Meidän Ami-kissallemme ilmestyi viikonloppuna korvanlehteen patti, joka vain kasvoi kasvamistaan, ja alkoi jo selkeästi haitata kissaa. Saimme tälle päivälle ajan eläinlääkärille, joka totesi vaivan heti verikorvaksi. Yleistä esim. labradorin noutajilla, kissoilla ei niinkään.

Verikorvassa siis korvanlehden rustojen väliin alkaa kerääntyä verta, usein jonkin kolhaisun seurauksena. Vaiva ei ole sinänsä vaarallinen, mutta saattaa olla kipeä. Ensihoitona eläinlääkäri suositteli korvan veripatin tyhjentämistä ja kortisonihoitoa. Joskus tyhjennyskin auttaa ja vaiva katoaa, mutta joskus siitä ei ole mitään apua, vaan veri kerääntyy aina uudestaan ja uudestaan. Silloin ei auta kuin tikata koko korvanlehti täyteen pieniä tikkejä, jotka estävät veripatin syntymisen. Toivotaan nyt, että tämä auttaisi, jottei Amista tarvitsisi tehdä kukkakaali-korvaa loppuiäkseen. Toki se olisi vain kosmeettinen haitta, ja kuten totesin jo eläinlääkärissäkin, onneksi Ami ei ole enää näyttelykissa.

Ami korvan tyhjennyksen jälkeen. Patti on pois, mutta korva on vielä lurpallaan. Entisellään se ei ole välttämättä koskaan.

Päädyimme hetken pohdinnan jälkeen yrittämään patin tyhjentämistä kissan ollessa hereillä, sillä rauhoittamisessa on aina omat riskinsä. Ami on kissoistamme lauhkein, ja meitä oli siinä kolme aikuista eläinlääkärin lisäksi pitelemässä kissaa. Saimme toimenpiteen melkein loppuun asti tehtyä, kunnes kissalla tuli sietokyvyn raja vastaan – ja se puraisi minua. Mielestäni pidin kissan päätä paikallaan hyvin tiukasti, eikä se saanut sitä rimpuiltua irti. Joko kissa otti jonkin ylimaallisen voimapuuskan tai minun otteeni herpaantui sadasosasekunniksi, niin tai näin, kissa puraisi minua kämmeneen. Ja puraisi todella kovaa.

Kissa saatiin hoidettua, korva tyhjennettyä ja lääke laitettua, mutta valitettavasti ei ilman sivullisia uhreja. Kissan pää liikahti vain ihan ihan vähän, ja koko tilanne kesti ehkä alle sekunnin, mutta tiesin heti, että nyt sattui. Ja käteen sattuu itseasiassa vieläkin.

Auts, auts, auts

Minulla on omia kissoja nyt yhdeksättä vuotta, ja tämä on ensimmäinen oikeasti kipeä vahinko, johon jouduin hakemaan antibiootit. Antibioottien lisäksi sain loppuviikon sairaslomaa, mikä tuli ihan yllätyksenä. Miten noloa kiikuttaa töihin lappu, että ”oma kissa puraisi, jään saikulle”, hah!

Kissan puremat ovat pahoja sen takia, että ne ylettyvät niin syvälle. Kissan kulmahammas on kuin pieni bakteereja täynnä oleva tikari, joka tällä kertaa upposi vahingossa kämmenlihaani. Ja jottei tulehdus tästä pahene tai lähde etenemään, pitää kyseinen käsi pitää levossa muutaman päivän.

En ole kissalle, saati eläinlääkäriaseman henkilökunnalle vihainen. Tämä oli ihan ylimääräinen ja turha vahinko, joita ei toivoisi tulevan, vaikka kissoja olisi kuinka monta. Mutta aina ei kaikkea voi osata ennustaa tai ennakoida. Jatkossakin aion valita kissojeni hoidossa sen tavan, joka on niille turvallisin, vaikka rauhoittaminen olisikin se helpompi vaihtoehto. Puremahaavaa enemmän kaduttaisi se, jos kissa ei enää heräisikään pientoimenpidettä varten laitetusta rauhoituspiikistä. Tämä toimenpide varmasti sattui puudutegeelistä huolimatta, mutta ei se lääkepöllyssä oksentelukaan ole eläimelle miellyttävää.

Toivon tietysti, että tämä jää viimeiseksi näin kipeäksi puremahaavaksi – vaikka niinhän se menee, että rapatessa roiskuu.

Ami peilailee itseään uunin kyljestä, ja Mini hoitaa.

Ami vaikuttaa nyt kotiintultuaan aivan normaalilta (lurppakorvaa lukuunottamatta), ja kaikki kolme kissaa kiehnäävät jaloissani odottaen että kaivaudun sohvalle ja otan ne kainaloon. Pikkuneiti lähti hoitoon mummolaan jo ennenkuin sairaslomasta oli mitään tietoa, joten nyt saan oikeasti levättyä. Hampaistaan huolimatta nämä kissat ovat kotioloissa aivan superkilttejä kainaloisia, ja minulle niiiin rakkaita. Meillä kaikilla on ollut aika traumaattinen päivä, joten nyt vaihdan tällä terveellä kädellä kirjoittamisen kissojen silittämiseen ja painun sinne sohvalle.