Pikkuhiljaa ovat ajatukset alkaneet kääntyä pelkästä raskauden potemisesta siihen, että meidän perheeseemme oikeasti tulee yksi tyyppi lisää. Melkein kaikki on jo valmiina esikoisen vauva-ajasta, mutta silti koko ajan houkuttaisi ostaa jotain lisää. Jotain uutta, pientä ja söpöä. Ainakin kasata ja pedata pinnasänky valmiiksi, vaikka sille tulee todennäköisesti käyttöä vasta joskus kolmen-neljän kuukauden päästä.

Konkreettisten tavaroiden järjestelyn lisäksi on tullut aika pohtia tulevaisuutta ja tulevia hoitokuvioita. Niin perheen sisällä (sisaruussuhde, kissat, oma-aika, perheaika) kuin yhteiskunnallisesti katsottuna (kuka hoitaa, ketä hoitaa ja mihin asti?).

Latteäidin aamukahvi

Minä pidän hyvin todennäköisesti äitiysvapaiden perään koko vanhempainvapaan, tai ainakin leijonanosan siitä. Tarkoituksena on sen jälkeen jäädä hoitovapaalle, niin ettei pienimmän tarvitsisi mennä päiväkotiin ainakaan alle kaksivuotiaana. Kun mieheni kanssa aloimme puhua perheenlisäyksestä ensimmäisen lapsen jälkeen, sovimme, että toisen lapsen siunaantuessa on miehen vuoro jäädä hoitovapaalle.

Olen kuitenkin alkanut pohtia, josko sittenkin pitäisin ainakin osan hoitovapaasta itse. Mistä sen tietää millaista se kotona olo on sitten kahden kanssa? Alku ainakin on varmaan kaoottista, mutta tähänastinen kokemus kertoo, että elämä helpottuu lapsen kasvaessa. Kahden kanssa aika ei varmasti käy niin pitkäksi kuin yhden, ja sitäpaitsi tukiverkkojakin on ehtinyt kertyä enemmän kuin esikoisen aikaan. Tuntuu siis tavallaan epäreilulta, että äitinä joudun handlaamaan sen kaikista rankimman vaiheen, jonka jälkeen luovutan hoitovastuun isälle, joka pääsee hyppäämään puikkoihin valmiiden rutiinien pyöriessä omalla painollaan ja pienimmänkin lapsen ollessa mukavassa taapero/leikki-iässä.

Itselleni kiva vaihtoehto olisi, että äiti olisi kotona ensimmäisen puoli vuotta-vuoden, sitten isä olisi oman pätkänsä, ja sitten taas äiti niin pitkään kuin talous kannattelee. Mutta työnantajan puolelta tämä vaatisi jo aikamoista joustoa – lomaa (sijainen?), töitä (sijaisen irtisanominen?), lomaa (sijainen?). Huoh. Toisaalta taas saattaisikin olla ihan mukavaa olla se kotoa pois pääsevä, työssäkäyvä ”kiva vanhempi” uhmaiän vyöryessä päälle voimakkaimmillaan. Täytyy myös muistuttaa itseään, ettei työssäkäyvän vanhemman rooli tarkoita sitä, ettei koskaan näkisi lapsiaan. Päiväkotivientien ja -hakujen puuttuessa yhteistä aikaa jää joka tapauksessa enemmän kuin molempien ollessa työelämässä. Eikä vanhemmuus ole mikään kilpailu, ei varsinkaan oman perheen sisällä.

Tätä hoitovapaa-asiaa ehtii vielä sulatella, enhän ole vielä edes äitiyslomalla, ja lapsen syntymäänkin on vielä matkaa. Mutta se, josta pitäisi jo piakkoin päättää, on esikoisen päiväkotiura.

Lattelapsen prinsessakahvi

Pikkuneiti aloitti kunnallisessa päivähoidossa 2-vuotiaana. Se oli oikein sopiva sauma meidän perheellemme, ja neiti on viihtynyt ihan hyvin. Mieheni vuorotyön ja sukulaisten avun turvin olemme kyenneet järjestämään päivähoidon niin, että lapsi tekee keskimäärin kolmipäiväistä hoitoviikkoa. Se on mielestäni hyvä kompromissi perheen, työn ja päivähoidon yhdistämiseen. Mutta jatkaako tätä vauvan synnyttyä vai ei? Siinäpä pulma. Jos esikoinen jää osa-aikaiseen hoitoon vauvan synnyttyä, saa äiti enemmän lepoa, kun omat päiväunet pystyy ajoittamaan paremmin vauvan rytmin kanssa yhteen (olettaen että vauva nukkuu pidempiä unia kuin vartin kerrallaan…), lapsi saa ikäistään seuraa ja liikuntaa kotipäiviä enemmän (varsinkin jos vauva on kovin suuritarpeinen ja pienissä pätkissä nukkuva) ja kuopus saa kahdenkeskistä aikaa äitinsä kanssa. Näistä ehdottomasti tärkeimpänä nostan esille äidin jaksamisen.

Mutta toisaalta, jos esikoinen jää äidin ja vauvan kanssa kotiin, helpottaa se ehkä sisaruussuhteen syvenemistä ja vähentää mustasukkaisuutta uutta tulokasta kohtaan, sairastelut ehkä vähenevät, arkirumba kevenee kun lasta ei tarvitse tuoda ja hakea tiettyyn aikaan, ja rahaa säästyy aika lailla päivähoitonmaksun jäädessä pois ja tilille kolahtaessa (pieni) yli 3-vuotiaan lapsen kotihoidontuki. Näistä suurimmat plussat ovat sekä mahdollisesti parempi sisaruussuhde että taloudellinen näkökulma. Joudumme viimeistään hoitovapaan alkaessa laskemaan senttejä, eikä asuntolainan lyhennysvapaakaan välttämättä pelasta perheemme taloudellista tilannetta. Luulin, että yhtälöön pitäisi lisätä vielä mahdollinen hoitopaikasta luopuminen, mutta luojalle kiitos kotipaikkakunnallamme on otettu käyttöön hoitopaikkatakuu! Eli jos oikein ymmärsin, voimme ottaa lapsen pois hoidosta ennalta ilmoitetuksi ajaksi, esim. vuodeksi, ja määräajan päätyttyä lapselle on hoitopaikka varattuna samasta päiväkodista kuin ennen taukoa. Tämä on meille suuri asia, sillä tämänhetkinen päiväkoti sijaitsee n. 100 metrin päässä kotoamme, kun pahimmillaan matkaa voisi olla useita kilometrejä (eli jopa toista tuntia lisää jo ennestään pitkään työmatkaan). Tottakai asiasta pitää keskustella myös pikkuneidin kanssa – kolme-neljävuotias osaa jo kertoa oman mielipiteensä, vaikkemme tietenkään koko päätöstä hänen vastuulleen sysää. Kokopäiväisenä emme missään skenaarioissa laita häntä hoitoon, niinkuin ei hän ole nytkään, vaan esim. 2-3 päivänä viikossa.

Summa summarum: Minä pidän vanhempainvapaat ja yhdessä miehen kanssa vuorotellen pidämme hoitovapaata niin pitkään kuin taloudellisesti on mahdollista. Esikoinen jää mahdollisesti pois päiväkodista ainakin hoitovapaan aikana, ehkä jo aiemmin.

Millaisia vanhempain-/hoitovapaa ja päivähoitokeskusteluja teillä on käyty? Miten te toista lasta odottavat olette aikoneet järjestää esikoisen hoidon vauvan synnyttyä?