4.10. on kansallinen korvapuustipäivä

Yhteistyössä Vaasan

Kuka tiesi että nyt lauantaina 4.10. juhlitaan kansallista korvapuustipäivää? Minä en. Korvapuustipäivää on juhlittu Ruotsissa vuodesta 1999, ja nykyään Kanelbullens dagia vietetään Suomessakin. Päivän tarkoitus on muistuttaa tuoreen korvapuustin maukkaudesta ja saada ihmiset nauttimaan arjen herkutteluhetkistä. Korvapuusti jos mikä onkin varsinaista arjen luksusta.

pullat.JPG

Vaasan halusi muistaa minua näin korvapuustipäivän lähestyessä pullantuoksuisella terveyhdyksellä. Olin erittäin otettu tällaisesta herkkupaketista, josta riitti maistiaisia sekä minulle, työpaikan kahvitauolle että seuraavan päivän kyläilijöille. Mukana oli myös mm. herkkukahvia sekä pari suloista suklaalusikkaa.

pullakori.JPG

En oikeastaan ole valmispullien ystävä, sillä pulla on parhaimmillaan ihan tuoreena, ja paistopisteen ”tuoreet” tuotteet saati keksihyllyn avaruuspakatut pullantapaiset eivät juurikaan sydäntäni lämmitä. Pågenin minipullien kilpailijat Vaasan Ooh-pikkupuustit ovat kätevä vierasvara esim. mökille, tai helpottamaan juhlakriisiä, mutta eivät kuulu meidän kahvipöytään. Mutta mikään superniuho en kuitenkaan ole, sillä jos aikaa, halua tai osaamista ei ole, suosittelen pakastealtaasta löytyviä valmispullia. Vaasan Kotiuunin tuotteet ovat pelastaneet monta päivää. Niistä voi laittaa vaikka vain osan kerrallaan uuniin, ja voila – tuoreen pullan tuoksu täyttää kodin. Ja maistuvatkin ihan oikeilta pullilta.

Maailman paras pulla on kuitenkin itse leivottu korvapuusti kylmän maidon kera, joten eiköhän laiteta huomenna taikinat kohoamaan! Hyvää korvapuustipäivää kaikille!

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen

Pikapäivitys

Olen ollut iltavuorossa tämän viikon, eikä aika vain yksinkertaisesti ole riittänyt blogijuttujen kirjoittamiseen. Blogikirjoitusten to do -list senkun kasvaa kasvamistaan. Tänään mietin, jaksaisinko raahautua koneelle ihan ajatuksen kanssa, mutta vaihdoin sen silti teemukilliseen ja tähän:

kissasylissä.jpg

Ja mulla on näköjään sama hame päällä joka ilta kotona, ainakin kuvista päätellen.

No sen verran on pakko vilauttaa tulevaa, että tällainen paketti meille saapui (kts. kuva alla). Kissat sen ratsasivat melko pian, mutta onneksi olin ehtinyt nostaa herkut turvaan. Mm. tästä sekä kymmenestä muusta jutusta lisää kunhan joku taikoo minulle vähän vapaa-aikaa.

kissat.jpg

Suhteet Oma elämä