Yhteistyössä Netflix

Kun joskus yli vuosi sitten talouteemme tuli Netflix-suoratoistopalvelu, tuntui että kaikki sen lastensarjat oli paljon meidän kaksivuotiasta vanhemmille tarkoitettuja. Sitten löysimme Mimin ja Kukun, Tuttiritarin sekä Seikkailija Doran (ja maailman ärsyttävimmät korvamadot), ja niillä pärjäsikin sen mitä tuon ikäinen nyt ruutuaikaa tarvitseekaan.

Lisäksi meillä on mieheni penkkiurheilun takia useita maksullisia kanavapaketteja, ja niiden mukana myös muutamia lastenkanavia. Niitä ei juurikaan tule katseltua, sillä harvoin satumme avaamaan television juuri silloin, kun sieltä on tulossa meidän lapsemme ikäiselle sopivaa sisältöä. Ja jos tulee, niin esimerkiksi Disney Juniorilla iso osa ohjelmista on englanniksi puhuttuja. Kuten meidän neitimme lempparit Sofia the First ja Jake and the Neverland Pirates. Näitä olemme katselleet suomeksi puhuttuina Neloselta (?), mutta arvatkaa vaan, muistaako niitä ikinä nauhoittaa oikeaan aikaan. Ja niin televisiohullu perhe emme sentään ole, että ajoittaisimme lapsen päivärytmit tv-ohjelmien mukaan…

No nyt alkuvuonna huomasimme iloksemme, että nämä kyseiset sarjat löytyvät myös Netflixistä! Suomeksi puhuttuina.

Sofia ensimmäinen on Disneyn sarja, joka kertoo pienestä Sofia tytöstä. Sofian äiti nai kuninkaan, joten Sofiasta tulee yllättäen prinsessa. Hän opettelee elämää prinsessana, ja huomaa, ettei se olekaan aina sellaista, millaiseksi oli prinsessan elämän kuvitellut. Mielestäni sarjan päähenkilö on hyvä roolimalli pienelle tytölle, sillä Sofia käy läpi mm. sitä, että prinsessana olo ei ole pelkkiä hienoja vaatteita, vaan enemmänkin sydämen viisautta. Ja että prinsessanakin voi tehdä kaikkea muutakin kuin ”prinsessajuttuja”, esimerkiksi harrastaa partiota, tai olla edelleen ystävä tavallisten kyläläisten kanssa. Sarjassa esiintyy pikkuprinssien ja -prinsessojen lisäksi satuhahmoja peikoista velhoihin, ja vaikka välillä liidetään hurjistuneen lentävän maton kyydissä, eivät kohtaukset ole liian hurjia tai pelottavia kolmivuotiaalle. Väkivaltaakaan sarjassa ei ole, verrattuna vaikka uusimpiin Disneyn (prinsessa)elokuviin.

Toinen hyvä uutuus Netflixinkin valikoimassa on Jake ja Mikä-mikä-maan merirosvot. Vaikka kyseessä on pienet merirosvo-lapset, jotka seikkailevat arkkivihollistaan Kapteeni Koukkua vastaan, ei tämäkään sarja koostu väkivallasta tai ylivoimaisesta pahuudesta. Jake ystävineen päihittää hieman yksinkertaisen ja erittäin ahneen Kapteeni Koukun nokkeluudella ja ystävien apuun luottaen. Palkinnoksi hyvin suoritetuista tehtävistä he saavat kultarahoja, joita jakson lopussa aina lasketaan. Prinsessoja tässä sarjassa ei nähdä, mutta pikkuneitimme rakastaa Jakea silti. Tämä taitaa kuulua myös mieheni lastenohjelma-suosikkeihin. Jos Sofiassa pähkäillään useimmiten jonkin ihmissuhteisiin liittyvän pulman äärellä, Jakessa ratkotaan konkreettista tehtävää, kuten kaapattua skeittilautaa tai aarrekartan arvoitusta. Tärkeitä hommia molemmat. Nämä molemmat Disneyn sarjat ovat mielestäni hyvin toteutettuja – piirrosjälki on tasaista, äänet synkronoituvat hyvin ja laulutkin ovat kivoja – myös suomeksi käännettynä.

Neidillämme on tapana herätä viikonloppuaamuisin kukonlaulun aikaan (eli n. seitsemältä), ja kömpiä sänkyymme minun ja mieheni väliin. Ylen lastenohjelmat eivät ala viikonloppuaamuisin niin aikaisin, joten on kieltämättä aika luksusta napsauttaa makuuhuoneen telkkarista Netflix päälle ja valita sieltä lapselle viihdykettä. Itse voi huilata sängyssä hieman pidempään, ja kömpiä aamupalan laittoon vasta hetkeä myöhemmin. Lisähelpotuksena toimii vielä se, että jos sattuisi itse torkahtamaan koko jakson ajaksi, uusi jakso alkaa automaattisesti…

Muita tämänhetkisiä suosikkeja ovat edelleen napero eli Pocoyo, Palomies Sami, My Little Pony (hrr, sanoo äiti) ja Muumien maailma. Pocoyo on ilmeisesti eskari-ikäisille suunnattu, mutta sopii oikein mainiosti myös ihan pikkulapsille. Siinä on värikkäitä hahmoja, jotka miellyttävä-äänisen kertojan säestämänä puuhailevat ja pohtivat kaikenlaista. Hahmot seikkailevat kokonaan valkoisella taustalla, mikä rauhoittaa kuvaa miellyttävästi ainakin äidin mielestä. Vaikka sarja on hyvin opettavaisella ajatuksella tehty ja touhuilut tapahtuvat rauhallisella tahdilla, jaksaa pienikin lapsi silti kiinnostua niistä. Suosittelen. Positiivinen yllätys oli nukkeanimaationa toteutettu Muumien maailma. Tuttuja hahmoja ja tuttuja seikkailuja, ehkä aavistuksen lähempänä Tove Janssonin ajatusmaailmaa kuin japanilainen piirrosversio. Myös Halinallet löytyy Netflixistä useilla jaksoilla edustettuna, ja uskoisin sen olevat oikein kiva myös pikkuisemmille katsojille.

Eräänä aamuna ollessamme valitsemassa neidille jotain vanhoista tutuista ohjelmista, hän ilmoitti haluavansa Sakun ja Vaakun. ”Minkä?” ihmettelimme mieheni kanssa. ”No Sakun ja Vaakun.” jatkoi tyttö. ”Näkyykö se tuolla ruudussa?” kysyin ja yritin sumuisilla aamusilmillä epätoivoisesti siristää ohjelmalistaa. Lopulta erotin ohjelman nimeltä Zack and Quack. Päättelin sen olevan lapselle tuttu esim. Pikku Kakkosesta. No olihan se, ja ohjelman alkaessa tunnistin itsekin hämärästi nämä pop-up-kirjassa elävät paperiset(?) kaverukset.

Jotain rajaa yritämme pitää näissä lastenohjelmissakin, emme esimerkiksi ole antaneet lapsen pyynnöistä huolimatta katsoa kuin kerran sitä, kuinka Barbie ystävineen valitsee puolen tunnin ajan vaatteita treffeille kavereidensa kanssa. Pysytellään mieluummin vielä siinä ystävyyttä, älyä, rohkeutta ja hyväsydämisyyttä painottavassa 8-vuotiaassa prinsessassa.