Oltiinpa kerran pikkuneidin kanssa ystäväni luona kutsuilla. Pikkuneiti jutteli siellä muutamien vieraiden kanssa ja haastatteli muun muassa heidän ikäänsä, ja sitä ovatko he jo aikuisia. Erään kanssa lähdettiin samaa matkaa kotiinkin, sillä hän sattui suuntaamaan saman junaradan varrelle kuin me.

Eräänä toisena päivänä olin lähdössä kahvilaan lasten ja parin tuttavan kanssa. Kun yritin selittää pikkuneidille keitä me olemme tapaamassa, hän kysyi ”onko se se lapsenkokoinen täti?”
”Mitä? Kuka?”
”No se lapsenkokoinen täti, joka on jo aikuinen.” Yritin kuumeisesti miettiä, kuka ihme on lapsenkokoinen täti. Joku teini? Onko me tavattu lyhytkasvuisia ihmisiä? Sekoittaako se nyt johonkin piirrettyyn?
”No se täti joka oli siellä kutsuilla ja tuli meidän kanssa junalla!”
Aaa! ”Ai hän! Hän taisi vitsailla olevansa lapsenkokoinen, eli lyhyt, kun kysyit onko hän aikuinen vai lapsi. Mutta hän on kylläkin ihan tavallinen aikuinen, äidin kokoinen.”
”Ai.”

Hetken kuluttua junan ikkunasta näkyy Linnanmäki.
Neiti kiljahtaa innoissaan ”LINNANMÄKI!! Jee, maailmanpyörä.”
”Kun olet vähän isompi, voimme mennä yhdessä maailmanpyörään.”
”Sit kun mä kasvan aikuiseksi, mä voin mennä sun ja isin kaa maailmanpyörään.”
”Kyllä sä pääset siihen jo aiemmin. Ainakin sitten kun olet koululainen.”
”Ai sit kun mä olen yhtä iso kun se lapsenkokoinen täti? Pääseekö se maailmanpyörään?”

Kahvilatreffien jälkeen istumme taas junassa ja luettelemme matkan varrella olevia asemia.
”Nyt me ollaan Malminkartanossa. Mikäs on seuraava? Taitaa olla Myyrmäki.”
Neiti ilahtuu muistaessaan ”Lapsenkoko asuu täällä!!!” 

Arvoisa neiti/rouva Lapsenkoko, kerroin nimesi kyllä useasti, mutta ilmeisesti Lapsenkoko on paljon raflaavampi.

Sitä ei aina itsekään muista, että vajaa neljävuotias ei vielä osaa sarkasmia, heh.