Päivän kissakuulumiset

Tuttuun tyyliin jatkan juttusarjaa ”Missä lämmin, siellä kissa” yhdellä kuvalla. Tällä kertaa modeemin päällä.

mini_ja_modeemi.jpg

Mulkoileva mini, tassunlämmittimenä toimiva modeemi sekä Espanjan tuliaisviinit.

Flunssahuuruisen päivän hauskin tapaus: Taittelin sanomalehdestä (siitä jonka naapuri kiikuttaa postiluukkuumme joka päivä <3) biojätepussin. Maisa tuli katsomaan mitä puuhaan ja mikä minulla on kädessä. Noh, väsyneenä ja aivottomana kotiäitinä tempaisin pussin päähäni. Pikkutilliäinen meinasi tikahtua nauruun kun kekkuloin keittiössä biojätepussi päässäni (huom. verhot olivat kiinni, ja toivottavasti pomoni ei tunnista minua tästä blogista). En tajua miten noin pienellä voi olla huumorintajua, mutta hyvin upposi ainakin tämä hölmöily. Mutta kun katsahdin alaspäin, mitä näinkään: meidän ”kovakundi-kollimme” Ami oli aivan kauhuissaan, silmät lautastakin suurempina ja niskavillat pystyssä! ”Mikä, siis MIKÄ tötteröpää-hirviö kotiimme on ilmestynyt?!?!” Valitettavasti naurunremakaltani en saanut otettua kuvia kissaparan alkushokista, mutta eiköhän näistäkin kuvista selviä kollimme suuri hämmästys.

ami.jpg

ami2.jpg

Ekassa kuvassa on enempi pelkoa mukana, tässä tokassa jo enempi hämmennystä ja uteliaisuutta. Kai muutkin osaa lukea kissan ilmeitä??

Samanlainen reaktio on tavattu aiemmin mm. tutun lapsen tehtyä eteisessä lähtöä ja vedettyään päähänsä korvallisen kissapipon. ”Ou nou, jättikissa eteisessä”… Hupsuja mitä hupsuja, koko perhe.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Köhäperhepeti

Tai köhää perhepedissä. Tai köhäperheen peti.

Olemme siis taas kipeinä. Maisa erityisesti, raukalla on kuumetta, yskää ja särkyä. Myös minulla on taas tukkoinen olo ja yskä. Miehelläni on – mikäs muukaan kuin – yskä. Onneksi mieheni yskä alkaa jo mennä ohi, niin on edes joku joka jaksaa pitää tätä perhettä pystyssä. Sairastaminen on sieltä ja syvältä.

Toissayön nukuin Maisan huoneen vierassängyllä (joka on kieltämättä oikein viihtyisä), ja ekasta heräämisestä otin pikkuneidin suosiolla viereeni. Äidin sydäntäkin särki kun pikkuiselle nousi kuume sellaista vauhtia että hän tärisi! Äidin kainalo on silloin ainoa oikea paikka! Vaikkakin koko aamuyö meni pikkuväkkärän potkuja ja nyrkkejä väistellessä… Kuume myös laski yön aikana, aamulla ei ollut kuin pientä lämpöä, ja muita epämääräisiä oireita.

Viime yönä laitoimme pikkupotilaan suosiolla sänkyymme nukkumaan. Oikea ratkaisu vai virhe? En ole varma. Ei tarvinnut nousta kertakaan ylös lohduttamaan, mutta kyllä sitä monotusta tuli taas kerrakseen. Pikkuvauvana Maisa nukkui vieressäni, eli ”perhepedissä” (inhoan sitä sanaa, neuvola käytti sitä aina, vaikka minun mielestä vauva ”nukkui vieressäni”). Yöimetykset olivat todella helppoja kun ei tarvinnut edes kunnolla herätä sitä varten. Siirto omaan sänkyyn tuli aiheelliseksi noin viiden kuukauden tienoilla, kun äidille tuli ahdasta vauvan ja miehen välissä (miehellä oli ollut sinä aikana käytössään vain n.40cm kaistale sänkyä, mutta hyvin tuo näkyi mahtuvan, heh heh). Nukkumisrauha on ollut aina minulle tärkeää. Nyt sitä ei taas ole, koska lapseni sairastaa, yhyy!

Jos ensi yö on samanlaista, mitä sitten teen? Nukunko omassa sängyssä ja ravaan lastenhuoneeseen vain isompien itkujen alettua? Nukunko lastenhuoneessa vierassängyllä yksin ja herään joka rasahdukseen mutta olen heti käytettävissä? Vai nukummeko kaikki samassa sängyssä huolettomina mutta äidin yläkroppa mustelmilla? Ääh…

Tauti, mene pois! Emme halua sinua enää!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Terveys