihana pallomaha! Aloin olla hieman kateellinen kaikille raskaana oleville naisille. Ja niitähän oli! Joka kadunkulmassa tuli vastaan joku maha pystyssä, mihin tahansa menikin.

Rv 31 (?) Häämatkalla Vanajanlinnassa.

Lopulta taivuin, ja ehdotin miehelleni että nyt olisi hyvä hetki jättää pillerit pois. Miehelläni oli useita kavereita, joille oli juuri syntynyt lapsia, joten hänelle päätös oli helppo. Sovimme, että koska mikään kiire mihinkään ei ole, emme ala varsinaisesti ”yrittää” lasta, vaan lapsi saa tulla jos on tullakseen. Katsotaan sitten vuoden tai parin päästä tarkemmin jos mitään ei ala tapahtua. Reilu kuukausi pillereiden lopettamisesta tein positiivisen raskaustestin.

Raskausaika oli toisaalta ihanaa, toisaalta vähän omituista kaikkine oireineen ja vaivoineen. Ainutlaatuista. Alussa olin todella väsynyt ja sitten alkoi pahoinvointi, joka oli kuin kestokrapula monta, monta viikkoa putkeen. Nivelet alkoivat löystyä jo aika alkuvaiheessa, ja puolenvälin jälkeen en voinut esim. ottaa yhden ainuttakaan juoksuaskelta. Maha alkoi kasvaa isoksi ja aina vaan isommaksi, lopulta jopa naurettavan suureksi pituuteeni nähden. Iso maha toi mukanaan tietysti selkävaivat. Loppuvaiheen kiusallisin ja tuskallisin vaiva oli käsien puutuminen.

Kolme päivää laskettuun aikaan. Blogin tyylille uskollisesti kissa asusteena.

Jos ranne-oiretta ei lasketa, raskaanaolo oli pääosin mukavaa. Alussa, ennen kuin se näkyvä raskausvatsa alkoi kasvaa, oli ihanaa fiilistellä itsekseen ”siellä se ikioma pienenpieni ihmisenalku kasvaa sisälläni”. Kun vatsa alkoi kasvaa näkyvämmäksi, oli fiilis vielä vahvempi. Aloin tuntea itsenikin välillä sellaiseksi lempeän äidilliseksi. Mutta vauva? Mikä vauva? Ainiin tuleeks meille se vauvaki? Niin sit joskus monen kuukauden päästä vasta.

Rv 39. Leipäjuustotarjotin omasta takaa.

Noh, nopeasti se 9 kuukautta menee. Kun kuukaudet lähenivät loppuaan, ja alkoi lastentarvikeliikkeissä ravaaminen ja vaunujen ja turvaistuinten vertailu, sekä vauvanvaatteiden hamstraus ja lopulta pesu, viikkaus ja järjestely, alkoi ajatuksen siirtyä pikkuhiljaa siihen vauvaankin. Minkälainen se on? Onkohan se hirmu söpö? Nukkuukohan se yhtä paljon kuin äitinsä? Millaistakohan elämä sitten on? Milloinkohan se syntyy? Mutta haluan vain sen vauvan, en oikein pidä lapsista. Toivottavasti se ei kasvaisi ikinä. Miten mä pärjään jonku ärsyttävän, sinne tänne juoksentelevän lapsen kanssa? Ääh, haluan vain sen vauvan!

Sain vauvan, joka oli söpö, höpsö, isänsä näköinen ja siunattu kohtalaisille unenlahjoilla. Aika pian hoksasin, että kyllä se oma lapsi varmaan on aika kiva sitten isompanakin, ei sitä vauvavaihetta jaksa kauaa. Ja totta, Maisa on nyt yksivuotiaana ihan huipputyyppi, ja odotan innolla sitä kun hän kasvaa! 🙂

Minäkin tein täällä Lilyssä sen alussa mainitsemani vauvakuumetestin. Vähän jo ounastelinkin, että ehkä jotain kuumeilua voisi olla taas ilmassa, mutta yllätyin hieman kun tulos olikin Kova kuume.  ”Näet jo itsesi raskaana, vain vauva puuttuu.” Jep jep, ehkä se testi taitaa olla oikeassa. ”Näin kova kuume vaatii akuuttia täsmähoitoa, nähdään 9 kuukauden päästä!” heheh, no ei ehkä ihan vielä.

Mistä näitä raskausvatsoja taas sikiää? Perhekerhossa, jossa käymme Maisan kanssa, on useampi Maisan kaverin äiti raskaana. Kaduillakin kulkee joka paikassa vain raskaana olevia. Täh? Miten mä olen taas tässä tilanteessa? Perjantaina perhekerhossa kävi äiti, jonka nuorimmainen oli 3 viikkoa vanha. Iik, niin ihana!

Olemme mieheni kanssa puhuneet, että kaksi lasta olisi kiva. Miksen siis varaa kierukan poistoa huomiselle? Siihen on muutama tyhmä syy: a) en ole ihan satavarma jaksanko vielä sitä valvomis/imetys/vaipparumbaa 24/7 uudestaan b) Miten jaksan olla Maisan kanssa tarpeeksi jos syntyy toinen joka vaatii minun täyden huomioni ja aikana koko ajan? Ehdinkö sitten nauttia Maisan kanssa olosta? Maisa on niin pienikin vielä. c) Tämä on kaikista ratkaisevin (ja typerin) syy: Jos tulisin yhtä nopeasti raskaaksi kuin viimeksikin, vauva syntyisi joulukuussa niinkuin minä, mieheni ja Maisa. En halua sitä, viimeksikin oli ihan liikaa juhlia ja lahjatoiveita mietittävänä yhden kuukauden aikana. Katsotaan uudestaan…öö…. toukokuussa? 😉

Mutta on ne vauvatkin vaan ihania, kun ne on niin pieniä ja lutusia!

Maisakin oli joskus niiin pieni (ja äiti turvonnut…)