Sain vieraskirjaani tällaisen viestin, ja koska vastaus alkoi lähennellä romaania, päätin siirtää kysymyksen vastauksineen tänne blogin puolelle. Jospa siitä olisi hyötyä jollekin muullekin.

”Hieno blogi! Päädyin tänne googlailemalla korat-kissoja. Harkinnassa on jossain vaiheessa sellaisen hankkiminen toiselle kissalle seuraksi. Mietityttää kuitenkin jonkin verran jo omistamani kissan suhtautuminen koratiin. Kyseessä on 2½-vuotias sekarotuinen (puoliksi venäjänsininen) leikattu tyttö. Usva on asustellut muiden kissojen kanssa tilapäiskodissaan ja kuulemani mukaan suhtautuminen muihin oli lähinnä ”välinpitämätöntä”. Saattaa tietysti johtua rauhankaipuusta (Usva huolehti tuohon aikaan viidestä pennusta ja taloudessa oli neljä muuta kotia etsivää sekalaisista taustoista…). Pohdinkin, sopiiko korat kaveriksi rauhalliselle venäjänsinisluonteiselle mutta usein ”hepuloivalle” (juoksua asunnon nurkasta toiseen) ja leikkisälle kissalle. Koratit kun itse ovat ymmärrykseni mukaan kovin seuranhaluisia, joten pohdin juuri tätä persoonallisuuksien yhteensopivuutta. Tietysti koratpentu saattaisi herättää Usvassa taas äitiysviettiä. Mutta onko sinulle koratien omistajana ajatuksia tämän rodun yhteensopivuudesta muiden rotujen kanssa?”

Ensinnäkin tosi hienoa, että otat selvää ja pohdit tarkasti etukäteen, millainen kissa teille sopisi!

Hmm. Korat on tosiaan hyvin seurallinen, ja kaipaa seuraa myös lajitoveriltaan. Joskus koratin ja etäisemmän kissan yhteiselossa käy niin, että korat tylsistyy. Silloin se voi alkaa purkaa tylsistymistään tekemällä pahojaan, esimerkiksi pureskella johtoja, availla kaapinovia ja tiputella tavaroita tai repiä tapetteja. Tai sitten se voi kohdistaa turhautumisensa siihen toiseen kissaan alkamalla kiusata tätä. Samanlaista kaavaa on nähtävillä kahden erilaisen ihmisenkin välisissä suhteissa – jos toinen ei reagoi mitenkään, ei hyvässä eikä pahassa, temperamenttisempi yksilö kyllästyy ja alkaa tökkiä ja tökkiä kunnes niitä reaktioita saadaan aikaiseksi. Sisäkissoilla nämä ongelmat sitten korostuu, kun niillä ei ole muuta maailmaa kuin se koti ja toisensa.

Myös omistajan roolilla on tässä hieman merkitystä, että kuinka paljon jaksaa kissan(koratin) kanssa touhuta – leikkiä, tehdä temppuja, ulkoilla, nukkua vierekkäin jne. Pelkkä höyhenhuiskan heiluttaminen ei välttämättä riitä, vaan korat (kuten myös monet itämaiset rodut, huom.) kaipaavat älyllisiä virikkeitä. Meillä on pieniä ongelmia Viivin kanssa, joka on välillä hermostutavuuteen asti utelias ja poukkoileva, sekä saattaa välillä näykkiä. Olen aloitellut sen kanssa kissa-agilitya vastaavaa temppukoulua. Teen siitä erikseen juttua tänne blogiin myöhemmin. Mutta mitään rakettitiedettä kissojen aktivointi ei ole, enemmänkin kyse on omasta asenteesta. Siivouspäivä on meillä Viivin päivä, se on siivousylitarkastajan hommistaan aina aivan puhki kun viikkosiivous on tehty! 😀

Toisaalta taas korat ja puolivenäjänsininen voivat tulla oikein hyvin toimeen! Usva saattaa saada kaivattua leikkiseuraa ja aktivoitua itsekin vähän. Ja jos se vain antaa toisen tulla viereen nukkumaan, koratin läheisyydenkaipuukin saadaan tyydytettyä. Ja kotikissoilla tämäkin korostuu – kun seikkailut ja sosiaaliset suhteet rajoittuu siihen kotiin ja sisätiloihin, on tärkeää että se kaveri on olemassa.

Yksi kysymys näissä persoonallisuuksien yhteensopimisessa on, että osaako Usva pitää puoliaan? Koratit ovat hyvin itsekkäitä ja kovakalloisia, ja jos niiden kaveri alistuu heti, koratit eivät epäröi käyttää tätä valtaansa. Jos toisessa on sopivasti vastusta, kissat sopivat keskinäisen arvojärjestyksen ja omat paikkansa laumassa. Korat on oikein loistava kissalauman jäsen, joka rakastaa nukkua yhdessä kasassa nenät vastakkain ja pestä kaverinkin korvat puhtaaksi.

Yhteenvetona siis: Korat on loistava kissakaveri, jos se saa olla kaveri. Erakkoluonteen kanssa ongelmaksi muodostuu koratin tylsistyminen ja turhautuminen. Tiedän paljon korateja, jotka ovat ”kimpassa” erirotuisen kissan kanssa. Pääsääntöisesti niin, että mitä seurallisempi ja aktiivisempi kaveri, sitä paremmin yhteiselo sujuu. Mutta poikkeuksia on kumpaankin suuntaan.
 

Korat on mielestäni ihana rotu, enkä vaihtaisi yhtäkään kissoistani pois. Rakastan niitä osittain juuri sen seurallisuutensa ja osallistuvuutensa takia. Tästä blogistakin varmaan huomaa, miten huippupersoonia nämä ovat. Olen yrittänyt kuitenkin kirjoittaa vastauksen rehellisesti ja turhia kaunistelematta, sillä koratissa, kuten monissa muissa itämaistyyppisissä roduissa, on omat haasteensa. Pidän kovasti peukkuja että löydät sopivan kissan Usvan kaveriksi, oli se sitten korat tai joku muu! 🙂

Tässä kaveruksemme 5 min sitten:

Tyypit ottaa brunaa turkkiin. Minillä kyljessä sievät pesujäljet 😀

Kun siirryin takaisin koneelle lisäämään kuvat tähän postaukseen, siirtyi Mini syliini kehräämään. On ne vaan niin <3