Rapakunnosta on helppo nousta
Voin kertoa, että kun palaa kuntosalille neljän raskausväsymyskuukauden jälkeen, on kunto melko pohjalla. Ihan täysin nollassa se ei minulla onneksi ole, sillä olen kävellyt työmatkoja päivittäin 1-4km, riippuen työpisteestä, sekä touhunnut kotona kolmivuotiaan kanssa.
Pieni kertaus liikuntahistoriaani: En ole kovin hyvä pallopeleissä enkä käsien ja jalkojen yhtäaikasita koordinaatiota vaativissa lajeissa, joten koululiikunta oli minulle yhtä epäonnistumista toisensa perään. Kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen kun menin ja rakastuin liikunnanohjaaja-valmentajaan. En vieläkään käsitä miten se on mahdollista, mutta totta se on. Pikkuhiljaa seurustelumme edetessä aloin huomaamaan, ettei kaikki liikunta olekaan saatanasta. Mieheni harrastaa aivan eri lajeja kuin minä, mutta hän sai sysättyä minua kokeilemaan sellaista mistä minä pitäisin. Tai sellaista, mitä en vihaisi ihan niin paljon.
Liityin jäseneksi kuntoklubille jo monta vuotta sitten. Aluksi kävin vain kuntosalilla, sitten uskaltauduin johonkin helppoon perusjumppaan. Ja selvisin siitä! Sitten kokeilin jotain toista ryhmäliikuntatuntia, ja selvisin siitäkin! Ja seuraavasta, ja seuraavasta. Pian olinkin siinä tilanteessa, että kävin salilla 1-4 kertaa viikossa joka viikko, vaihdellen lajeja kuntosalista crossingiin ja joogasta zumbaan. En ollut missään lajissa huippu, mutta olin erittäin hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti.
Sitten tulin raskaaksi ja sain lapsen. Jäsenyys on ”synnytystaukoa” lukuunottamatta jatkunut edelleen, mutta nykyisin salilla tulee käytyä hävettävän harvoin. Kuntoklubille tällainen kannatusjäsenys on varmaan hyvin tuottoisaa, mutta onhan se typerää maksaa tyhjästä viikosta toiseen. Salijäsenyys on kuitenkin minulle myös henkinen turva. Ajatus siitä, että voin mennä salille aina kun haluan, on erittäin tärkeä (vaikka todellisuudessa siirrän ja siirrän sitä aina seuraavaan päivään ja viikkoon).
Viimeisin sysäys takaisin hikiliikunnan pariin oli, kun lapseni aloitti palloilukerhon. Kerran viikossa hän pakkaa pallon ja vesipullon reppuun, ja lähtee isänsä kanssa paikallisen urheiluseuran järjestämään kerhoon. Kerhossa on niin hauskaa, että viimeksi tuli ihan itku kun piti palata takaisin kotiin. Matka kerhoon vie kuntosalini ohi, joten saan joka viikko autokyydin salille ja takaisin. Ei lastenvahtiongelmia. Ei kyytiongelmia. Ei aikataulutusongelmia. Ja mikä tärkeintä, se aika ei ole pois perheen kanssa vietetystä ajasta.
Nyt olen taas saanut itseäni niskasta kiinni, ja se tuntuu hyvälle. Oman jaksamisen, synnytyksestä selviämisen ja vauvan hyvinvoinnin takia liikunta raskausaikana on tärkeää. Selkä ei nykyisellään kestä kovin paljoa kumartelua, joten kaikki nostamiset sun muut pitää tehdä kyykistymällä. Näillä jalkalihaksilla se tekee jo nyt tiukkaa. Olen käynyt treenaamassa kahden viikon aikana neljä kertaa. Toivon tämän tahdin jatkuvan niin kauan, kuin vatsani kasvulta pystyn salille menemään. Mutta se monen kuukauden totaalitauko kyllä tuntuu! Ensimmäisellä kerralla tein punnerruksia (polvet maassa) 11kpl x3, joita vika sarja ei mennyt edes loppuun asti. Rintalihakseni olivat järjettömän kipeät viikon sen jälkeen. Nyt tein 12×3, ja lihasten hapotus tuntuu aivan normaalilta. Kahdessa viikossa rapakunnosta normaaliin.
Myönnän, rapakuntoisena ei ole helppo lähteä salille. Mutta kun sinne pääsee, on suunta yhtä nousukiitoa. Huipulle ei pääse kahdella treenikerralla viikossa, mutta en minä sinne kaipaakaan.