Paluu arkeen lähestyy. Entä jos en sittenkään halua?
Siitä on parin kuukauden päästä kaksi vuotta kun vyöryin ison mahani kanssa työpaikan ovesta ulos, haikeuden kyynel silmäkulmassa. Elämä heitti häränpyllyä pikkupalleron ensimmäisen karjaisun myötä, ja laiskotteluun ja nautiskeluun keskittyneestä oman työnsä osaajasta tuli jatkuvasti väsynyt kotihaamu. On ollut hetkiä jolloin olen kaivannut ”entistä elämääni” ja odottanut töihinpaluuta kuin kuuta nousevaa, vaikka tiedänkin ettei elämä tule koskaan olemaan kuin ennen. Olen käynyt töissä silloin tällöin, muutama tunti tai päivä kerrallaan, ja olen nauttinut suunnattomasti.
Viikon päästä maanantaina menen kahdeksi viikoksi töihin (en omaan työpaikkaani) ja ensi kuun alusta hoitovapaani päättyy ja aloitan virallisesti työt. Entä jos en sittenkään halua takaisin työelämään?! Miten ihmeessä äidit onnistuvat tasapainoilemaan työn, perheen, kodin ja oman elämän kanssa? Eikö joku näistä jää väistämättä varjoon? Ainiin ja se parisuhdekin. Lapsen sairasteluiden takia huonosti nukutut yöt ja työelämä? Huh huh!
En mene takaisin siihen työpisteeseen josta lähdin, vaan parempien työaikojen takia vaihdoin toiseen, pienempään pisteeseen. En siis vielä tiedä miten sopeudun työporukkaan. Onneksi meillä on pehmeä lasku arkeen, sillä pikkuneiti ei aloita vielä päivähoitoa, vaan ihana anoppini tulee meille hoitamaan tyttöä vuoden loppuun asti. Ei voisi olla parempaa ratkaisua! Lapsi saa jäädä joka aamu kotiinsa rauhassa, äiti saa lähteä töihin rauhassa ilman lapsesta huolehtimista ja tarhavaatteiden pakkaamista ja kuskaamista. Lapsi saa viettää päivät kotona tutun ja turvallisen aikuisen kanssa ja äiti voi olla töissä murehtimatta lapsen viihtymistä.
Tänään olin muutaman tunnin sijaistamassa tulevassa työpaikassani. Kahvimaidon puuttumista lukuunottamatta työpäivä meni hyvin. Tapasin uuden esimieheni, joka vaikutti ihan mukavalta ja työajat sumplittiin oikein mukaviksi. Saan tehdä nelipäiväistä viikkoa niin että kolmena päivänä on aamuvuoro ja yksi vähän pidempi iltavuoro, joka hieman tasoittaa yhden päivän vajaata viikkotuntimäärää (ja sitäkautta palkkaa). Työnkuva muuttuu hieman tylsemmäksi ja yksinäisemmäksi pienemmästä toimipaikasta johtuen, mutta edellisessä paikassa olisi ollut tarjolla vain kaksivuorotyötä, niin että joka toinen viikko on en näkisi tyttöäni käytännössä ollenkaan. Elämä on valintoja. Tällä kertaa laitoin ykköseksi tähän elämäntilanteeseen sopivat työajat.
Kuvituksena muutama otos parin viikon takaiselta etelänlomalta, eli minun ja mieheni kahdenkeskiseltä Helsingin hotellilomalta. Yövyimme hotelli Tornissa, ja voin todellakin suositella! Henkilökunta oli erittäin, erittäin mukavaa ja palvelualtista sekä respassa että ravintolan puolella. Kävelimme kaupungilla, söimme loistavan hyvää ruokaa, nautiskelimme maisemista sekä keskustan terassilla että hotellin Ateljee Barissa, lepäilimme ja nukuimme hyvin. Teki todella hyvää vain nautiskella olostaan ja huolehtia vain itsestään! Jotta tämä on mahdollista joskus tulevaisuudessakin, tämän äidin on mentävä töihin. Piste.
ps. Kun mainitsin miehelleni mistä aiheesta aion kirjoittaa, hän kysyi leikillään ”meinaatko laittaa otsikoksi V*ttu kun v*tuttaa?” :D No en sentään.